Sisustushaaveita

Taas lainakuvalla mennään.
Vaikka joulu onkin täällä pian, jee, niin ajatukset on silti myös jo pikkuisen edellä.
Mun tekisi kauheasti mieli laittaa kotia, siis muuta kuin joulujuttuja. Voi olla siis varma että joulukrääsät katoaa meiltä hyvinkin pian joulun jälkeen. Paitsi valojutut ja kynttilät.

Me saatiin tänään pitkästä aikaa remppaa tehokkaasti tehtyä. Poju pelasi tyytyväisenä pelikoneellaan sen aikaa, joten saimme rauhassa tehdä. (Tosin sillä aikaa koira tuhosi tehokkaasti vessapaperirullaa TAAS, ja levitti TAAS hanskat, pipot sun muut vaikka oltiin vain oven takana toisessa huoneessa!) Parissa tunnissa saimme makkarin lattian rapsuteltua valkoisesta tasoitteesta. Kattokin on jo kerran maalattu. Viikonloppuna ei joulusta huolimatta malta pysyä rempasta erossa, laiskotellaan sitten ne ens viikon pyhäpäivät.

Viikonloppuna maalataan katto loppuun, tasoitetaan seinät, ja rapsutellaan lattian nurkista paksut kerrokset mattoliimaa pois. Nämä olisi tavoitteet ja olen ihan intona! Kohta pääsee maalaamaan lattiaa ja tapetoimaan, vihdoin!

Koska makkarin valmistuminen sitten aiheuttaa isoja muutoksia olkkarissakin koska tästä lähtee sänky pois, niin mietin täällä jo olkkarinkin muutossuunnitelmia. Sängyn tilalle haluaisin divaanin ja pienen työpöydän ikkunan eteen. Työpöytä löytyi tuolta varastosta, se kaipaisi kunnostusta.
Haluaisin myös vihdoin ja viimein päällystää sohvan isot selkänojatyynyt, ajatus mikä on pitänyt toteuttaa jo pari vuotta sitten. Sohva on jo niin kulahtanut että tarvitsee piristystä.
Lisäksi lisää väriä kotiin, ehkä toinen tauluhylly olkkariin edellisen yläpuolelle. Keittiöön sivupöytä kahvikoneille, keittiön seinälle avohyllyjen yläpuolelle jotain, mulla on siihen jo ajatuksia jotka odottaa toteutusta.
Kädet syyhyää päästä hommiin. Viikonloppuna vielä ahkeroidaan, mutta sitten levätään, herkutellaan, nautitaan rauhasta, niin hyvin kuin se tuon sekopäisen koiran kanssa nyt onnistuukaan, heh!

-Henna-

Ps. Onko kellään kokemusta tuosta Ikean divaanista joka kuvassakin? Onko mukava ja helppo pitää puhtaana vaikka onkin valkoinen? Haluaisin sen tai sitten jonkin ihanan antiikkisen jos löydän…

Kommentit (13)
  1. Meillä on kyseistä sarja (ektorphan tuo on?) valkoinen kulmasohva. Helppo oli pestä päälinen kun saa kuudessakympissä pestä ja käyttää kunnolla tahranpoistoa tarvittaessa. Meillä on perheessä neljä pientä lasta.
    Anni 🙂

    1. hennaasemalta
      21.12.2012, 10:06

      Joo on Ektorp. Kiitos suosituksesta!:)

  2. Jos toi divaani on Ektorp niin on helppo pitää puhtaana. Mulla ei ole divaania, mutta sohva on ja nojatuoli.. ja kolme lasta 😉 Päälliset on irrotettavia, kaikki, ei vaan tyynyjen, ja saa pestä 60 asteessa. Ainakin sohva ja nojatuoli ovat mukavia, pehmeitä.

    1. hennaasemalta
      21.12.2012, 10:06

      Jep, kiitos!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *