Vappuviikonloppu

Ihanaa, mä alan olemaan terveenä, sopivasti viikonlopuksi! Täytyy kyllä sanoa että aamupäivällä kun käytiin tuolla auringonpaisteessa lenkittämässä Untoa, tuli niin iloinen vappufiilis! Lisäksi tuli kesäfiilis, niinkin pienestä asiasta kuin mehiläisen pörinästä. Iski lujaa sellainen “ihanaa, kesä tulee!!”-fiilis. Tämä on niin vuoden parasta aikaa, varsinkin kun Samillakin alkaa nyt kuukauden isyysloma, ja meidän reissu Rodokselle on ihan pian edessä. Kyllä ollaan niin ansaittu hetki lämmössä, kotona edelleen tosi viileää sisällä. Josko se kesä tulisi sillä aikaa Suomeenkin.

Vappupallojen ostokin oli aika hauska hetki taas. Laittelinkin tuossa aiemmin Instagramiin viime vuotisen kuvan Nestorista pallojen keskellä. Tuolloin puolivuotias poika oli aivan onnessaan. No se ei muuttunut nytkään. Samantein kun poika näki pallot, hän osoitti niitä sormella ja huusi “Paa! Paa!” Pallo pallo! Niitä kun oltiin jonkinaikaa ihmetelty, ehdotin pojalle muutamaa palloa mutta poika näytti tomerasti “Ei!” Lopulta hän sai itse nousta rattaista valitsemaan. Otti muutaman pallon käteen, meinasi valita jo ruskean kävelevän koiran mutta lopulta paras oli valkoinen prinsessakoira! Miki taas lähti vähän pitkin hampain pallo-ostoksille, olisi ollut kivempi olla kavereiden kanssa. Kummasti se fiilis sitten sielä pallojen keskellä piristyi ja matkaan lähti paloauto. Plus tietty paukkuserpenttiinejä, pitkiä palloja jne. Kyllä ne vaan lapset tekee näistä juhlista ihan parasta.

Pakko sanoa tähän väliin että on muuten hauskoja noi lattialla olevat pallot. Nestori on saanut ihan hirveästi iloa jo omasta pallostaan kun on koiraa talutellut pitkin kotia. Jotenkin kun pallo on hänen tasollaan niin siitä on enemmän iloa. Monesti kun ne pallot sitten kotona jää vaan kattoon killumaan. Onko teilläkin lapsilla niitä vai onko pallot vielä ostamatta?

Meidän vappuun kuuluu nyt ainakin perinteisesti poikien serkkupojan synttärit vappupäivänä. Sielä ollaan oltu aina serkun syntymästä lähtien, eli kuusi vuotta. Huomenna varmaan käydään Tikkurilan vapputorilla jos sää suosii. Tänä vuonna en muuten tehnyt edes simaa, kun ei sitä meillä oikein kukaan enää juo. Yhden pullon ostin valmiina vaan. Munkkejakaan en ole koskaan tehnyt, ja nyt vähän harmittaa, olisi voinut kerrankin tehdä. Tai espanjalaisia churroja, nehän on tänä vuonna tosi in.
Ensi viikolla onkin blogissa luvassa mm kiva arvonta. Sekä VIHDOIN ne kuvat Samin työhuoneesta, sain ne äsken otettua ja alan niitä vielä muokkailemaan.

Eipä täällä siis kummempaa, toivotan oikein kivaa vappua kaikille!:) 🙂

-Henna-

Kommentit (2)
  1. Hauskoja nuo “lattiapallot”, meillä pikku tyyppi sai muumipallon ja voi sitä riemua 🙂

    1. hennaasemalta
      1.5.2016, 22:25

      Joo Neppa juoksee noi molemmat pallot kädessä ympäri kämppää, hyvä että ne mahtuu oviaukoista ym edes tulla. 😀 Mutta ihana kun nuo pienet ihmiset osaa niin iloita tällaisista!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *