KOHTI TENERIFFAA

reissu3

Ensi yönä me lähdetään kohti Teneriffaa! Aamu kulunee kuvan mukaisissa tunnelmissa lentokoneen ikkunasta ulos katsellen, perillä ollaan paikallista aikaa puolen päivän tienoilla. Viikon mittainen pikapyrähdys lämpimään tekee kyllä oikein terää, ihana päästä täältä kylmästä Suomesta ja remontti- ja työtouhuista hetkeksi ihan muihiin maisemiin! Tätä ollaan jo odotettu.

reissu1_800 reissu2_800

Hassua kyllä, en ole vielä oikein yhtään lomatunnelmissa, ehkä sen selittää erittäin kiireiset viime päivät. Lomaa ei ole ehtinyt vielä oikein ajatellakaan, kun on ollut kaikkea muuta sen sijasta. Eilinen päivä hujahti kuvauksissa, jonka tuloksen näette lomani jälkeen, tämän päivän ja lauantain olen puolestaan päivätöiden ohella näpytellyt sisältöä tulevalle viikolle. Blogi ei siis täysin hiljene, vaan luvassa on juttua niin menneestä kodista kuin tulevaisuuden talohaaveistakin, yhdestä ostoslistalla olevasta sisustushankinnasta ja viimeaikaisista työjutuista. Katsotaan, josko innostun huikkaamaan terveiset myös paikan päältä, mutta tätä en mene lupaamaan. Seuraavan viikon ajan kone saa pysyä ensisijaisesti kiinni ja mieli lomalla hetken aikaa.

reissu4

Nyt pitäisi kai ripustaa ylempien kuvien ihana, joululahjaksi saamani Tom Dixonin matkalaukkutägi paikoilleen ja ryhtyä pakkaamaan laukun sisältöä. Olen jättänyt pakkailun ihan viimeisille tunneille – hui. Mutta kyllähän tehokas hoitaa homman jo ihan puolessa tunnissakin, mitä sitä turhaan aikaa tuhlaamaan.

Palataan taas!


I´m off to vacation! Tomorrow I´m going to say hello to Tenerife, but before that lots of packing needed.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *