Pikaterveiset reissun jälkeen

Tulin vaan sanomaan moi, kera muutaman heilahtaneen kuvan.
Me oltiin just yksi yö hotellissa, ihan muutaman kilometrin päästä kotoa. Sinänsä huvittavaa mutta kun meidän vieressä on viihdekeskus Flamingo, jossa on perheille kaikkea, niin mitä turhaan lähteä aina pidemmälle.
Käytiin vesipuistossa, Miki suorastaan rakasti sitä paikkaa. Syötiin kaikkea hyvää, pelattiin hohtogolfia ja vain oltiin.
Sää olisi tietty ollut täydellinen ulkoiluun, mutta kerettiin me tänään sunnuntaina olla pihalla koko päivä.

Yläkuvat on ihan vain siksi, kun halusin näyttää miksi mulla ei ole ikinä kuvia itsestäni.
Sen kerran kun muistan Samille sanoa, “otatko musta kuvia”, se menee tuollaiseksi. Yksikään kuva ei ole selkeä. Ei ikinä. Tällä kertaa homma meni ihan pelleilyksi ja Mikin jahtaamiseksi, heh! No, ovatpa ainakin tilannekuvia eikä mitään tyhmiä poseerauksia joita kieltämättä inhoan yli kaiken.

Meidän 5-vuotias on muuten maailman nirsoin lapsi. Mä päivittäin ihmettelen että voiko hän oikeasti elää pelkällä ilmalla ja vedellä ja sokerilla ja vielä kasvaa siten ihan fiksuksi ja normaaliksi aikuiseksi. Siis oikeasti. Ihan kamalaa välillä. Ensimmäinen sana ruokapöydässä on “yäk”. Sitten ” mä en syö” ja lopuksi kaunis “miksi sä äiti teet aina niiiin pahaa ruokaa!!”. Näin. Joka kerta.
Paitsi jos pöydässä on kalapuikkoja/lihapullia ja perunamuusia. (Makeita herkkuja herra kyllä söisi päivät pitkät sekä tietty mäkkäriruokaa)
Tämä siis herra, joka oli pienenä niin innokas syöjä että oli ihan pullea pieni poika ja kaikki upposi.
Kuitenkin Mikillä on hassuja, kovinkin aikuismaisia ja yllättäviä mieltymyksiä välillä. Esim. eilen poika halusi oman annoksen sushia, koska se on hyvää! Niin herra veteli sushia. Herkkua on myös kalat, katkaravut (Stockan katkarapuleipä!! Minunkin lapsuusherkku)  ja melkein kaikki ruoka JOS sen saa närkkiä äidin/iskän lautaselta. Omalta lautaselta… Yök!! Niin, ja pizzan ne kuivat reunat joita kukaan muu just ei syö. Itse pizza muutoin, yök.

Että silleen. Meidän pikkumies siis söi eilen sushia. Ja tänään monta litraa jäätelöä.

Huomenna roikutaan 10 metrissä sitten, voi apua…

-Henna-

Kommentit (10)
  1. Tuohan on ihana idea…viettää yö hotellissa, ilman pitkiä matkoja..:)

    1. hennaasemalta
      6.8.2013, 21:14

      No on se kyllä. Kun haluaa jotain vähän erilaista kivaa tehdä mutta lyhyessä ajassa, niin turha sitä kauas on lähteä.:) Varsinkin kun tuolla Flamingossa on kaikkea kivaa missä ei muutoin tuu käytyä vaikka vieressä onkin.:)

  2. Meillä kumpikin poika (3- ja 5-vee) ovat omalla tavallaan nirsoja. Oisko ehkä yksi ruoka, joka maistuu kummallekin. Muuten kaikki on "ei minun makuni mukaista", "pahaa" tai suorastaan "yök". Ensimmäinen poika taisi kasvaa ilmalla ja vedellä – silti plus-käyrillä 😀 Haasteellista on siis täälläkin ja tiedän nuo fiilikset tasan tarkkaan…

    Ihania kuvia sun blogissa, tykkään!

    1. hennaasemalta
      6.8.2013, 21:15

      Niin, kyllähän sen tietää että tuo on monille lapsille tyypillistä, mutta Miki kun on muutoinkin aika pienikokoinen ja kasvaa vähän käyrien alapuolella niin hirvittää… Tai sitten hän on niitä poikia jotka venyy kunnolla vasta teini-iässä.
      Kiitos!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *