Pirteämpi minä

Ihanaa, se on perjantai!

Me oltiin Nestorin kanssa aamupäivällä tuossa naapuri-lukiossa katsomassa Viiru ja Pesonen- teatteriesitystä, sekä lounaalla. Siihen päälle vielä pikkuinen kävelylenkki ja päivä pääsi jotenkin kivasti käyntiin. Nyt on virtaa tehdä vaikka ja mitä.

Tässä just pähkäilen, että mun piti tehdä postaus meidän rempoista. Sellainen yleinen mitä ollaan tehty, ennen- ja jälkeen- kuvineen. Tässä on nyt vaan sellainen ongelma että herra touhupetteri-puuhapete-Nestori on piilottanut johonkin mun ulkoisen kovalevyn, jossa olisi ne ennen-kuvat… Että näin. Tovi siis odotellaan että siihen postaukseen päästään. Just naurettiin mun tuttavan kanssa sielä lounaalla Nestorille. Poika on sellainen joka tekee jekkuja jatkuvasti, mutta sillain kylmän viileesti, tekemättä itsestään suurempaa numeroa. Tänäänkin sielä lounaalla poika alkoi vaan pokkana kaatamaan vettä päälleen ilme peruslukemilla. Poika tekee tuota usein, mutta se jotenkin kuvasti hyvin tuota meidän nuorinta. Sellainen samaan aikaa rauhallinen, mutta kuitenkin kiireisenä pitävä tyyppi.

Mä huomaan että tammikuinen alakulo alkaa pikkuhiljaa mennä ohi, ja helmikuinen energia alkaa puskemaan enemmän esille. Pakkasten loppuminen auttoi jo tosi paljon. Kun ei palele enää 24/7 eikä uuneja tarvitse koko ajan lämmitellä, niin helpottaa kummasti. Sääkin on nyt niin keväinen. Hirveästi tässä samalla suunnittelen ohjelmaa keväälle, kirjoittelen viestejä sinne ja tonne. Nyt on oltu niin paljon kotona että sitä haluaa keksiä kaikkea ohjelmaa. Onneksi täällä Korsossa jo järjestetään paljon kaikkea.

Matkakuumetta myös pukkaa. Päätettiin sitten lähteä vähän ennen kesää johonkin reissuun. Tällä kertaa jonnekin muualle kuin Espanjaan. Edullinen reissu johonkin jossa on varmasti lämmintä, riittää meille. Samillakin on vielä isyysvapaita pitämättä niin koitetaan ne käyttää pois. Saa ehdottaa hyviä kohteita, kiitos!

Hiihtolomalle varasin yhden yön kylpylässä, sekin toivottua vaihtelua. Kyllä tämä tästä siis, tammikuu, vuoden pahin kuukausi on pian ohi, ja ihana ihana kevät on vasta edessä!

Hyvää viikonloppua!

-Henna-

 

Kommentit (3)
  1. Kukkola Piia
    29.1.2016, 19:09

    Olen eka kertaa sun blogissa ja ois kiva jos tulisit vastavierailulle Aurinkokujalle.
    Joo kohta on jo helmikuu ja kevät on ihan kohta. Kyllä me selvitään taas tästä kylmästä ja pimeästä.

    1. hennaasemalta
      29.1.2016, 19:36

      Täytyypä tulla kurkkaamaan!

  2. Suosittelenpa teille lomakohteeksi Gdanskia (Puolassa) 🙂 Sinne saa todella edullisesti lentoja Turusta, jopa 20€ edestakaisin. Gdanskista pääsee junalla Sopotiin. Siellä on pitkät hiekkarannat ja Euroopan pisin puulaituri. Tein juuri postauksen tosta mun syksyisestä reissusta mun blogiin, siellä muutamia kuviakin: sisustusintoilijanunelmia.blogspot.fi Gdanskissa tosin junissa on vähän hankalaa kulkea lasten kanssa, kun laiturin ja junan väliin jää semmoinen iso rako, niin saa olla aika varovainen. Mutta kohteena aivan ihana! 🙂 Sieltä löytyy myös iso eläintarha.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *