Sijaisäidit

Olipa ihanaa tänään istuttaa kuistin ruukkuun muutama kevään ensimmäinen narsissi. Toisaalta myös hyvä että haravointihommia voi aloitella jo ajoissa, niin pääsee sitten heti taloa maalaamaan kun sää sen sallii. On nuo muut jutut sitten hoidettu pois alta jo ajoissa.

Asiasta ihan viidenteen. Mulle on tullut taas jonkin verran kommentteja ja kyselyjä mun työhön liittyen. Sopivasti kuuntelinkin eilen illalla netistä radion Yle puhetta, jossa Jenni Pääskysaari haastatteli mm. sijaisäiti Olga Temosta.
Mä olen ihan Olgan fani. Ihanan pirteä ja aikaansaava nainen, jolla on hyvin samankaltaisia ajatuksia sijaistyöstä kuin mulla. Toki meidän ero on se, että mä hoidan lyhytaikaisia sijoituksia, hänellä on ollut jo vuosia sijoitettu tyttö. Haastattelun ajan vain nyökyttelin päätäni, mies taas totesi että ”kuinka se uskalsi sanoa tuon ääneen”. Niinpä, mäkään en uskaltaisi mutta olen iloinen että Olga uskaltaa. Olen meinaan täysin samaa mieltä hänen kanssaan ja olen iloinen että työn nurjiakin puolia tuodaan esille.

Itsekin kun painin päivittäin isojen ja ikävien asioiden keskellä. Yritän parhaani mukaan lapset hoitaa, ja meidän arki on periaatteessa kovin tavallista. Silti työhön kuuluu myös paljon ikäviä asioita joihin emme voi vaikuttaa ja jotka pistää ihan kiukuksi välillä. Toisaalta Olga kuvasti myös hyvin tunteitaan sijoitettua lastaan kohtaan. Se nimittäin on yksi vaikeimmista asioista. Välittää ja huolehtia lapsesta, mutta osata päästää irti.
Täytyy osata elää perheenä ilman sijoitettua, sekä perheenä johon sijoitettu kuuluu. Voin sanoa että meillä ainakin ”työarki” sekä ”loma-arki” poikkeavat paljon toisistaan. Varsinkin kun omia lapsia on vain yksi. Jos omiakin pyörisi kolme jaloissa, ei ero olisi ehkä niin iso.
Molemmista arjista tykkään omalla tavallani mutta kyllä se loma-arki on todellakin lomaa toiseen verrattuna. Jos meillä olisi pitkäaikainen lapsi, sitä ei varmasti kokisi työksi, kuten Olgakin sanoi. Lapsi on perheenjäsen.
Mun työssä on ne tietyt elementit jotka tekee tästä enempi työn mutta kivan työn. Kyllä me silti puhutaan ”meidän lapsista” ja lapset on hetken meidän perhettä. Lyhytaikaisessa jatkuva vaihtuvuus, päivystäminen, epävarmuus, työneuvottelut ym jatkuvat työmenot tekee siitä työn. Eikä lapsiin ehdi samanlailla kiintyä. Tämä on työtä samanlailla kuin esim päiväkodin työntekijöillä.

Kyseisen Yle puhe-haastattelun voit kuunnella täältä.

Meidän tilannehan on nyt se, että sain eilen postista PRIDE-kurssin loppuraportin. Kurssi on nyt käyty, ja meidät on hyväksytty. Joka tapauksessa meillä on vielä edellisetkin, lyhytaikaiset, lapset talossa ja he saavat toki ollakin niin kauan kuin tarvetta on. Eli mitään ei pitkäaikaisen sijoituksen suhteen tapahdu vielä varmaan kuin aikaisintaan syksyllä.
Toisaalta tästä elämästä ei koskaan tiedä mitä huomenna tapahtuu. Varsinkaan tässä työssä.

-Henna-

Ps. Mun piti ottaa tähän juttuun tylsä ”tässä on narsissi”-kuva. Kissat ei siihen suostuneet vaan kävivät esiintymässä. Halusivat kaverit päästä sisään. Osku meni kiltisti ovelle odottamaan. Eppu kävi puskemassa mua, venyttelemässä, puskemassa Oskua, venytteli lisää, puski mua lisää. Hyöri ja pyöri. Vika kuva on paras. Oskun tyypillinen ilme. Ilme sanoo selvästi: ”No just joo… Mitähän toikin esittää ton kameran kans… Kuvaa jotain kukkaa… Etkö sä näe että mä haluan palvelua. Mielellään nyt heti. Ja toi jätkä joka häärää tossa jaloissa… Zeesus se tekee itsestään naurettavan. Mä en ikinä alentuis. Tää mun superviilee katse riittää, ja ovi aukee.”
Niinhän se aukes.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Kiitos tuosta linkistä. Olen samaa mieltä siitä että Olga puhuu yllättävän suoraa asioista, niinkuin ne ovat. On tärkeää että joku antaa näille asioille "kasvot" Ihania kuvia kissoista, kuvista näkee kyllä heidän ajatukset =)
    Hyvää kevättä!!

  2. 2

    sanoo

    Mä kävin kuuntelemassa ton haastattelun! Oli kyllä oikein hyvä ja tunteita herättävä (pala kurkussa kuuntelin=.. Täytyy vaan aina muistaa että jokainen sijoitus on erilainen ja ihmiset kokee asiat erilailla…. Mutta varmasti asiaa harkitseville ihan hyödyllinen juttu.

    Ja nyt hetken sijaisäitinä olleena voin sanoa, että kyllä sitä lasta hoitaa ihan kuin omaansa… Eli ei tämä työltä tunnu. Tosin sehän riippuu aina tapauksesta ja ihan itsestäkin. Ja niinkuin kirjoitit, luopumisen pelko on mullekkin se vaikein juttu. Mutta päivä kerrallaan mennään…

    • 2.1

      sanoo

      Toki, se oli Olgan kanta ja tämä on mun kanta. Ajatusmaailmoja on yhtä monta kuin perhehoitajia ja hoidettavia lapsia.
      Mä olen tässä työssä oppinut sen luopumisen, koska nämähän on kaikki meillä vain hetken lainassa. En voi takertua lapsiin. Pitkäaikaisen lapsen kanssa se olisi varmasti vaikeampaa ja suhde lapseen muutenkin tietyllä tavalla erilainen. Vaikea sanoa vielä, kun ei ole siitä puolesta kokemusta.

    • 2.2

      sanoo

      Täytyy vielä kommentoida, että musta on hyvä että näistä asioista puhutaan ääneen ja omat näkökannat tuodaan selvästi esille! Koko sijaisvanhemmuus kun on vieläkin vähän vieras asia monelle. Itsestä ainakin tuntui vaikealta löytää tietoa asiasta (=kokemuksia, tositarinoita) silloin muutama vuosi sitten.Olga taisi toimia meilläkin "innoittajana" kun sijaisvanhemmuus oli ensi kertaa mietteissä. Ja samoin sun blogi nyt myöhemmin. On ollut mielenkiintoista seurailla mitä lype-touhut on. Sulla on tosiaan hyvä lähtöasetelma, kun "osaat jo luopumisen". Helpottaa varmasti jos sen luopumisen aika joskus tulee.

    • 2.3

      sanoo

      Toi on ihan totta. Kauhean vaiettu työ. Toki tässä on niin vahva salassapitovelvollisuus että joutuu tarkkaan miettiä mitä voi sanoa.
      No joo, mutta onhan se myös iso eroa luopua lapsesta jonka on tuntenut muutaman viikon tai kuukauden, kuin sellaisen jonka on tuntenut vuosia ja jonka on sitoutunut hoitamaan loppuelämänsä. Onneksi kuitenkin se luopuminen yleensä tapahtuu asteittain. Ensin kotilomia tms pikkuhiljaa.

  3. 3

    sanoo

    Arvostan sijaiskoti toimintaa todella. Jossain vaiheessa pyörittelin ajatusta viikonloppu sijaisena toimimisesta, mutta ajatus on jäänyt toistaiseksi. Viikot teen työtä lasten kanssa kuitenkin 🙂 Tänään narsissien ostoon, jokohan ne pärjää yötkin ulkona?

    • 3.1

      sanoo

      Pidä silti ihmeessä ajatus vielä mielessäsi! Tukiperhetyökin olisi varmasti antoisaa, eikä velvoita kuin pieniä hetkiä. Vanhemmat saa hetken vapaata ja lapsi kivan kyläpaikan jossa käydä. Sekä te saatte uuden pienen ystävän.:)
      Mä oon jättänyt jo ulos, saa nähdä tuleeko vielä pakkasia…

  4. 4

    sanoo

    Kiitos tästä 🙂 Kävin kuuntelemassa tuon ohjelman ja kuuntelin saman tien toisenkin jakson samaa ohjelmasarjaa. Vielä jäi mielenkiintoisia jaksoja odottamaankin. Tykkäsin ohjelman syvällisestä ja aidosta tyylistä, jonka Jenni taitaa. Olgaa en ollut aiemmin kuullut, mutta kirjoituksiaan lukenut. Mukava oli kuunnella, tykkään kun asiat sanotaan suoraan. Sijaisperheasiat kiinnostavat kovasti ja tuosta sai taas uutta mietittävää.

  5. 7

    Anonyymi sanoo

    Hah, itse rauhallisuus ehtii istua ja laskea hännän lattialle kun eppu on jo ehtinyt pois kuvastakin. Osaan kuvitella kun oskun päässä on kysymys, eikö toi tajuu. Eikö täti tajuu. En mä tässä nyt voi narsissiksikaan ryhtyä. Ai-ivan. :p

    Timo

    • 7.1

      sanoo

      Haha! Joo niin se Osku liikkuu muutenkin. Oveakin saa pitää aina ikuisuuden auki, ensin Eppu tykittää kovaa ulos. Sitten ehdin sulkea jo oven kun Osku tulee arvokkaasti liukuen ovelle. Arvokas liukuminen tapahtuu hi-taas-ti ovesta, niin että häntääki tuntuu riittävän viiden metrin verran ennen kuin hännän pääkin on ulkona.
      Voi että se hermostuttaa joskus, pitäisi varmaan itsekin relata ja ottaa mallia kissasta.

    • 7.2

      Anonyymi sanoo

      Meillä oli kissa samaa rotua, saman värinenkin liekkö sukua. No se astui etutassuilla kynnyksen yli ja alkoi katsella säätä. Jos satoi tai muuten ei ollut kiva ilma sillä kävivät vain etutassut ulkona ja se pyörähti takaisin sisälle. No tietysti välillä piti kokeille että menetkös ja työntää sitä jalalla. Se aiheutti nopean pyörähdyksen sisälle ja naukaisun mitäs siinä häiritset.
      Ihminen vain on joitain kissoja varten.
      Timo

  6. 8

    sanoo

    Ihanaa kun kerrot työstäsi. Tuntuu arvokkaalta ja tärkeältä työltä mitä teet 🙂 Ja pinnallisempiin asioihin liittyen, nyt mullakin puhkesi kauhea narsissi- ja kissakuume!

  7. 10

    Anonyymi sanoo

    Ihana kirjoitus. Olga fani löytyy täältäkin:) Olen itse (adoptio)äiti ja olen ollut kovasti välillä aloittamassa sijaisäitinä oloa,mutta pelko saa aikaan,että aina epäröin. Kiinnyn helposti, ja pelkään menetystä. Eri on,kun tietää,että lapsi on vähän aikaa. Mutta kun lapsi on osa perhettä ja kiintymyssuhde saatu.,ei ole lapsenkaan edun mukaista repiä sitä ainoaa perhettä pois,mihin hän on juurtunut. Ja tiedän vanhempia,joista ei vain ole vanhemmiksi,ei biologisuus,synnyttäminen,geeniperimät,verenperimät…tee vanhemmuutta,ikävä kyllä,vaikka tärkeitä ovatkin. Ihanaa,että tuetaan vanhemmuutta,mutta ammattilaisten pitäisi joskus nähdä,että ihmeitä ei voi tehdä. Anne

  8. 11

    sanoo

    Oi kuinka hienoa työtä teet. Itsekin kun työskentelee päivittäin nuorten kanssa niin todellakin tietää työn monitahoisuuden onnistumisia, nousuja, romahduksia ja uudelleen otettuja askeleita. Ja yhä enevässä määrin on tarvetta juuri tuollaiselle =) Meilläkin pitäisi aloittaa talon maalauspuuhat heti kuin säät sallivat =) Aurinkoista kevään odottelua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *