PALASIA JOULUSTA

Joulut on juhlittu ja hiljalleen olisi kai aika palata normaaliin päiväjärjestykseen. Tai minulla ei tähän ole vielä kovaa hoppua, sillä lomailen tänä vuonna poikkeuksellisesti aina loppiaiseen saakka. Laiskottelu ja joulun jälkitunnelmointi saavat jatkua siis vielä hetkisen.
Joulunpyhinä pidin vähän lomaa täältä blogistakin ja pyhitin aikaa vain loikoilulle, ulkoilulle ja perheen kanssa oleilulle. Leppoisa meininki on tehnyt tehtävänsä, teki kyllä terää vain olla möllöttää muutama päivä. Olo on rentoutunut – ja erittäin kylläinen myös, kiitos kinkun ja muiden jouluherkkujen.
Kävimme tänä vuonna joulurauhan julistuksessa ensimmäistä kertaa, jotenkin sinne ei vain ole tullut ähdettyä aiemmin huonon sään tai muualla olon vuoksi. Tapahtuma oli kyllä mukavan tunnelmallinen, ja oma osuutensa oli varmasti nappiin menneellä säälläkin. Pikkupakkanen ja maassa lunta, voiko sitä parempaa jouluilmaa ollakaan. Tästä oli hyvä lähteä joulunviettoon perheen luokse.
Eilen illalla palailimme reissuilta kotiin, laitoin takan päälle, mukavat kotivaatteet ylle ja nappasin kirjan käteen. Tällä teemalla on jatkunut myös tämä päivä ja varmaan vielä osa huomisestakin, sitten karistetaan hetkeksi Suomen pölyt kannoilta. 
Joulu saa jatkua kotona vielä hetkisen, siivoilen sitä sitten matkan jälkeen hiljaksiin pois. Aloitan joulutunnelmat aina sen verran myöhässä, että mielellään pidän kuusen ja koristeet paikoillaan aina vuodenvaihteen ja loppiaisen tienoille saakka. Kaikkein jouluisimmat punaiset toki saatan korjata jo aiemminkin pois, mutta ainakin kuusi saa tuoda tunnelmaa kotiin vielä useamman päivän ajan.
Leppoisia välipäiviä!
Small pieces of our christmas.
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Kiitos! 🙂 Niin, perinteisestihän jouluaika päättyykin vasta Nuutinpäivään. Minä tykkään myös pitää joulua jos ei nyt sinne, niin ainakin vuodenvaihteen-loppiaisen tienoille asti. Tuntuu, että nykyään joulusta aletaan kohkata niin aikaisin, että kaikki ovat kyllästyneet koko touhuun välittömästi joulunpyhien jälkeen. Harva taitaa jaksaa enää viettää joulua "perinteisten" päivien mukaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *