Tulevaisuuden suunnitelmat ja arvonnan voittaja

Lauantai alkaa olla lopuillaan. Aika letkeästi mennyt tämä päivä. Oikein mitään ihmeempää ei olla tehty. Mikillä oli kaveri kylässä, mun sisarukset ja äiti käväs kahvilla ja illaksi haettiin irtokarkkeja ja vuokraleffa.
Mä olen jo pari päivää kutonut tuota kuvassa näkyvää villapaitaa Nestorille. Saan toivottavasti sen huomenna valmiiksi niin pääsen sitten aloittamaan villapaidan Mikille.

Multa on täällä blogissa jo pariin otteeseen kyselty tulevaisuuden suunnitelmia, ja ajattelin niistä tulla vähän kertomaan.
Nestorihan täyttää ens kuussa jo vuoden (Apua, nyt jo!!!) ja mä olen edelleen kotona kotihoidon tuella.
Meiltä lähti viimeiset hoitolapset viime kesänä heinäkuussa, ja tottakai ajatukset pyörii usein töissä ja siinä että mitähän sitä seuraavaksi tekisi.
Mä en oikeastaan tiedä vielä. Nykyään sijaisperheillä ainakin Helsingissä on sellainen sääntö, että oman lapsen täytyy olla 2-vuotias kun töihin palaa. Se on todellakin sääntö ja siitä ei poiketa vaikka kuinka sanoisin että jaksan ja osaan kyllä. Rehellisesti, onhan se järkevää. Miki oli aikoinaan just ja just 1,5 vuotias kun aloitin. Ennen kuin tämä 2-vuoden sääntö alkoi. Kyllähän se oikeasti näin jälkikäteen oli liian aikaisin. Varsinkin kun Miki oli meidän eka lapsi ja työ oli ihan uutta. Se alku oli henkisesti aika hurjaa, kaikki työn kriisit paino päälle ja samalla piti hoitaa se oma pieni.
Toisen lapsen kohdalla ja työn jo tuntevana voisin kyllä aloittaa jo keväällä, mutta kun sääntö on tuo, niin minkäs teet. Syksyyn on odotettava eli yli vuosi vielä. Toisaalta Nestori on vaativampi vauva kuin Miki oli. Tai ainakin vauhdikkaampi!

Mä olen miettinyt myös muita vaihtoehtoja, mutta en tiedä mitä haluaisin ja töihin en kuitenkaan ihan vielä edes halua. Olen myös pohtinut kuumeisesti, jatkammeko lyhytaikaisena vastaanottoperheenä vai pitkäaikaisena sijaisperheenä. Mehän kävimme sijaisperheiden koulutuksen juuri ennen raskauttani.
On vaan niin hirveän iso päätös ottaa pitkäaikaisesti lapsi. Toisaalta sijaisperheistä on kova tarve ja kyllähän meillä tilaa on. Toisaalta haluan sitä paljon, toisaalta työn tuntevana pelottaa ihan hirveästi.
Tottakai mietimme myös haluammeko vielä omia lapsia. Vai oliko omat lapset siinä. Olisi hirveän raskasta taas odottaa raskautta ja pelätä keskenmenoja. Toisaalta äidinhormoneissa aina haaveilee siitä ”vielä yhdestä vauvasta.”
Olen myös haaveillut että joskus perustaisin taloomme sisustuskaupan/kahvilan/harrastustilan. Senkään aika ei ole kuitenkaan vielä. Ei ole kuitenkaan kovin yksinkertaista sellaista perustaa ja mulla ei ole pienen vauvan kanssa voimia siihen just nyt.

Kaikki on siis vielä hyvin hyvin auki. Pitäisi itsekin nyt vaan osata olla, nauttia Nestorin vauva-ajasta ja luottaa siihen että asiat järjestyy. Nyt viime aikaisten uutisten keskellä erityisesti, haluaisi vaan taas voida jotenkin auttaa muita, varsinkin lapsia. Toisaalta haluaisi olla vain hyvä äiti niille omille lapsille.

Jos mun pitäisi nyt tällä sekunnilla päättää, niin me luultavasti jatketaan vuoden päästä vastaanottoperheenä, jos vain sinne asti pärjätään niin että olen kotona. Toisaalta elämästä ei koskaan tiedä.
Joka tapauksessa olen nauttinut kovasti tästä vauvavuodesta. Ihan erityisen kiitollisena, kyllähän tätä niin pitkään odotettiin. Olen myös saanut pohtia itseäni ”sijaisäitinä”, mitä tekisin paremmin ja miten osaisin levätä työssäni tarpeeksi. Irtiotto työstä on joka tapauksessa tehnyt todella hyvää, kyllähän sitä aika tauotta niitä töitä teki sen 5,5 vuotta, yötä päivää.

Saapa siis nähdä mitä tulevaisuus tuo, mutta nyt ainakin syksyn olen ihan kotona omien lasten kanssa. Teen ompeluhommia omaksi iloksi, vietän aikaa perheen kanssa ja kirjoittelen blogia.

Meinasin jo ihan unohtaa arpoa voittajan Kasvun Taika-arvontaan! Voittaja on Emilia K, joka voitti taaperosirkus-kurssin. Onnea voittajalle, laitoin sulle sähköpostia!

Kohta laitetaan Nestori nukkumaan, ja sitten leffa pyörimään.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

-Henna-

Ps. Saa kysyä, jos on jotain kysyttävää sijaisperheydestä. 🙂

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ootko tutustunut Mallan Makeisiin? Yhtenä ideana siis! Kahvila pyörii erinomaisesti täällä Ilmajoella, kannattaa tehdä tutustumiskäynti. Eli blogi Elämää Villa Honkasalossa huvikummun tyyliin.

    • 1.1

      sanoo

      Juu, seuraan blogia ja ihailen puotia netissä. Olisi aika sellainen mitä meillekin haluaisin. Värikästä, Greengatea myynnissä jne. 🙂

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Meille on jäänyt 2 lasta pitkään sijoitukseen kriisin jälkeen. Toinen oli meidän eka kriisi ja toinen 6 vuotta myöhemmin. Siinä välissä ja sen jälkeen ollaan jatkettu lyhytaikaisia. Toki on niitä päiviä, että toivoisi tehneensä toisin. Olisi niin helppoa ja saisi omaa aikaa ja …mutta mihinkä sitä omia lapsiaan antaisi.
    Päätöksen teko, että ottaa pitkään, on ollut rankka ja varmaan vähän pelottanutkin. Mutta ne pelot ovat olleet turhia. Päivä kerrallaan, niin se on vaan mentävä. Turha miettiä mitä on sitten joskus. Sitä kun ei edes tiedä mitä itse on sitten joskus.Ja kyllä noiden biomuksujenkin kanssa on vaikka minkälaisia kuvioita ennekuin ne aikuiseksi saa. Se on elämää se.
    Ja tuo 2 vuoden sääntö on hyvä. Saisi olla vielä korkeampi tuo ikä. Sillä suojellaan sitä nuorinta biolasta. Ei siinä ole kyse siitä osaako ja jaksaako. Kriisilapset tarvitset niin paljon ja koko ajan, kuten tiedät. Ei pienen tarvitse vielä äitiään jakaa 24/7.
    Tsemppiä mietintöihin.

    • 2.1

      sanoo

      No niinhän se on, toisaalta sitä välillä ajattelee samoin biolapsista ja elukoista. Kuin paljon helpompaa olisi ilman… Mutta ei tietenkään oikeasti vaihtaisi niitä mihinkään.
      Ihan totta, juuri noinhan se on. Samoin tuo ikäasia. 2 vuotta on mun mielestä ihan hyvä. Kyllä meillä ainakin Miki myös sai paljon iloa hoitolapsista, olihan ne kavereita pojalle ja pian Miki oppi tähän elämään mitä meillä oli, että lapset vaihtui koko ajan jne. Enemmän se poika silti sai äidin kanssa olla, kuin että jos olisin itsekin töissä jossain muualla ja poika kaikki päivät päiväkodissa. Samoin se tulee olemaan Nestorin kanssa. Jotain töitä on kuitenkin pakko alkaa tekemään viimeistään silloin ens syksynä. Silloin edessä on pojalla pk tai sitten kotihoito kera hoitolasten. Tai lapsen, yksi me vaan ainakin alkuun otettais nyt.
      Kiitos!

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Me kävimme Pride-kurssin ajatuksella, että aloitamme kriisiperheenä. Ajattelin siis, että olisi biolapsille (5kpl) jotenkin helpompaa.
    Kurssin vetäjät olivat kuitenkin toista mieltä ja suosittelivat meille pitkäaikaissijoitusta, ehkä juuri sen takia, että se olisi bioille helpompaa kuin sopeutua jatkuvasti uuteen. Saimme pitkäaikaisesti sijoitetun lapsen meille heti kurssin jälkeen, kuopuksemme oli silloin 1v8kk.

    Meille tämä tuntuu oikealta ratkaisulta näin jälkeenpäin. Biot ovat ottaneet uuden sisaruksen hienosti vastaan, kuuluu ehdottomasti osana meidän perheeseen. Kuopuksemme (nyt 3v8kk) ei edes muista aikaa ennen sijaislasta, olevat kuin paita ja peppu, ikäeroa tasan 2v.

    Kriisiperheenä eläminen tuntuisi nyt 'jatkuvalta kriisiltä', mitä se varmasti onkin. Tälläisellä perhekoolla elo on joka tapauksessa hyvin vauhdikasta, joten tässä on edes pienet mahdollisuudet normiarkeen, vaikka joukossa onkin yksi sijaislapsi, jonka tarpeet ovat tietysti hiukan eritavalla painottuneet kuin biojen.

    6:n äiti

    • 3.1

      sanoo

      Se tuossa pitkäaikaisuudessa just houkuttaisikin, loppuisi se jatkuva kriiseily. Toki kriisejä tulee mutta saman lapsen kanssa ja täysin erilailla. Vastaanottoperheenä kaikki alkaa kokoajan alusta, just kun arki vähän tasoittuu. Se uuden lapsen tulo on erityisesti aina todella raskasta aikaa.
      Kovasti tsemppiä teidän suuren perheen kanssa! Varmasti raskasta mutta rikasta!:)

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Tulevaisuutta voi ja pitääkin miettiä vaikka toisaalta se on "turhaa". Asiat menevät omalla painollaan niin kuin niiden pitääkin mennä. Ratkaisut ja päätökset syntyvät ikään kuin itsestään. Luota siihen!

    • 4.1

      sanoo

      Juuri näin. Mutta toki sitä miettii silti aina välillä. Sehän se on elämän rikkauttakin, haaveilu ja suunnittelu. "Mitäs kivaa seuraavaksi keksittäis?" 🙂

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Mitä Miki on mieltä näistä sun työkuvioista? Miten hän otti kriisiperheajan? Muisteleeko vielä jotain lapsia?
    -Koo

    • 5.1

      sanoo

      Me ei nyt oikein olla Mikin kanssa edes puhuttu mun töistä, koska asia ei ole ajankohtainen. Kuitenkin kun viimeksi ollaan puhuttu, Miki on sanonut että kiva jos tulee hoitolapsia. Hän toivoo että tulisi hänen ikäisiä. Niinkuin on aina toivonut.
      Miki otti aina tosi hyvin. Se oli hänen elämää johon oli tottunut. Toki välillä oli mustasukkaisuutta tms, ei tullut kaikkien hoitolasten kanssa niin hyvin toimeen, ja monesti oli pahoillaan kun lapsi lähti. Toisaalta hän odotti aina innolla seuraavaa. Hän oli myös se joka ekana esitteli lelut ym ja tavallaan auttoi hienosti lapsia kotiutumaan.
      Me kaikki muistellaan yhdessä, ollaan aina muisteltu edellisiä. Mietitään että koska kukin oli, jotain hassua juttua mitä kukin teki jne. Toki viimeiset jäänyt eniten mieleen, noin pieni unohtaa kuitenkin pian. Vaikka ihmeen hyvin Miki muistaa.

    • 5.2

      Anonyymi sanoo

      Kiitos vastauksesta. Sijais- ja kriisiperhejutut on aina kiinnostaneet, niin kiva kuulla kokemuksia!
      -Koo

  6. 6

    sanoo

    Vaikeitä päätöksiä olet pohtimassa. Vaan elämä kantaa ja asiat varmasti menevät lopulta omalla painollaan<3 Haaveilen joskus itsekin antavani kodin sitä tarvitsevalle, vaan lopulta se tuntuu kuitenkin liian pelottavalta. Pelkäisin eniten sitä luopumista, varsinkin pidemmän sijoituksen jälkeen.

    • 6.1

      sanoo

      Se on totta. Kun Mikin vauva-ajan jälkeen piti keksiä mitä alan tekemään, tuli kuin tilauksesta haku vastaanottoperheiksi, ja siitä se ajatus sitten lähti silloinkin. 🙂
      Sama juttu tuossa sinunkin pelossa, asiat järjestyy ja kaikesta selviää. 🙂 Eli rohkeasti vaan!

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Kiitos ihanista ajatuksista ja suunnitelmista. Välillä pyöritän samoja ajatuksia, en kylläkään kahvilaa mutta perhehoitajan työtä…meillä siis kaksi sijoitettua (omiakin on) 5 vuotta sijoitusten välillä ja molemmat ovat olleet sellaisia jo isoja koululaisia. Heille tuntuu olevan vaikeampaa löytää perhettä (ja pientä mekin oltiin ottamassa mutta kun pientä ei kuulunut niin ratkaistiin asia näin)
    Lisäksi toimitaan tukiperheenä, sekin on kivaa hommaa. Oletteko kokeilleet? Tietyllä tavalla se on pitkäaikaista (meidän toiset tukilapset ovat käyneet jo 5 vuotta) mutta kuitenkin lapset ovat vain sen 3 päivää (pe-su) kerrallaan joten vastuu on vain lyhyen aikaa. Voi olla ettei oikein sovi yhteen tukilasten käyminen ja kriisiperheenä toimiminen, mutta toisaalta sopimus kai tehdään yleensä vain vuodeksi niin olishan tässä aikaa siihenkin ennekun jotenkin perhehoitajan työtä jatkat/jos jatkat. (ja vois tarkemminkin miettiä että lapsen/lasten ikä/persoona sopii esim. teidän esikoisen ikään)

    • 7.1

      sanoo

      Me ei olla toimittu tukiperheenä. Oltais haluttu, pariin kertaan meitä on pyydettykin laste vanhemmilta, mutta ainakaan Helsingissä ei saa toimia tukiperheenä vo-perheyden lisäksi… Enkä viitsi lähteä tukiperhetyöhön nytkään, jos emme sitten saa jatkaa jos palaamme vo-perheeksi..

  8. 8

    sanoo

    Voi, kuinka tutun kuuloista 🙂 Ja sulla on tosissaan jo monesta kokemusta, niin kuin meilläkin. Olisi voinut olla omasta kädestä tämä teksti! Mekin kävimme sijaisvanhemmiksi koulutuksen juuri silloin kun tulin raskaaksi monen keskenmenon jälkeen. Mutta oman biovauvan jälkeen, meidän perhe onneksi täydentyi ja meistä tuli pitkäaikais sijaisperhe. Neljä vuotta on menty näin ja olen tyytyväinen, lisäksi viikonloppuisin käyvät tukiperhelapset. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *