HABITAREN SUOSIKIT

No niin, nyt on sitten vuosittainen Habitare-reissu paketissa omaltakin osalta. Eiliseen ammattilaispäivään en harmi kyllä kerennyt, olisi ollut mukava nähdä kaikkia liikkeellä olleita blogi- ja työtuttuja. Asia  korjaantui sitten tänään, olen viilettänyt koko päivän Helsingissä tapaamisten merkeissä, ja iltapäivällä oli myös messujen aika. Yleisesti ottaen messut olivat minusta piristyneet aika lailla viime vuosista ja katsottavaa riitti laajemmallekin. Tässä muutamia omia suosikkejani messujen annista:

Asun-lehti

Asun-lehdeltä oli viime messujen myötä lupa odottaa hienoa osastoa, ja sen myös tekivät. Osastolla oli mukana useita eri yrityksiä, joten katsottavaa riitti moneen suuntaan. Itse katselin pitkään Adean uutta Mr. Jones-nojatuolia, joka on ihan potentiaalinen vaihtoehto meillekin. Oli kyllä hyvä istua! Myös Bo LKV:n nurkkauksessa olleen A.S Helsingön vaaleanpunaiset kaapit muine yksityiskohtineen olivat aika ihanat. Yleisestikin värisävyt kauniita ja syviä kautta koko osaston. Harmi vain, etten saanut niistä kunnolla kuvia, tummat sävyt ja himmeä valaistus tekivät valokuvaamisesta vähän haastavaa.

Matri

Matrin osasto onkin jo ehtinyt kerätä paljon huomiota, eikä suotta. Susanna Vennon suunnittelema osasto oli oikein tyylipuhdas ja kaunis. Vaalea puu ja rouheat luonnonmateriaalit korostuivat hienosti muuten pelkistetyssä, sänkyjä esittelevässä osastossa. Näitä elementtejä bongasi muutenkin messuilta aika tiheään, luonnonsävyt ja raffit materiaalit olivat voimissaan.

 Vepsäläinen

Vepsäläisen osasto jatkoi väri-iloittelua, herkullisen vahvat, murretut sävyt herättivät huomion jo kaukaa. Kyllä valkoisen valtakausi oli nyt messuillakin selvästi ohitse. Jalokivivärejä, samettia, konjakinväristä nahkaa ja designkalusteita – kyllähän tuolla silmä lepäsi.

Marimekko

Marimekon osasto oli tänä vuonna kotoisa ja runsas, oikein mukava poikkeus virtaviivaisista osastoista. Osastosta löytyi paljon katseltavaa, erilaisia yksityiskohtia, asetelmia ja kuoseja. Rento fiilis välittyi heti sisään astuessa, kyllä tuonne tyynyjen joukkoon olisi ollut mukava köllähtää.

Muut suosikit

Tässä lopuksi vielä sekalaisia poimintoja kiinnostavista, silmiin tarttuneista jutuista. Helsinkiin vastikään avatun TRE-kaupan osasto oli pysäyttävän punainen, jotenkin aika ihanan erilainen tämän hetken trendejä toistavien osastojen joukossa. Tutkailin myös Hakolan sohvia, ihastelin Svedbergsin ja Baltecon kylppärijuttuja, Maija Puoskarin ja Tuulia Penttilän uutta muotoilua ja paljon muuta. Kuten alussa totesinkin, oli messuilla tänä vuonna ilahduttavan paljon katseltavaa. Nyt mennään oikeaan suuntaan!
Jokos te olette ehtineet messuille, mitä mieltä niistä?

My picks from Habitare furniture fair 2016.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olin liikkeellä ammattilaispäivänä ja pidin tosi paljon. Varsinkin tummat vihreät, syvät siniset, luonnonmateriaalit ja viherkasvit ilahdutti.

    • 1.1

      sanoo

      Värien käyttö kyllä ilahdutti erityisesti tänä vuonna, siinä ei ollut säästelty tai toisaalta myöskään toistettu liiaksi yhtä ja samaa, vaan esillä oli ilahduttavasti erilaisia sävyjä ja tunnelmia. Ja jotenkin juuri tuo aitouskin oli messuilla kivasti läsnä juuri luonnonmateriaalien ja viherkasvien myötä. Eipä ollut enää paljon kiiltäviä muovisia osastoja, heh.

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Itse bongailin lähinnä pienempiä tulevaisuuden tekijöitä, jotka ovat kiinnostavinta antia. Värin lisääntyminen toki hyvä juttu, mutta suurin osa muotokielestä oli puuduttavankin samanlaista; olisin kaivannut iloista, kepeää leikkisyyttä enemmän.
    terkuin,Tuulia

    • 2.1

      sanoo

      No näinpä, minustakin nuorten suunnittelijoiden tuotokset ovatkin ihan puhtaasti tuotteita ajatellen sitä kiinnostavinta antia. Isojen brändien osastoilla tuotteet ovat usein jo tuttuja, mutta näiden sijasta on sitten taas kiva katsella esillepanoja, osastojen visuaalista ilmettä ja kokonaisuutta. Messuillakin näki, kuinka sisustustrendeissä mennään nyt klassisempaan ja "aikuisempaan" suuntaan, sellainen leikkisyys ja kokeilevuus jäi kyllä kieltämättä pienempien nuorten suunnittelijoiden varaan.

  3. 3

    sanoo

    Habitare on jäänyt väliin useamman vuoden, mutta messujen kuvavirtaa katsellessa päätin, että tänä vuonna on päästävä. Vihdoinkin rohkeampaa ja kodikkaampaa sisustamista, tätä on odotettu :).

    • 3.1

      sanoo

      Joo, ihan virkistävältä tuolla kyllä näytti! Ja katsottavaakin vähän laajemmilti. Mukavasti isot ketjut oli sijoitettu hallin takaosiin ja etuosa jäi näille kiinnostavimmille designosastoille ja uudelle muotoilulle.

    • 4.1

      sanoo

      Minä puolestani hiihdin tuon osaston aika nopeasti läpi loppupäivän kiireessä, joten en ihan päässyt siihen jyvälle. Tästä syystä onkin tosi kiva lueskella myös teidän muiden messuraportteja, niiden myötä näin jälkeenpäin voi syventyä vähän tarkemmin sellaisiin osastoihin, jotka itsellä kiertäessä jäivät vähemmälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *