LUMISELLA PIHALLA | OUR SNOWY YARD

Tänään aamulla herätessä maa oli valkoinen. Ihanaa, kun saatiin vihdoin vähän lunta tänne eteläänkin, nyt vain kaikki sormet ja varpaat ristiin, että se riittää jouluun saakka. Luminen maisema houkutti heti kuvaamaan ulos, tässäpä muutama räpsy lumipeitteessä olevalta pihalta. Tuleepa samalla esiteltyä meidän pihan vaatimattomat joulukoristeetkin.
Olen asetellut havuja ruukkuihin saunan ja talon ovien eteen, en niiden lisäksi juuri muuta kasvia kaipaa. Havuista tulee juuri sopiva yksinkertaista tunnelmaa ja ne säilyvät nättinä usein koko talven läpi. Ulko-ovessa on toki myös varpukranssi vähän jouluista fiilistä tuomassa.

Jouluvalot kieputtelin edellisten vuosien tapaan keskellä pihaa kasvavaan mäntyyn. Viime vuosina mänty on vain kasvanut niin hurjasti, että valoketju ei tahdo enää riittää, tänäkin vuonna unohdin kuitenkin ostaa täydennystä valosarjaan. Kuvassa näkyvään ruokailutilan ikkunaan asettelin vielä joulukynttelikönkin, se on Design House Stockholmin ja kivan yksinkertainen muodoltaan.

Jouluvaloja löytyy myös terassin kaiteesta – tai totta puhuen nuo valot ovat olleet tuossa kesästä asti. Yksinkertaiset palovalot toivat tunnelmaa loppukesän puutarhajuhliin ja toimivat nyt myös jouluisemmassakin tarkoituksessa. Näinköhän roikkuvat paikassaan ensi kesäänkin asti…

Elävät tulet ovat myös yksi tärkeä tunnelmantuoja pihallamme. Näin joulunaikaan polttelemme ulkolyhtyä miltei joka ilta, joko kynttiläversiota tai tuollaista öljylyhtyä. On kiva, että erityisesti näin joulunaikaan piha on valaistu kauniisti ja tunnelmallisesti, siitä se jouluinen fiilis levittyy sekä itselle että naapurustoonkin.
Joulu on jo ovella, huomenna starttaa jouluviikko ja monella varmaan jo joululomakin. Itsellä on tiedossa vielä parin päivän työpuristus ennen vähän pidempää lomailua, mutta vähiin käyvät päivät. 

Energiaa viime hetken joulutohinoihin!

There was snowing last night, the ground was white when we woke up in the morning. I couldn´t resist to take some photos outside, so here´s a glimpse to our yard and its christmas decorations. Just like indoors, the christmas look of our yard is simple: there´s just some sprigs and simple lights bringing there a hint of christmassy feeling.
Kommentit (2)
  1. Mirka - Kauniit Neliöt
    21.12.2014, 20:19

    Myös Helsinkiin satoi tänään _vihdoin_ lunta! Onhan sitä jo kaiken sateen ja loskan keskellä jo odotettu 🙂

    1. No niinpä, nyt oli kyllä lumella loistoajoitus sataa maahan juuri jouluksi! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *