Ylitin itseni

Muistatteko kun vuoden alussa kerroin aloittaneeni jälleen lenkkeilyn? Totesin että mä en ole ikinä jaksanut enkä osannut juosta, ja että varmaan tämäkin innostus lässähtää heti alkuunsa.

Nyt ollaan helmikuussa menossa jo kovaa vauhtia, tuosta on yli kuukausi ja mulla on yli 10 lenkkiä takana. Eikä loppua näy. Pari ekaa kertaa juoksin ja kävelin, mutta sitten vain juoksin. Olen tehnyt sellaisia 30-40 minuutin lenkkejä. Kaiken lisäksi kunnnon pakkaset alkoi just kun mä aloitin, mutta en luovuttanut.

Mä olen ihan ällikällä lyöty. Siis en ikinä ole pystynyt tuollaiseen! Joillekin se voi olla vähän, mutta mulle tämä on iso juttu!

Lenkkeily onkin ollut nyt mun henkireikä. Isoja juttuja ja ajatuksia pää täynnä, PRIDE ja lapset päällimmäisenä. On ollut pakko saada purkaa se kaikki tunnemylläkkä johonkin. Toisaalta taas on myös pakko liikkua jotta jaksaa tämän kaiken fyysisesti. Välillä on päiviä kun odotan aamusta asti että mies tulee töistä ja pääsen lähtemään yksin raittiiseen ilmaan purkamaan tunteita. Sitä on ihan hermona ja ahdistunut joskus lähtiessä, mutta takaisin tulee kaikkensa antaneena, väsyneenä mutta pää on saanut tuulettua ja mieli ja kroppa rauhoittuu.

Mä en tiedä miten lenkkeily ja urheilu on ollut aina mulle niin vaikeaa. Nyt kuitenkin olen huomannut pari asiaa jotka on kovasti auttanut siihen että oon nyt jaksanut vetää tuolla pimeässä ja kylmässä ympyrää.

Ensinnäkin musiikki. Mahtavaa että nykyään Spotifyta voi kuunnella ilmaiseksi kännykästäkin. Spotifysta löytyy kivoja valmiita lenkkeily-soittolistoja. Kun tulee hyvä biisi, jaksaa vetää vielä yhden kierroksen ihan vaan biisin voimalla.

Toinen ja tärkein on oma mieli. Mä olen eräältä kaveriltani oppinut paljon positiivisesta ajattelusta ja siitä miten tärkeä voima omilla ajatuksilla on elämään. Ennen mä vedin sitä lenkkiä niin että pää huusi ”En mä jaksa, tää on kamalaa, sattuu, tuskaa, tylsää, en pysty!” No heti se kroppakin alkoi painaa sata kiloa, enkä tosiaan pystynyt.
Nyt ajattelen vaan että ”Mun ei ole pakko juosta, jos en jaksa, kävelen välillä, ei se haittaa. Juoksen nyt kuitenkin vielä vähän aikaa”. Yhtäkkiä oonkin sitten juossut sen puoli tuntia. Välillä ajatus meinaa karata sinne ”en jaksa”-puolelle ja heti nousee tuskanhiki pintaan. Äkkiä ajatus takaisin positiiviseen ja matka jatkuu.

En myöskään valitse liian pitkää lenkkiä, vaan mieluummin vaikka lyhyen matkan jota kierrän ympäri niin monta kertaa kuin hyvältä tuntuu.

Mä olen tosi iloinen että ekaa kertaa elämässäni löysin lenkkeilyn ilon, onhan se halpa ja helppo ja tehokas tapa liikkua.
Mikä mieletön voittajafiilis tuleekaan kun tuolla pimeässä ja kylmässä lenkkeilee yksinään. Vettä tai jäisiä hiutaleita sataa naamaan ja pää huutaa ”Prkl kun mä oon kova mimmi!” Perään vedän vielä yhden kierroksen ankkalammen ympäri rokki korvissa pauhaten.
Kyllä mä edelleen tykkään enemmän sohvalla löhöilystä kutimet kädessä, mutta oikeasti on pakko alkaa huolehtia itsestä. Mulle paras tapa tällä hetkellä on lenkkeily. Saa lähteä silloin kun haluaa ja ehtii, ja tehdä niin pitkän lenkin kun itsestä sinä päivänä tuntuu.

Suosittelen kaikille lämpimästi! Jos mäkin pystyin, säkin pystyt!

-Henna-

Motivaatiokuvat Pinterestistä täällä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mina olen just tuollainen pitaisi lahtea lenkille eika siita jaksa innostua kuin vahan aikaa.Meilla on niin makiset maastotkin ja ihan kaupungissa asutaan,joten ei kovin kiva tuolla yrittaa juosta toisten tuijotettavana.Saisinkin itseani potkaistua liikkeelle!Hienoa sinulta!!!

    • 1.1

      sanoo

      Mulla on kanssa joka reitillä ainakin yksi iso mäki. Sen vedän sisulla ylös tai sitten suosiolla kävelen. Mekin asutaan ihan kaupungissa, mutta onneksi täällä on rauhallisia reittejä myös. Mä inhoan jos on paljon ihmisiä ja pitää ohitella, unohdan hengittää kunnolla kun juoksen jonkun ohi.:D

  2. 2

    sanoo

    Sitä hienoa fiilistä lenkin jälkeen ei saa mistään muusta kuin siitä ja mikä onnellinen, itsensä voittanut olo, siitä tulekaan. Onnittelen että olet löytänyt saman kuin minäkin! Teen lenkkejä nyt kuutena päivänä viikossa vuorotellen pitkää ja lyhyttä.

    • 2.1

      sanoo

      No niinpä! Se on kyllä parasta, ja se että mun stressi ja hermoilu jää sinne lenkille. Takas tullessa on pää tyhjä ja hyvä olo.
      Mä en ihan kuuteen kertaan viikkoon ehdi, pari kolme kertaa viikossa juoksen ja muutama päivä lisäksi kävelylenkkiä koiran kanssa.

    • 4.1

      sanoo

      Kyllä voi, jos mäkin pystyin! Ei vaan saa olla liian vaativa, ettei homma tyssähdä siihen että se on kamalaa. Ja oma pää on se pahin vihollinen. Aloittaa rauhallisesti ja sitten vaan lisää juoksumatkaa.:)

  3. 5

    sanoo

    Noinhan se menee, lähteminen on hankalaa, mutta ikinä ei harmita lenkillä kun tuli mentyä. Mä ole jo muutaman vuoden juossut, mutta koirien kanssa. Nyt alkuvuodesta taas uudet tavoitteet, kun tuntuu etten ole pitkään aikaan kehittynyt. Kymppi meni rikki jo varmaan tuossa viime vuonna, mutta tahtini on edelleen aika hidas. Olisi hienoa saada juostua se kymppi alle tuntiin. Tosin tämä tavoite ei ehkä onnistu nuuskuttavien koirien kanssa. Tsemppiä juoksemiseen.

    • 5.1

      sanoo

      Niinpä! Mäkin ostin sellaisen lanteille laitettavan juoksuhihnan, mutta kun ei tuo koira osaa edes kävellä hihnassa vieläkään, niin ei siitäkään mitään tullut. Olisi niin kivaa ottaa koira mukaan. No, kai se joskus oppii.
      Mulla oli jo hetken tavoite että juoksisin kympin ennen kuin täytän 30-vuotta. No, ne synttärit on jo huomenna niin en ehtinyt…. Ei se mitään, mä olen silti voittanut itseni jo.:) Parempi juosta edes muutama kilsa, kuin ei ollenkaan.:)

  4. 6

    sanoo

    Hieno homma! Se ihan huippu-fiilis kun juoksu rullaa 🙂 Itse yritin aloittaa juoksuharrastusta toissa kesänä vuosien tauon jälkeen, mutta ei mun vanhat polveni enää kestäneet 😀 Siis kävin jonku 4 lenkkiä ja sen jälkeen oli polvet pari viikkoa niin kipeät ettei puhettakaan juoksemisesta 😛 Vanhuus ei tule yksin.. Eikä tietenkään asfaltilla ois kandenu juosta, mutta en jaksanut pururadalle astikaan lähteä.. Ehkä minä joskus taas innostun yrittämään uudelleen. Edelleen on jääkaapin seinässä "nollasta vitoseen kuukaudessa" ohjelma odottamassa 😉
    Tsemppiä juoksuihin! Se siinä just on kätevintä, että voi käydä kotiovelta silloin kun ehtii, niin pitkän lenkin kun ehtii / jaksaa. Ja pää tyhjenee kummasti.

    • 6.1

      sanoo

      Joo, mulla on ollut pari lenkkiä kun oon melkein nauranut ääneen, oon ollu niin fiiliksissä!:D
      Se on kyllä tosi harmi että jokin on esteenä, esim polvet… Kyllähän esim uinti olisi hyvää polville, mutta mulla ei ainakaan tulis lähdettyä uimahalliin. Kamalia paikkoja….

    • 6.2

      sanoo

      Juu, uinti ois tosi hyvä, ja olen sitä joskus harrastanutkin, mutta siinä on sekin että uimahallikäyntiin menee aina se 2h, kun juoksulenkin voi käydä puolessa tunnissa. En ois kyllä uskonut että mun polvet pettää, kun kuvittelin olevani ihan vetreä vielä, vaikkakin rapakunnossa 😉 No, onneksi pulkkamäkikin käy kuntoilusta, ja sen mun polvet on vielä kestäneet!

  5. 8

    sanoo

    Minäkin aloitin vasta "vanhoilla päivillä" juoksemaan, mutta raskauden aikana oli jossain vaiheessa pakko luovuttaa. Yli puoleen väliin asti jaksoin vielä käydä, viimeinen useamman kilsan lenkki taisi olla rv24 🙂 Nyt lapsi on jo muutaman kuukauden ikäinen, ja pitäisi saada uudestaan se kipinä lähteä lenkille, jotenkin tuo tauko vaan sai lösähtämään ja nyt tuntuu se lähteminen taas vaikealta. Ehkä kun kevät tästä etenee, saa taas aikaiseksi? Odotan kyllä taas innolla sitä ihanaa tunnetta jonka lenkiltä tosiaan saa!

    • 8.1

      sanoo

      No se on kyllä tosi hyvin että viikolle 24 jaksoit! Se varmasti auttoi paremmin jaksamaan raskausajan ja synnytyksen.
      Niinpä, tauon jälkeen kaipaa jonkun kipinän jotta jaksaa taas lähteä. Toisaalta, miksi odottaa kevättä kun voi lähteä jo nyt?;)

  6. 10

    sanoo

    Tämä oli innostava kirjoitus, kiitos paljon, jospa minäkin tästä vielä pääsen kunnon alkuun 🙂

  7. 11

    sanoo

    Olipas innostava postaus! Minäkään en "osaa" juosta ja kunto on melko pohjalukemissa, mutta jotenkin mua kiinnostas kokeilla tuota juoksua ihan kuntoilumielessä. Kerran viikossa käyn Pilates -tyyppisessä jumpassa, sekin on tosi kivaa, mutta ei kohota kuntoa. Hankitko jotkut oikeat juoksukengät? Ja millaisissa varusteissa näin talvella juostaan, jos kuitenkin osan matkasta kävelee? Pitäisköhän minunkin…?

    • 11.1

      sanoo

      PITÄIS! 🙂 Joo mulla on kunnon juoksukengät, ne on kyllä tärkeät. Joskus ihan myyjän kanssa katottiin hyvät kengät urheilukaupassa, jotta tuli varmasti oikeanlaiset. Toisaalta, miksei voisi muutaman kerran juosta millä vaan lenkkareilla, katsoa innostuuko ja hakea sitten vasta kunnon kengät.
      Mulla on ihan urheiluliivit, hengittävä pitkä paita, fleece, takki ja systeemit sen mukaan montako kerrosta tarvii. Housut on joustavat, joskus hengittävät pitkikset alla. En tiedä mikä olis paras vaatetus oikeasti, mutta mä luulen et mieluummin monta kerrosta kuin yksi paksu.
      Niin, ja mä juoksen tosi tosi hitaasti, sillain kun hyvältä tuntuu.:)

  8. 12

    sanoo

    Loistavaa! Ihan mahtavan loistava postaus! Tässähän iski itseenikin pieni lenkkikärpänen… Se iskee aina välillä, mutta sitten se vetäytyy taka-alalle. Mutta ei hitsi, nyt on vaan otettava itseään niskasta kiinni ja lähdettävä lenkille! Leppiksen purtsi on aika kiva. 😉 Siellä on kiva maasto, ei liikaa mäkiä eikä tasaista ja kaikki sopivalla aika välillä. Suosittelen! 😉

  9. 14

    sanoo

    Hyvä sinä! Minäkin vielä pari vuotta sitten lenkkeilin. Toisen lapsen myötä jäänyt. Vielä jonain päivänä minäkin taas…on se vaan mahtava tunne kun huomaan jaksavansa juosta. 🙂

  10. 15

    sanoo

    Hei, jos sinäkin niin minäkin 🙂 mulla viime keväästä juoksukengät ja housut. Tämän postauksen innostamana tilasin koiralle ja mulle juoksuvyön. Täälläkin sitten lähdetään kokeilemaan taas lenkkeilyä. Ja enpä sitten luovuta ihan heti vaan muistan tämän piristävän ja kannustavan postauksen!

    • 15.1

      sanoo

      Joo mullakin juoksuvyö, mutta eihän tuo pölkkypää siinäkään osaa nätisti olla… No, koiran viisastumista odotellessa, olis niin kivaa ottaa sitä mukaan!! Se kyl nauttii juosta mun kanssa mutta liian kova vauhti, ja äkkipysähdykset on ongelma…

  11. 16

    sanoo

    Vitsi mä olen ylepä susta. Mun täytyy tehdä tuo myös! Kiitos ajatuksesta. Täällä se on muhinut siitä asti kun nähtiin 🙂

  12. 17

    sanoo

    Löysin blogisi ensimmäistä kertaa ja ihastunut olen! Teillä on ihana koti! Tässä postauksessa silmiin pisti sana PRIDE. Onko aiheesta jo aiemmin kerrottu tai haluatko raottaa hieman? Meidän talossa PRIDE käytiin viime syksynä ja kiinnostus tuki- ja sijaisperhetoimintaan on valtava. Tukiperheenä aloitellaan todennäköisesti jo ennen kesää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *