Ujoudesta ja pelon voittamisesta

Tänään tuli hypättyä vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle, olin piiiitkästä koulutuksessa täysin vieraiden ihmisten kanssa. Tavallaan tilanteessa josta en etukäteen tiennyt yhtään että mitä sielä tulee tapahtumaan, tai ketä sielä on. Sarjassamme tilanne jota yleensä inhoan. Toisaalta tämä juttu oli niin hyvä, että en voinut kieltäytyä.
 Mä olen aina ollut melko ujo ja jännittänyt tilanteita jossa on paljon vieraita ihmisiä. Jännitän muutenkin tosi herkästi pieniäkin juttuja. Saatikka tilanteita joissa pitää vaikka vuorotellen esitellä itsensä. Yyh, inhoan. Esitelmät koulussa oli kamalinta ikinä!
Olen kuitenkin elämässä oppinut että mitään ei saa, jos ei vähän panosta. Eli hyppää sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle, tai uskalla elämässä kokeilla uusia asioita.
Veikkaan että jos olisin todella sosiaalinen ihminen, olisin kokenut vieläkin enemmän asioita elämässäni kuin nyt. Ollut esimerkiksi monissa blogitapahtumissa. Tai matkustanut maailmalla yksin. Toisaalta olen ihminen joka ei pelkää toteuttaa haaveitaan, kuten ostaa vanhaa tyhjää taloa. Joten ehkä tämä on vähän fifty-fifty tilanne. Toiset jutut jäänyt kokematta, toisiin taas lähtenyt sitäkin rohkeammin.

Mä olen nyt kuitenkin päättänyt pikkuhiljaa parantaa tätä sosiaalista elämää, lähteä pikkuhiljaa täältä kotoa muuallekin. Varsinkin nyt kun työnkään puolesta ei pääse koulutuksiin ym niinkuin ennen. Vaikka olenkin kotona lasten kanssa, niin haluan kokea uusiakin juttuja. Nyt kun olen ollut vuoden kotona ilman töitä, on pakko saada elämään jotain uuttakin sisältöä. Vaikka oikeasti, mitä enempi sinne kotiin jumiutuu, sitä vaikeampi on lähteä. Ehkä moni kaltaiseni, ja esimerkiksi kotiäidit tunnistaa tämän fiiliksen.
Mun elämässä on oikeasti ollut aika jolloin en meinannut terveydellisistä syistä uskaltaa lähteä edes kauppaan. Se aika oli onneksi suht lyhyt, ja on mennyt ohi. Siitäkin selvisin kun päätin että omat pelot täytyy kohdata. Lisäksi kun mä lähden johonkin, juttelen kyllä mielelläni ihmisille ja tutustun uusiin ihmisiin. Se itse lähteminen vaan on mulle se vaikein osuus ollut aina. Mietin liikaa kaikkea etukäteen, teen pienestä asiasta liian ison.

Tässä nyt pohdin mikä voisi olla seuraava askel. Minkä jutun toteutan seuraavaksi. Katsotaan nyt. Toki sitä lähtemistä hidastaa tuo nuorin naperokin, sitä kun ei minne vaan oteta mukaan. Mitkään vauvakerhot mua ei ihan hirveästi inspiroi… Kun lasten kanssa on koko ajan niin haluaisi jutella jostain ihan muusta, kokea jotain ihan muuta välillä.

Tänään lapset pääsivät avaamaan ekat luukut, mikä oli heille jännää. Minä taas olen super innostunut ja inspiroitunut tästä päivästä. Kuulette varmasti vielä lisää, mihin tuo koulutuskin liittyi. Enempää en voi vielä paljastaa, mutta teki mieli jakaa ajatukseni tämän päivän jäljiltä.

Oletko sinä jännittäjä, tunnistitko fiiliksiä?

-Henna-

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kivasti kirjoitit asiasta, oli rohkeaa avautua näin. Etkä ole kyllä asian kanssa yksin… Nuorempana olin itsekkin melko ujo, mutta asiakaspalvelutyössä on ollut pakko saada lisää rohkeutta ja sitä olen saanutkin : ) Mutta edelleenkään en ole mikään esiintyjätyyppi, muistan että varsinkin yläkouluikäisenä esiintymiset oli piinaa. Tsemppiä meille ja mukavaa joulua : )

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos. 🙂 Joo totta. Toki sitä rohkeutta tulee iän myötä muutenkin lisää, mutta edelleen en pitäisi esitelmiä. 😀
      Kiitos samoin!

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Kuulostaa oikein tutulta tuo jännittäminen. Tein nuorena kaikesta itselleni ison asian ja jännitin kaikkea etukäteen. Elämä on kuitenkin opettanut ja vähentänyt jännitystä. 35v oli jonkinlainen herääminen. Nyt vanhin tyttäreni kärsii samanlaisesta jännittämisestä ja olen osannut hakea hänelle ulkopuolista apua ettei asia pilaa nuoruusvuosia kokonaan.

    Johanna

    • 2.1

      sanoo

      Toi on muuten totta. Jos lapsilla tai tutuilla esiintyisi samaa, niin luultavasti osaisin itekin hakea heille erilailla apua tuohon kuin itse osasin. Itse vaan jotenkin selvisin (tai lintsasin esitelmistä koulussa).
      Miki oli kanssa aiemmin tosi ujo ja pystyin hyvin samaistumaan ja ehkä tukemaan. Nyt poika on reipastunut ihan hirveästi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *