Valkoinen vai värikäs koti

Olohuone1

Pahoittelen blogihiljaisuutta, on ollut taas aika härdelliviikko. Tämäkään päivä ei mennyt yhtään niinkuin piti. Mun pitäisi olla nyt Meillä kotona-sivujen 1-vuotissynttäreillä kouluttautumassa, juomassa kuohuvaa ja syömässä kakkua. Kivoissa vaatteissa, ihmisen näköisenä. Sen sijaan olen verkkareissa ja mamma-ponnarissa kotona sairaan Nestorin kanssa. Että näin.

Olen kyllä koko talven iloinnut siitä ettei olla tähän asti sairasteltu, kun tuntuu että kaikki ympärillä on ollut kipeänä joulusta asti. Että ihmeen pitkään selvittiinkin ilman. Toivotaan että tämäkin menee nopeasti ohi.

Meillä olisi tosiaan ollut 1-vuotissynttärit. Siitä on vuosi kun siirryin tänne sivustoon! Alkuun siirrossa ja uusissa sivuissa oli omat ongelmansa mutta alan viihtymään täällä enemmän ja enemmän. Alkuun koin myös olevani hyvin erilainen blogini kanssa kuin muut blogit, mutta nykyään olen ylpeä että saan olla täällä. Vaikka blogilistoja johtaa edelleen valkoiset hillityt kodit, minä jatkan edelleen värieni kera! Kivaa että tekin tykkäätte täällä käydä lukemassa.

Tuossa just luin erästä keskustelua valkoisista kodeista. Ikuista taistelua että kumpi on parempi, värit vai vaaleus kodeissa. Makuasioistahan ei voi kiistellä, joten välillä vähän naurattaa ne keskustelut. Eräs kirjoitti että miksi kaikki pitää olla tylsää valkoista ja harmaata. Toinen kirjoitti että värit tekee kodeista tunkkaisen. Ymmärrän tavallaan molempia. Joskus kaipaan vaaleampaa ja varsinkin selkeämpää kotia, mutta en osaisi kuitenkaan sellaisessa ikinä asua. Väriä tai ei, arvostan koteja joissa käytetään mielikuvitusta ja uskalletaan olla erilaisia. Mun hyvä ystävä esimerkiksi on just värittömän ja harmaan ystävä, mutta osaa upeasti vanhoilla esineillä ja mielettömällä rohkeudella tehdä sellaisesta kodista todella kotoisan ja erilaisen. Tehdä jotain sellaista mitä ei ole joka kodissa. Tehdä jotain ihan omaa. olohuone2

Suomalaiset tuntuvat pelkäävän liikaa kyllästymistä. Jos kyllästyy värikkääseen tapettiin, tai vihreään vessaan. Valitaan kahdesta mieluummin se turvallisempi ja usein värittömämpi. Jos huonekalut ja esimerkiksi tapetit valitsee huolella ajan kanssa, ei niihin heti kyllästy. 10 vuoden päästä on jo varmasti kivaakin laittaa uudet tapetit, uudistaa taas pikkuhiljaa. Ei sekään vaaraksi ole. Jos on huolella tapetit valinnut, niin tuskin niitä joka vuosi haluaa vaihtaa mutta ehkä joskus. Jos olisin ollut vaikka 70-luvulla aikuinen, mä tuskin haluaisin sen aikaisia tapetteja enää katsella. Niin sen kuuluukin olla.

Ekat huoneet meillä valmistui noin 5 vuotta sitten. En ole kyllästynyt. Paitsi toisen vessan tapetteihin jotka valittiinkin kiireellä. Halvat tapetit revin irti ja maalasin ilmaisella maalilla ja kiva tuli. Ei ollut kovinkaan kallis tai isotöinen moka. Jos nyt uudestaan valitsisin jotain, kaakeloisin keittiön takaseinän korkeammalle koska tapetti kärsii. Itse tapeteista muutoin edelleen tykkään. Makkariin laittaisin tummemmat tapetit mutta nuokin on kauniit ja kelpaa hyvin. Työhuoneen tapetteja rakastan, samoin eteisen. Mikin huoneen ja olkkarin tapetit ovat niin neutraalit ettei kyllästy. Tekstiileillä ja huonekaluilla tilat muuttuu ja välillä saa pientä kaipaamaansa muutosta. Varmasti aion silti katsoa ainakin toiset 5 vuotta näitä tapetteja. Ei ole tapahtunut pelättyä kyllästymistä.

Kun lapset kasvaa, elämä muuttuu, saattaa tapetitkin vaihtua tai sitten maalataan seinät. Se on sitten niin, mutta ainakin nämä vuodet ollaan asuttu just sellaisessa kodissa jossa halutaan, eikä ole tarvinnut harmitella että olen sisustanut just niinkuin sydän sanoo. Sen sijaan olen nauttinut ihan hirveästi meidän kodista. Mun kalliille ranskalaiselle olohuoneen lintulampulle ehkä joskus joku nauraa, mutta who cares, mä rakastan sitä eikä se meidän jätkiä haittaa yhtään. Ainoa mikä mua ahdistaa, on jatkuva siivo, mutta se on nyt tätä pikkulapsi-aikaa.

Joten suosittelen lämpimästi, valitkaa aina sisustaessa se asia joka puhuttelee enemmän, josta tulee parempi fiilis. Rohkeasti vaan!

Hyvää viikonloppua!

-Henna-

Kommentit (10)
  1. Itse tykkään mielummin sellaisista kodeista,joissa on väriä.
    Se ei kuitenkaan tarkoita sitä,että pitäisi samassa tilassa olla kaikki maailman värit sillisalattina,vaan hyvällä maulla sopivasti yhdistettyjä värejä.
    Jos miettii esim.luontoa,niin yleensä suurin osa ihmisistä kokee “harmaan”vuoden ajan masentavana ja vastaavasti värikkäät ajat positiivisena…siitäkin jo voi päätellä,että väreillä on todella suuri vaikutus meihin.
    Miltäköhän se kesän vehreys ja kukkaloisto tai syksyn ruska tuntuisi jos siitä poistettaisiin kaikki värit?! 🙂

    1. hennaasemalta
      5.2.2017, 11:48

      Toi on tosi hyvä pointti! Luonnon väreistä saa energiaa, samoin kuin kodin väreistä. 🙂

  2. Nyt joudun alkaa etsimään sun kuvista sitä lamppua jonka mainitsit, jäi vaivaamaan. 😀

    1. hennaasemalta
      5.2.2017, 11:50

      Heh! Jos et vielä löytänyt, niin tässä hyvä linkki mun valaisimeen. 🙂
      http://blogit.meillakotona.fi/kotiasemalla/la-voliere/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *