PALA

Pitkästä aikaa ehdin tällä viikolla kirpparille. Mielessä oli erityisesti parin vanhan huonekalun metsästys, mutta eihän kirpparilla juuri koskaan löydä tismalleen sitä etsimäänsä – mutta paljon muuta kivaa kyllä! Olenkin todennut, että parasta on kierrellä second hand -kauppoja silloin, kun ei oikeastaan etsi yhtikäs mitään. Tällöin ne parhaat löydöt tekee.

Tällä kertaa silmäni osui erityisesti vanhaan lasitavaraan; Arabiaa, vanhaa Wirkkalaa ja ties mitä suomalaista taidelasia oli tarjolla valinnan vaikeuteen asti. Päädyin kiikuttamaan kotiin pari eurolla lähtenyttä Arabian kippoa ja nämä kuvien Helena Tynellin Pala-vaasit. Näissä klassikoissa on hauskasti juuri nyt tosi ajankohtainen muotoilu ja väri, ja googlatessani sarjan muita osia huomasin vieläpä saaneeni nämä todella edulliseen hintaan… Mukava saada vähän vanhaa keräilylasia kaikkien uustuotantokippojen sekaan!

Kirppiskierrokseni uloittui vain yhteen paikkaan, kirppiskeskus Hassiselle, mutta kaikkia ihanuuksia tutkiessa sain aikaa kulumaan reippaan tunnin verran – ja helposti olisi mennyt vaikka toinen tunti lisää. Kaikenlaista laatutavaraa sitä voikin bongata käytettynä, nytkin tarjolla olisi ollut rutkasti vanhaa edullista Artekia ja hienoja vanhoja senkkejä vain muutamia mainitakseni. Joskus ihmetyttääkin, miksi ostetaan mieluummin käyttöiältään lyhyttä halpisketjujen tusinatavaraa kuin kestäviä, kauniita kierrätysklassikoita, joiden tyylissä on mistä valita. Hintakin kun näissä alkaa olla suhteellisen sama. No, ehkä nämä ovat makuasioitakin, kaikki eivät patinasta pidä ja se toki sallittakoon.

Olohuoneen senkin päällä majailee tällä hetkellä sekalaista tavaraa: siihen on päätynyt drinkkipiste, pari seilaavaa taulua ja nämä maljakot. Koko senkki taitaa kyllä tuosta siirtyä kohta yläkertaan, ja keksin tuohon tilalle jotakin vähän pienempää. Olohuoneseen tuli tänään yksi uusikin tulokas, josta näkyykin jo pieni vilaus Instagram Storiessani ja näissä kuvissa. Ja matotkin ovat jo vaihtuneet sitten viime jutun. Olohuoneesta kuitenkin lisää vähän tuonnempana, nyt toivottelen mukavaa lauantai-iltaa kaikille!


ps. Sivupalkkiini on ilmestynyt Suomen Blogimedian toteuttama lukijatutkimus. Pyytäisinkin nyt teitä lukijoita klikkaamaan lyhykäiseen tutkimukseen, jotta pystyisimme jatkossa suunnittelemaan vielä paremmin juuri teitä kiinnostavia sisältöyhteistöitä ja kampanjoita. Vastaaminen kestää muutaman hassun minuutin ja kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Iittalan 100 € lahjakortteja. Kiitos jo etukäteen vaivannäöstänne!
My new second hand find: Pala-vases from Helena Tynell, designed in 1960´s.
Kommentit (6)
  1. Hannele Ruusukummusta
    25.9.2016, 07:16

    Nuo vaasit ovat kyllä kauniita.
    Samaa mieltä olen noista halpiketju otoksista…niitä ostettan, "kun muillakin on" periaattella. Rakastan vanhoja, elämää nähneitä huonekaluja…rakastan Aaltoakin, mutta kukkarolle vähän tyyris..:)

    1. Sama juttu täällä, vanhoissa kalusteissa on vain tunnelmaa! Toki tykkään sekoitella joukkoon sitten jotain raikastakin, jotta sisustuksessa pysyy omannäköinen tasapaino uuden ja vanhan välillä. Käytettynä löytyy kuitenkin niin paljon kaikkea kaunista ja edullista, ihan hullua ettei niitä hyödynnetä enemmänkin. Vähän mielikuvistusta vain tarvittaisiin.

      Tiedätkö, minäkin tykkään Aallosta mutta melkeinpä enemmän vielä näistä vanhemmista vintage-Artekeista. Kellastuneissa ja kolhiintuneissa Artekeissa on vain jotain niin hienoa patinaa ja tunnelmaa ihan uusiin verrattuna. Tuolla Hassisella niitä sai parhaimmillaan kuudesosalla alkuperäisen hinnasta, mutta en hitto vie keksinyt paikkaa mihin ne sijoittaisi, niinpä jäivät kaikki sinne…

    2. Hei kiitti vinkistä! Täytyykin piipahtaa siellä Hassisella 🙂

      Meillä taas on aika pieni koti ja kun kaikki huonekalut ovat vanhoja, niin tuntuu että huoneiden yleisilme raikastuu, jos seassa on myös jotain uutta. Vielä hetki sitten olohuoneen ainut uusi asia oli sohva ja kaikki muu vanhaa ja käytettyä. Päivitettiin ruokapöytä ja uusi tv-taso ja heti tuli kevyempi olo.

      -Anna

    3. Kannattaa, siellä on kyllä kaikenlaista kivaa, niin pientä kuin suurtakin. .)

      Kyllä uudet kalusteet tuovat vaan raikkautta. Niin paljon kuin vanhoista kalusteista tykkäänkin, en osaisi asua pelkästään niiden keskellä. Tarvitsen sekaan jotain uutta, kevyttä ja modernia, joka nousee esille vanhasta. Näin tulee sopiva balanssi, uusi ja vanha täydentävät toinen toisiaan.

  2. marjamailla
    25.9.2016, 09:31

    Minulla tuollainen isompi Pala vihreänä. Löysin sen kirpparilta edullisesti kun reunasta oli lähtenyt särö, se ei minua haittaa vaan tavallaan kuuluu siihen. Teillä näyttää niin kauniilta ja ihanan erilaiselta.

    1. Kiitos Marja! Tuo on kyllä kiva malli, yksinkertainen ja kaunis. Säröt eivät haittaa minuakaan, kun en mikään kummempi keräilijä ole. Kyllä elämä saa näkyä näissäkin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *