Vuoden 2017 suunnitelmia

On tämä vaan jännää aikaa kun vuosi vaihtui. Tulee hyvin vahvasti tunne kuin kääntäisi aina uuden sivun elämässään. Aiemmin mua vähän ahdistikin uuden vuoden aloitus, jostain syystä ajattelin sen uuden sivun vähän pelottavana. Että missähän mä olen vuoden päästä, mitä jos jollekin sattuu jotain. En tiedä miksi mietin niin. Nyt kuitenkin kaikkien ikävien koettelemuksien jälkeen, mun tunne on jostain syystä päinvastainen. Odotan jotenkin helpottuneena tätä uutta vuotta. Ne kurjat asiat ja ihmisten poistumiset ei katoa, mutta haluan katsoa eteenpäin positiivisen kautta. Haluan ajatella että tämä vuosi on hyvä, että vihdoin mennään parempaan suuntaan. Ei ainakaan enää hautajaisia.

No mitäs suunnitelmia meillä onkaan? Uudenvuodenlupauksia en edelleenkään tee. Sen sijaan aloitan perinteisesti joulumässäilyn jälkeisen terveellisemmän elämän. Mä olen niiiin valmis syömään taas terveellisemmin ja aloittamaan taas liikunnan. Syksy meni niin sumussa ja syöden mitä sattuu, ja liikkua en ehtinyt. Edelleen aikataulujen kanssa tekee tiukkaa, mutta asiat järjestyy kun niin haluaa. Olen nyt hyväksynyt itsessäni sen että olen näiden asioiden suhteen vähän jojoilija. Varsinkin liikunnan suhteen. Välillä huvittaa, välillä ei sitten yhtään. Niin se saa ollakin. Ruoan suhteen pidän yleensä nykyään arkiruokailun suht hyvänä. Ainoastaan nyt erityisen synkkänä syksynä söin todella huonosti. Joten ryhtiliike on otettava!

Aloitan ensi viikon maanantaina Foreverin uuden F15-ohjelman. Ihan parasta tässä F15:sta on se, että kerrankin dieetti, jossa voi valita myös vaihtoehdoksi sen että ei halua laihduttaa! Mä en meinaan missään nimessä halua, olen laihtunut liikaakin nyt syksyllä. Tavoite on vain syödä terveellisesti ja liikkua. En malta odottaa! Koristelin jo kalenteriinkin treeniaikataulut ja ruoat ensi viikolle. Mulle siihen uuteen tuo kovasti intoa ja tsemppiä tällainen etukäteen valmistelu.

Töiden suhteen olen myös tosi innoissani. Ihanaa kun ensimmäinen puoli vuotta yrittäjänä on ohi. Sekä pelottava vuodenvaihteen inventaariokin vihdoin tehty. Nyt on paljon helpompi aloittaa tästä kevätkautta. Innolla mietin mitä tilailen puotiin ja mitä tapahtumia keksisin kesäksi. Olen harkinnut jonkinlaista viikonloppukahvilaa meidän pihalle. Sellaista jota pitäisi joku muu, vaikka joka toinen lauantai. Jos olisit kiinnostunut pitämään kahvilaa, laita mulle viestiä niin pallotellaan ideoita. info@korsonasema.fi. Olisi tietty hyvä jos vähän tiedät tällaisessa satunnaisessa kahvilan pitämisessä lupa-asiat ym.

Blogissakin on tulossa uusia juttuja. Tarkoitus on aloittaa näillä näkymin uusi remontti-postaussarja. Kerran viikossa kirjoittelen meidän rempasta. Palailen meidän remonttiin, jaan sitä erilaisiin osiin eri aihepiirein. Tapetointi, lattiat, suojelukohdeasiat, yhteistyö Museoviraston kanssa, perheen suhtautuminen remppaan, oma suhde remppaan… Monesta eri näkökulmasta meidän matkaa tämän talon kanssa. Uudetkin lukijat saavat nähdä ennen-kuvia selaamatta koko blogia läpi. Tällä hetkellä mun tavoite olisi aloittaa ensi viikon tiistaina, ja sitten jatkaa joka tiistai. Kuulostaako hyvältä?

Aloittelen myös diy-palstaa kerran kuussa, mutta siitä en kerro vielä lisää ennen kuin saan omassa päässäni vähän jäsenneltyä että mitä se tarkoittaa. Joten blogikin jatkaa taas uudella innolla. Rehellisesti harkitsin hetken jo lopettamistakin syksyllä. Tuntui ettei mulla ole enää mitään annettavaa. Kiitos kuitenkin teidän ihanien ja kannustavien kommenttien ja A-lehtien naisten kannustuksen, päätin jatkaa. Vielä kun saisi jostain lisää tunteja päiväänsä!

Mitäs muuta. Mitään tämän suurempaa ei näillä näkymin ole tulossa. Olen edelleen kotona, hoidan lapsia, eläimiä, puotia ja bloggaan. Kohta pääsen onneksi hakemaan Nestorille syksyksi kerhopaikkaa jotta saan vähän enemmän aikaa töille jatkossa. Kevät ja kesä mennään kuitenkin vielä näin. Olen myös harkinnut hankkivani siivoojan edes kerran kuussa. Vaikkei rahaa olekaan mihinkään ylimääräiseen, niin jostain tarvitsen nyt apua. Siivoaminen on se jota inhoan, joten olisi ihanaa saada siihen edes vähän ammattiapua. Kerran kuussa ei ole paljoa tässä talossa, mutta sekin parempi kuin ei yhtään. Olisikin kiva kuulla kokemuksia, käykö teillä siivooja? Kauanko kestää ja mitä maksaa?

Rempassa on vähän sitä ja tätä, mitä pitäisi tehdä, lähinnä ulkona. Katto pitäisi maalata (eikä yhtään kiinnostaisi), kuisteja vähän vielä siistiä ja maalata loppuun. Piha on täysin laittamatta edelleen. Kaikkea pientä ja vähän tylsääkin, saa nähdä mistä revitään motivaatiota.

Vaikkei mitään suurensuuria muutoksia ole elämässä tulossa, jotenkin nyt nautin siitä että ollaan nyt tässä. Että remppa ei stressaa enää niin kovin, ja saan oikeasti tehdä omia juttuja mutta olla edelleen kotona. Toivonkin että olisi nyt tulossa vähän seesteisempi vuosi. Ollaan nyt vedetty niin täysillä monta vuotta, että enää ei jaksa. Näin on hyvä.

Kuvat muuten liittyy kanssa uutuus-asioihin. Makuuhuoneesta lähti joululakanat ja tilalle petasin mun uudet kivat boheemit lakanat jotka sain joululahjaksi. Lisäksi sain mun haaveilemani Iittalan Kaasa-lyhdyn. Jotenkin tykkään ihan hirveästi tuosta, sen väristä ym. Lisäksi yksi kuva on työhuoneelta jossa olen nyt järjestellyt lisää tilaa. Tuli tosi kiva ja ilmavampi kun saatiin vihdoin sieltä vuodesohva ulos. (Joka piti purkaa välissä ym kivaa… Mies tykkäs… ) Tuo pieni myymäläni on enemmän ja enemmän myymälän oloinen, ja olen siitä kovin ylpeä.

Nyt ruoanlaittoon! Kivaa viikonjatkoa!

-Henna-

 

 

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiva, että jatkat blogin kanssa – teidän värikästä kotia kun on aina niin kiva kurkkia! Täälläkin on jo kevät mielessä, vaikka ulkona ei siltä tänään näytäkään 😉

    • 1.1

      hennaasemalta sanoo

      Kiva kuulla! Kaiken kylmyyden keskellä se just lohduttaakin kun tietää että joka tapauksessa kevättä ja valoa kohti mennään. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Mielenkiinnolla tuota remonttipostaussarjaa odottelen – itselläkin kun tuon vanhan puuverstaan remontti niskassa, niin ihanaa saada vähän ’vertaistukea’ ja inspiraatiota noiden samojen asioiden ja askareiden parissa painineelta! 🙂

    Ihanalle näyttää teillä – niin värikästä ja kotoisaa! <3

    Satu / villakotiranta.blogspot.fi/

    • 2.1

      hennaasemalta sanoo

      Kiva kuulla että odotat! Mitään superhienoja vinkkejä en niinkään osaa antaa, tyyliin ”tee näin tai näin”. Sen sijaan kerron meidän amatöörien näkökulmasta, ja millaista se on perheen kanssa ollut rempata ym. Sellaista suht arkista.
      Kiitos! 🙂

  3. 3

    Michelle-Marie sanoo

    ihanan näköistä !! Ja ihanat nuo tossut sängyn viressä. Onko niitä sun puodissa…jos on niin täytyy laittaa tilaukseen.

    Mi

    • 3.1

      hennaasemalta sanoo

      Kiitos! Joo puodista löytyy eri väreissä. Tosin tuota vihreää ei taida just nyt olla, mutta muita värejä kylläkin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *