Pariisiin

Ihanaa, perjantai! Viikonloppuisin on pieni toivo siitä, että saisi nukkua vähän pidempään. Joten olen erittäin iloinen ettei huomenna tarvitse aamulla lähteä mihinkään. Aamupäivästä vasta.

Viikonloppu onkin täynnä ohjelmaa, mm. lenkkeilyä, kaupassakäyntiä, Mikin vienti hoitoon, siivousta, pakkailua… Kunnes maanantaina aamusta lähdetään Pariisiin!!

Me ollaan reissu-ystävän kanssa jo monet kerrat fiilistelty tulevaa matkaa. Ollaan vähän suunniteltu kartan kanssa paikkoja missä käydään. Eniten mä tietty jännitän miten Nestorin  kanssa sujuu kaikki liikkuminen. Hermoilen myös säänmukaista vaatetusta, ja paljonko sitä vaatetta yleensä tarvitsee paljon pulauttelevalle pojalle. Luultavasti kannan paljon poikaa kantorepussa, enkä vielä tiedä miten meidät pukisin siinä kohtaa. Pariisissa on säätiedotuksen mukaan alkuviikosta pilvistä ja muutama plus aste.
Paljon siis vielä mietittävää.

Tähän kohtaan toivoisin niitä Pariisi-vinkkejä, jos joltain löytyy! Aiomme kierrellä antiikkiliikkeissä ja markkinoilla, kahviloissa ja leipomoissa. Museot ja pahimmat turisti-jono-paikat jää nyt pois. Tiistaina vietämme mun synttäreitä ehkä vähän hienommassa ravintolassa.

Aiemmin vinkkasitte mulle että metroihin ei ole hissejä, ja se oli todella tarpeellinen tieto! Vastaavia haluaisin mielelläni kuulla lisää.

Voi että, onpa jännää! Voi olla siis että blogi on nyt viikon aika hiljainen, katsotaan.

Vietetään se viikonloppu kuitenkin ensin. Pojat tuli just Mikin sählyharkoista ja mä lähden nyt lenkille.

Mukavaa viikonloppua kaikille, ihanaa säätäkin luvattu!

-Henna-

Kuvat Pinterest ja linkit täällä

Kommentit (10)
  1. Tianna Sievänen
    6.2.2015, 18:37

    Voihan kateus 🙂 Ihanaa Pariisin matkaa! Toivottavasti minäkin pääsen joskus…

    1. hennaasemalta
      8.2.2015, 19:57

      Kiitos!

  2. Ihanaa reissua! Mies juuri tänään pohti, lähteeköhän syksyllä työreissuun Pariisiin vai ei. Ilmoittauduin vapaaehtoisena mukaan 🙂 Saas nähdä.

    1. hennaasemalta
      8.2.2015, 19:56

      Kiitos! Kuulostaa lupaavalta!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *