Vuosi 2014 syksy

Eilen kirjoittelin tämän vuoden keväästä pikakatsauksen, ja nyt vielä vuorossa syksy.

Heinäkuu:

Heinäkuu olikin sitten lämmin. Hikoilimme lintsillä, uimme mökillä. Hääpäivää vietimme Tampereella. Mulla päättyi työt, laitoin vauvanhuonetta. Tein vauvalle toisen mobilen, kirjoittelin hoitolaukuista sekä kestovaipoista. Pojat rakensi muun rempan vastapainoksi puumajaa.

Elokuu:

Elokuussa Sami lomaili, ja Mikillä alkoi eskari. Elokuussa maalailtiin vielä taloa, rakennettiin aitaa ja korjattiin toinen wc käyttökuntoon.
Kävimme Loviisan wanhat talot-tapahtumassa ja ompelin koiralle pedin. Kotiin vaihtui syksyisemmät tekstiilit. Sää viileni ja mun olo helpottui kun ei ollut niin tukahduttavan kuuma enää ison vatsan kanssa.

Syyskuu:

Syyskuussa olin todella väsynyt ja aloin valmistautumaan synnytykseen. Tehokkaita päiviäkin kuitenkin riitti, ja tapetoimme mun huonetta ja sisustin vauvan huonetta. Pidimme myös rapujuhlat ja mulle järjestettiin vauvakutsut.
Laitoin blogiin inspiraatiokuvia keittiöistä ja laitoin itsekin keittiömme vähän syksyisempään tyyliin.

Lokakuu:

Lokakuussa oli vauvan laskettu aika, mutta vauvaa ei kuulunutkaan. Laskettu aika tuli ja meni, ja mä olin todella hermostunut ja malttamaton. Lopulta synnytys käynnistettiin, eikä mennyt muutenkaan kovin hyvin. Kaikesta huolimatta sillä ei ollut väliä, meidän toinen poikamme vihdoin syntyi!
Lokakuu meni siis hyvinkin sumussa ohi, ensin odotellen, sitten baby bluesissa vauvaan tutustuen ja itse toipuen. Blogikin oli kovin hiljainen.

Marraskuu:

Marraskuussa vauvanhoidon lisäksi, vietimme halloweenia, leivoimme pipareita, viritimme jouluvaloja. Kirjoittelin imetyksestä ja imetysvaatteista. Mikiltä lähti ensimmäinen ja toinen hammas. Järjestelin vauvan ristiäisiä, mun huoneen lattiaa maalailin ja suunnittelin sen sisustusta.
Samin eka isänpäivä kahden pojan isänä.

Joulukuu:

Joulukuussa vietimme ristiäisiä, ja toinen poikamme sai nimekseen Nestori. Joulu itsessään meni vähän rytinällä ohi. Onneksi kuitenkin saimme jouluksi lunta, ja joulu oli oikein mukava. Joulukuussa myös “valmistui” mun huone, ja nautin taas kovasti kun sain sitä sisustaa ja laittaa. Olohuoneessakin tein pieniä muutoksia.
Kirjoittelin paloturvallisuudesta Airamin kampanjapostauksessa.

Huomenna vietetäänkin sitten joulukuun vikaa päivää, ja alkaa uusi vuosi. Viimeisen päivän vietämme kotona, siivoilen joulua pois, syömme herkkuja ja yritämme huolehtia pienestä Unto-parasta, paukkuarasta koirastamme. Viime uudenvuoden vaihde oli ihan helvetillinen koiran kanssa, saa nähdä miten nyt käy. Hain apteekista rauhoittavia ja yritän itse pysyä tyynenä ja olen kuin ei mitään olisikaan. Radio päälle ja koira ulos vain hihnassa.
Pojat saavat pommittaa muutaman raketin vähän kauempana kotoa. Muutaman vieraankin saatamme saada.
Ensi vuonnakin on tiedossa paljon kaikkea kivaa, reissuja, Mikin koulu alkaa jne mutta niistä lisää myöhemmin.

Nyt toivotan oikein ihanaa uuttavuotta teille kaikille! Toivottavasti viihdytte blogini parissa vielä ensikin vuonna.

-Henna-

Kommentit (2)
  1. Eija/Tässätalossa
    31.12.2014, 07:20

    Voi että noi sun kuvat on ihanan näköisiä! Saa taas inspiraatiota runsain mitoin. Ja vuosikin on ollut aika mahtava, Nestori ja kaikki muu 🙂 Hyvää uutta vuotta!

    1. hennaasemalta
      1.1.2015, 14:28

      Kiitos paljon!:) Samoin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *