KRANSSEJA | WREATHS

Ensimmäinen joulukuuta.
Väkertelin eilisen havuni ylijäämäoksista tämän pikkuisen kranssin. Tällaiset ohuet ja vähän hapsottavatkin kranssit ovat minusta aika kauniita kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja päätin nyt itsekin kokeilla sellaisen kasaamista. Osittain tämä muoto tuli myös pakon sanelemana, sillä en halunnut nyrhiä koko havua pelkkään kranssikäyttöön. Eipä muutamasta oksasta olisi kovin muhkeaa lopputulosta saanutkaan.
Kranssi syntyi nopeasti, taivutin rautalangasta pienen kehikon ja kieputin oksat siihen ympäri. Muutaman kriittisen kohdan kiinnitin ohuella langalla. Kätevintä olisi ollut tietysti käyttää taipuisaa askartelurautalankaa, mutta sellaista ei tähän hätään varastosta löytynyt. Kun inspiraatio iskee täytyy käyttää sitä mitä kaapeista löytyy, tässä tapauksessa se tarkoitti betoniraudoituksissa käytettävää sidontarautalankaa sekä ompelulankaa, jota minulla on hätävarana nappien ompeluun. Niilläkin pärjäsi, ainakin välttävästi. Ensi kerralla voisi kuitenkin hankkia vähän paremmat välineet…
Viereinen astetta huolellisemmin toteutettu varpukranssi on puolestaan lahja ystävältä, se pääsee itseoikeutetusti koristamaan meidän ulko-ovea. Ihania yksinkertaisia joulukoristeita nämä.

Wreaths are simple yet nice christmas ornaments and it´s very easy to do them yourself. Yesterday I made that tiny and thin wreath, it protrudes a bit but I kind of like the unfinished and raw look of it. The bigger one is a gift from my friend and made more patiently than mine. That one goes definitely to our front door.
Kommentit (11)
  1. Niin kauniita molemmat! Kelpaisi meidänkin oveen. Mun askartelemat kranssit kuivui jo, joten saan hyvän syyn väkerrellä lisää vielä ennen joulua 🙂

    1. Kiitti! 🙂 Joo voi olla, että tuo munkin kranssi tuosta vielä kuivahtaa, kun pidän sitä vain sisällä. Havut on tuosta syystä vähän tylsiä. :/

  2. Todella kauniit kranssit. Tällaiset hennot kranssit ovat kyllä kauneimpia.
    Pidän blogistasi ja tyylistäsi paljon. 🙂

    1. Kiitoksia, onpa kiva kuulla! Minuunkin iskee tuollaiset hennot kranssit eniten, tai ovathan muhkeat havu- ja varpukranssit myös ihania, kunhan niissä ei ole mitään ylimääräisiä killuttimia. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *