Siskoni mun

Eilen sunnuntaina meillä juhlittiin. Parin viikon salainen supina, suunnittelu ja jännittäminen sai loppua, kun yllätysjuhlat siskolleni pääsi käyntiin ja yllättäminen onnistui lopulta täydellisesti!
Meillä nimittäin vietettiin pikkusiskon 18-vuotis-yllätys-synttäreitä!
18-vuotta sitten minä olin 12-vuotias ja mulla oli pelkkiä veljiä liuta. Meillä alkoi koulu tuolloin 13.8.1996 ja jännitystä oli ekana kouluaamuna ilmassa, äitini oli lähdössä synnyttämään. Kun koulun jälkeen pääsin kotiin ja sain soiton synnytyssairaalasta, purskahdin itkuun, itkin onnesta. Minä saisin pikkusiskon! 
Vaikka meillä on siskon kanssa melko iso ikäero, se ei ole koskaan ollut mikään ongelma. Mä olen aina hoitanut siskoa äitini apuna, saanut seurata kun kiltistä ja reippaasta enkelikiharaisesta prinsessasta on kasvanut nuori nainen. Nuori nainen joka on maailman ystävällisin, reiluin, paras täti lapselleni, hyvä ystävä, kaunis, rohkea, auttavainen, ymmärtävä, lapsirakas, taitava ja vain niin superihana! Sekä mulle ihan hirveän tärkeä ja läheinen. Myös Miki rakastaa ja palvoo tätiään yli kaiken, tämä täti kun jaksaa aina hoitaa poikaa, pelleillä, hupsutella mutta samalla vetää sopivasti rajat. Moniko siihen pystyisi teinivuosinaankin?

 Oli siis ihan mahtavaa järjestää siskolle pienet yllätysjuhlat. Paikalla oli siskon ystäviä, veljiä, meidän perhe, äiti ja isovanhemmat. Pienet mutta kivat juhlat, varsinkin kun sää edelleen suosi niin täydellisesti. Parasta oli tuo Jasminen ilme kun saapui paikalle veljemme kyydissä.

Teemana oli vaaleanpunaista ja pienenä vitsinä prinsessoja. Tarjoilupöydän hauskin osuus oli kuitenkin kakku.

Tottakai kakun piti olla vaaleanpunainen iphone-kännykkä, haha! Kakun tilasimme täältä. Muun tarjoilun hoiti äiti ja mummi. Suolaisena bageleita, juustoja ja patonkeja, makeina mummin mustikkapiirakat.

Mun on tosi vaikea nyt sisäistää sitä että sisko on nyt aikuinen, varmaan yhtä vaikeaa kun joskus tulee olemaan Mikin kohdalla sama tilanne. Se oli veljienkin kohdalla vaikeaa, mutta sisko kun on se pienin (vaikka onkin mua päätä pidempi) ja sen piti olla ikuisesti pieni, mutta niin ne vuodet vaan kuluu.

Mun on myös tosi vaikeaa sisäistää sitä että Miki aloittaa huomenna eskarin. Poika jonka kanssa olen elänyt viimeiset 6 vuotta tosi tiiviisti yhdessä, lähteekin nyt joka arkiaamu eskariin, ilman mua. Mua jännittää ihan hirveästi, onneksi poikaa ei.

On tämä elämä ihmeellistä, kaikenlaisia vaiheita, käännekohtia, luopumisia ja uusia tuulia. Tämä syksy on erityisesti niitä täynnä.

Multa muuten pyydettiin enempi remppajuttuja blogiin. Pahoittelen siis muillekin ettei niitä hirveästi ole ollut viime aikoina, lähinnä vauvahömpötystä vain. Syynä yksinkertaisesti se, että remppa ei juuri nyt kauheasti etene ja vauva-asiat on sattuneesta syystä pinnalla. Mä olen väsynyt, ja jo niin valtava etten paljoon pysty. Mies kyllä puuhailee kaikkea pientä, maalailee taloa ja tänään korjasi toisen vessan hanan joka on pitkään ollut pieni murheenkryyni. Maalailusta laitankin pienen päivityksen tässä joku päivä, ja remppakin varmasti etenee taas vauhdikkaammin kunhan saadaan tuo vauva maailmaan ja arki rullaamaan.

Nyt eletään muita juttuja, tunteet pinnassa, mutta tämä on tätä elämää. Tämä blogi kertoo meidän elämästä, siitä mitä sielä just nyt tapahtuu. Toivon myös että ne negatiiviset mölyt pidetään mahassa, vaikka kuinka tämä hikoilu kiristäisikin hermoja. Mun hermo ei varsinkaan tässä tilassa meinaa oikein kestää sellaista hikoilun lisäksi, koska nyt turhat mainoksetkin saa mut itkemään. Joten otetaanko ihan iisisti vaan, kiitos!

-Henna-

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ompa ihana tuo pöytä ulkona, varmasit oli hyvät juhlat!

    Ja olitpas saanut kurjia kommentteja. En ymmärrä, miten kukaan voi olla sitä mieltä, että jonkun tehtävä olisi kestää ilkeilyä? (Tai siis se "kaikenlainen kommentointi"). Paitsi, että käyttäydytään huonosti, pyritään vielä oikeuttamaan se huono käytös?

    Tsemppiä loppuraskauteen!

    • 1.1

      sanoo

      Jep, sitä mäkin tuossa tuumasin. Mä kirjoitan vapaaehtoisesti blogia, omaksi iloksi, mutta ei mun ole pakko kestää yhtään mitään. En ole tunteeton robotti eikä mua ole koulutettu missään "bloggaajien kritiikinkesto-kurssilla"… Onneksi olen jo oppinut kuitenkin sen, että itse tiedän millainen olen ja millainen mun elämä ja esim meidän remppatilanne on. Ja että joillain nyt on vaan ihme tarve aukoa anonyymina päätään blogeissa ja sosiaalisessa mediassa.
      Kiitos paljon!:)

  2. 2

    sanoo

    Aivan super suloiset juhlat! Ja tosiaan tuo päivänsankarin ilme -hyvä että saitte ikuistettua! 🙂

    Yhdyn yllä olevan kommentoijan sanoihin eli ei bloggaajien todellakaan tarvii olla mitään superihmisiä ja ottaa vastaan kaikkea mitä kommenttiboksiin suolletaan. Mä sanon, että jätä julkaisematta jos yhtään siltä tuntuu. Sun blogi on aina ollut sellainen positiivinen paikka ja nää ilkeilijäthän vaan nauttii siitä, että pääsee aiheuttamaan polemiikkia jossain. Ja mitä tulee tuohon, ettei blogin sisältö vastaa kuvausta. Annoit siihen tosi hyvän vastauksen! Ne jotka nimenomaan just nyt kaipaa perinnekorjausasiaa voi rullailla jutuissa taaksepäin ja kyllähän niitä blogeja varmasti löytyy joissa aihetta käsitellään pääasiallisena teemana. En mä täällä ainakaan käy juuri niiden takia vaan just siksi, että tää sun blogi on ihanan elämänmakuinen, monipuolinen, hetkessä elävä blogi, jossa pääsee kurkistamaan teidän just senhetkiseen elämään, ei vain pelkkään raksailuun. Ja sellaiseksi mä sen olen koko ajan mieltänytkin. Mut toisaalta, mä olenkin ollut lukija jo kauan ja väitän ymmärtäväni sua jo vähän eri tavoin. Puhumattakaan noista tämänhetkisistä herkkyystiloista hih. 😉

    • 2.1

      sanoo

      Heh, voi kiitos Sari! Ihana kommentti, piristi mun päivää! Täällä on muutenkin olo vähän allapäin kun piti tuo poika sinne eskariin just luovuttaa, niin tämä kommentti teki hyvää!:)
      Mielestäni en myöskään ole koskaan väittänytkään että tämä olisi vain remppablogi, remppa on osa meidän elämää mutta kaikkea muutakin meillä tapahtuu. Jos kirjoittaisin vaan rempasta, tää olisi tosi erilainen ja nyt täällä olisi toooosi hiljaista. 😀 Nyt on vähän kaikille jotakin. 🙂

  3. 4

    sanoo

    ääää, miksi mun sisko ei järkänny mulle tämmösiä 😀 Tosi ihanalta näyttää kaikki ja tuo siskosi ilme! Kaunis tyttö, ihanat juhlat ja koko postaus huokuu onnea 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Haha, mekin naurettiin että eipä vaan me muut vanhemmat sisarukset saatu aikoinaan tällaisia juhlia, se on tää meidän "vauva" eli pienin joka saa erityiskohtelua. 😀 No, on se sen ansainnutkin, mielellään neitiä hemmotellaan. 🙂

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Oh, ihana tämä kirjoitus! Kiva että yllätyssynttärit onnistui noin hyvin! Tsemppiä Mikille eskariin ja sinulle kun olet sitten ihan iteksesi aamupäivät kotona. Nautihan siitä vielä kun hetken saat olla ihan yksin ennen vauvan tuloa.

  5. 6

    Anonyymi sanoo

    Hei Henna, muistan hyvin että omat fiilikset oli samanlaiset lapsen aloittaessa eskarin.. Jännitin varmaan enemmän kuin lapsi itse. Asiaa ei yhtään helpottanut se, ettemme olleet samoilla aaltopituuksilla eskariopen kanssa ja jouduimme päivittäin kohtaamaan kun noudin useamman eskarilaisen koululta. Vuosi sitten oli jälleen käännekohta, lapsi aloitti lukion 😉 Minne ne kaikki ala-ja yläkouluvuodet oikein livahtivat?! Hienosti kaikki on sujunut, voi olla todella onnellinen ja ylpeä lapsestaan, jolle koulunkäyntikin näyttää olevan paljon helpompaa kuin äidilleen 😀 Vuosi sitten jännättiin jopa lähteekö lapsi maailman ääriin vaihtoon, mutta huh sentään, onneksi se ei sitten tapahtunut. Voi mikä vuodatus tästä tuli, tarkoitus oli vain vertaistukea tuohon tilanteeseen, pieneen mutta kuitenkin niin isoon muutokseen 🙂 Ihania kesäpäiviä ja tsemppiä, toivottelee teinin äiti 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Mä kanssa tosiaankin jännitin enempi kuin Miki! Ekan eskaripäivän odotin jännityksellä että miten sielä mahtaa mennä. Nyt on pari päivää eskaria käyty ja poika on ihan innoissaan, luojan kiitos!:)
      Vähän kyllä vetää mielen matalaksi se tosiasia että tästä alkaa nyt pojan arkinen oravanpyörä. Huolettomat kotipäivät on lopullisesti ohi, ja vastuu ym kasvaa pojalla joka vuosi. No, tämä on tätä elämää, pääasia että poika nyt viihtyy!:)
      Kiitos paljon!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *