JOULUKUKKIA | CHRISTMAS FLOWERS

Viikonloppuna tuli otettua taas yksi askel kohti jouluisempaa kotia. Asettelin ikkunoihin kyntteliköt ja nappasin ruokakauppareissulla kotiin muutamia joulukukkia. Kuten olen aiemminkin kertonut, minulle joulutunnelma tulee lähinnä tunnelmavaloista ja kukkasista. Tokihan sitten juhlapyhinä hyvä ruoka on myös tärkeässä osassa joulunviettoa, mutta näin joulunalusaikaan tunnelmointi hoituu lähinnä näiden kahden ensimmäisen avuin. Näissä on kaikki tarvittava leppoisan ja yksinkertaisen joulutunnelman syntyyn.
Ripottelin hyasintteja sinne tänne pitkin kotia. Kauneimmillaan ne ovat minusta nuppuvaiheessa kohtuullisen matalana, tällöin tuoksukaan ei ole vielä ihan niin ärhäkkä. Tykkään istuttaa hyasintit aika modernisti, ja usein jätänkin juuret ja mullat reilusti näkyviin. Nyt asettelin yksittäiset hyasintit erillisiin kippoihin, tämä vanha kolhiintunut Arabian kulhokin toimi tosi kivasti yhden ruukkuna. Muutaman kymmenen sentin kirppiskulhosta on ollut tähän mennessä jo paljon iloa.
Hyasinttien ohella myös jouluruusu kuuluu omiin suosikkeihini, tämän kukan herkkä kauneus jaksaa ihastuttaa joka kerta. Nyt ruusu pääsi sulostuttamaan ruokasalia ehkä hippasen liian pienessä ruukussa, pitänee keksiä tuolle vielä vähän sopivampi kippo. Sinänsähän tämä kukka ei ole kovin jouluisen oloinen, vaan enemmän raikas ja keväinenkin, ehkä siksi juuri siitä pidänkin. Näyttävien amarylliksien ja joulutähtien aika ei ole minusta ihan vielä, mutta tällaiset neutraalimmat jouluisat kukat toimivat tunnelmantujina jo vallan mainiosti.
Ruokasalin oviin kieputin pienet kranssit maljakossa lojuneista myrteistä. Näistä tuli vähän tekeleen näköiset, pitänee hankkia jouluksi vielä vähän kauniimmat versiot. Vaikka toisaalta nythän rennosti rehottavat harvat kranssit ovatkin suurinta trendiä. 😉 Nuo ovet suunnittelin maalaavani vielä ennen joulua, mutta saas nähdä kuinka aika riittää. Tehtävälistalla kun on vielä niin paljon kaikenlaista muutakin…
Tällä viikolla odottelen saapuvaksi myös ruokasalin verhokangasta, ja toivon mukaan saan ripustaa verhot paikalleen vielä ennen joulua. Ne tuovat varmasti ihan uutta ilmettä vielä vähän tyhjään ruokasaliin. Kangasvaihtoehtojahan pohdin aiemmin tämän postauksen yhteydessä, mutta lopulta valinta ei osunut kumpaankaan alkuperäisistä vaihtoehdoista. Sen verran kuitenkin sanon, että lopullinen valinta on hyvin oman näköiseni, hillitty, yksinkertainen mutta hienon struktuurin omaava kangas. Palataan tähän asiaan vähän tuonnempana, jahka verhot valmistuvat. En malttaisi odottaa jo lopputulosta!
Last weekend I put some small christmas decorations to our home. I started with christmas flowers, along with candles they are the thing that brings the christmas feeling to me. Hyacinth is one of my all time favourites and so is helleborus. That delicate, fresh flower makes me almost think of spring, maybe that´s the reason why I like it so much…
Kommentit (2)
  1. Ihanan valoisa tunnelma, silmä lepää tällaisena sateisena päivänä!

    1. Kiitos! Välillä on valoa, useimmiten ei. 🙂 Onneksi nyt pakkasten myötä ollaan taas päästy nauttimaan vähän aurinkoisimmista päivistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *