KESÄKUU

Nyt se on täällä ihan kalenterinkin mukaan. Ihana kesä!
Viime päivät ollaan saatu nauttia ihanista ilmoista, eikä meitä ole kyllä paljon kotona näkynyt. Olen hiljalleen aloitellut talon ulkomaalausta ja muuten vain nauttinut helteisistä illoista ulkosalla. Siivous ja muut tylsät sisähommat saavat jäädä sadepäiville, nyt nautitaan niin kauan kuin kauniita ilmoja kestää. Viikonlopuksi viilenee, joten vähiin käyvät jo hellepäivät – siispä läppärin tai kotiaskareiden vaihto ulkoilmaan on juuri nyt enemmän kuin suositeltavaa.
Koska sisälläoloa ei kuitenkaan voi täysin välttää, teen parhaani tuodakseni kesän sisätiloihin. Kevennän ja karsin kotona, piilotan turhat esineet ja nostan tilalle kesäistä pellavaa ja  pyöränkorissa puutarhastamme raijaamiani syreeninoksia. Nukun ikkuna auki, ja aamuisin saa herätä raikkaaseen kesäilmaan. Hyödynnän lounastauot paistattelemalla päivää jokirannassa. Kesällä päiväkin tuntuu valon ansiosta paljon normaalia pidemmältä, asioita ehtii ja jaksaa tehdä ihan eri lailla. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa!
Loppuviikon ohjelmassa on kosolti raksahommia, joten saatan ennättää vähän vaihtelevasti blogin ääreen. Pari kivaa sisustusjuttua odottelisi jo toteutusta vuokra-asunnolla, talon pintamateriaaleista ja remppajutuista puhumattakaan. Palaillaan siis asiaan jahka suinkin ennätetään – mutta sillä välin nautitaan tästä suloisesta kesäkuusta.
June is here!
Kommentit (2)
  1. Hannele Ruusukummusta
    2.6.2016, 07:43

    Voi, että rakastan noita vanhojen talojen ikkunalautoja..:) Ikkuna auki on täälläkin nukuttu.

    1. Leveät ikkunalaudat ovat ihania! Pitäisi vain enemmän käyttää hyödyksi niitä täällä asunnossa, liian usein ovat tupaten täynnä tavaraa, eivätkä siten pääse oikeuksiinsa (kuvassa vilahtava kirjapino antaa pientä osviittaa tilanteesta…)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *