KESÄHOMMIA | OUT OF OFFICE

Täällä ollaan ihan lomalla! Olen mennä viipottanut moneen suuntaan, eikä tietokonetta ole tullut avattua päiväkausiin. Hyvä näin – huomaan itsestäni, että kulunut vuosi on ollut aika rankka, ja pieni nollaus kaikkien tavanomaisten tehtävien suhteen on juuri nyt enemmän kuin paikallaan. Ehtii sitä taas näpytellä syksymmälläkin. Nyt nautitaan Suomen kesästä – ja vielähän sitä on kosolti jäljellä, jos minulta kysytään.
Laakereilla ei ole täällä kuitenkaan levätty, päinvastoin. Viime päivinä ollaan toki tehty paljon hommia raksalla, mutta aikaa on jäänyt myös kaikkeen kivaan tekemiseen; biitsille, piknikille, juhliin ja pieneen reippailuunkin. Parasta lomassa onkin vapaus ja aikatauluttomuus: tarpeen mukaan voi mennä raksalle heti aamuvarhaisella, tai sitten kauniin päivän sattuessa voi skipata koko touhun ja painua mukavampiin maisemiin. 

Bloginkaan suhteen en aio ottaa nyt paineita, joten seuraavinakin viikkoina postauksia saattaa ilmestyä vähän normaalia harvemmin. Remontista riittäisi kyllä juttua, ja postaus lattioiden lipeöinnistä on jo tekemistä vaille valmis – sellainen ilmestynee siis viimeistään sateisen päivän koittaessa. Juuri nyt projekti on vielä vähän vaiheessa; huomenna näemme kuivuneen lattian myötä valmiin lopputuloksen yläkerran lattian osalta, sitten projekti siirtyy alakerran lattiaan. Peukut pystyyn hyvän lopputuloksen puolesta!
Tällä välin kun vietän tietokonevapaata aikaa, voi reaaliaikaisia kuulumisia seurailla instatililtäni @pihkala. Taidanpa heti huomenissa kuvata pientä sneak peekkiä ainakin yläkerran lattiasta. Ja onhan siellä raksalla tapahtunut kaikkea muuakin jännää…
My summer vacation has started and I have spent last days away from my computer doing anything else but regular things. Naturally my days have been filled with renovation, but also I´ve managed to do also some other – and a way better – things like laying on the beach, seeing friends and having fun. I think I won´t update my blog as regularly as usual in the next two weeks, but will be back as soon as I have time and inspiration to sit down.
Kommentit (6)
  1. Hannele Ruusukummusta
    29.7.2016, 08:27

    Hyvä, että ehditte sentään kesästä nauttia..:)

    1. Juu, kyllä vähän täytyy, vaikka kiirettä piteleekin remontin puolesta. Kesä on kuitenkin kerran vuodessa vaan! 🙂

  2. MS Ordinary
    30.7.2016, 12:33

    Upea tuo ensimmäinen kuva!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *