Pala kauneutta

 Meillä oli tänään talolla ensimmäinen sellainen päivä, että ehti ihan pitää taukoakin ja jopa miettiä että mitäs sitä vielä voisi tehdä…
Eli ihan hyvällä mallilla! Toki vieläkin on hommaa, mutta varmaan huomenna saadaan vielä jotain aikaiseksi.
Haluttais vaan muuttaa sisään jo…Viimeistään kahden viikon päästä kyllä muutetaankin!
Mä sain tänään jopa kukkiakin, ja ihme kyllä löysin jonkinlaisen maljakon ja paikankin kukille. Ensimmäinen nätti asetelmakuva tässä blogissa siis!:D
No, totuus ei ole niin kaunis…:

Vielä yksi graffiti seinällä, likainen puuhella josta luukku kadonnut, vieressä jätesäkillinen roskia…:D Tuo graffiti oli hankalin, kun ei lähde pois pesemällä ja meidän maali on vähän väärän sävyinen jotta voisi vaan osan seinästä maalata. Koko seinän maalaamisessa olisi taas iso työ. No äitipä keksi: Liitutaulumaalilla maalataan tuohon ruutu päälle! Jee, mahtavaa! Sitä huomenna kokeilemaan!:)

Kävin myös tänään isommassa huoneistossa, ja voi vitsi mikä masennus iski…Ollaan viikko heiluttu ilman taukoja ja ensimmäinen huoneisto alkaa olla valmis. Kun menin toiselle puolelle, todellisuus iski. Remppa on vasta hyvin hyvin alussa! Nyt se vasta todella alkaa!
Järjestämme ensin yhteen tyhjään huoneeseen kunnon työtilan. Iso pöytä jossa voi korjata ikkunoita tai maalata ovia, sinne kaikki työkalut jne.
Onneksi sää lämpenee ja päivä pitenee joka päivä. Kesällä kun ovet voi pitää auki ja rauhassa rempata vuoroin sisällä, vuoroin ulkona, ilman palelua, homma on täysin erilaista! Odotan jo innolla kesää!:)

Kommentit (10)
  1. Säästä johonkin joku pieni graffiti, onhan tuo graffitiaikakin osa teidän talon historiaa! Tai laita seinälle ainakin kuva, missä graffiti näkyy!

    Hei niistä seinistä kyselit. Mun yhdessä suosikkiblogissa oli just juttu vanhan talon seinissä ja niiden rempasta. Kurkkaas sieltä ensi hätään
    http://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2011/02/toivepostaus-seinat.html
    Meillä on just samaan tapaan hirsirungon seinät laitettu, eli hirren päälle suoraan vaan kuitulevyt, saumojen peitto ja tapetit.
    Yläkerrassa, missä lastenhuoneet ovat, meillä ei ole hirsirunkoa, vaan kattorakenteet ja fyllit, joten sinne valittiin kipsilevy.

  2. hennaasemalta
    6.2.2011, 17:10

    Niin vois kyllä tehdä. Tosin ne graffitit on vaan täyttä sotkua, ja suuri osa sellaista tekstiä että onneksi lapset ei osaa lukea…mutta vois tietty jonkun kuvan ottaa, tyyliin kuten tuokukkakuva tässä päivityksessä.
    Tai mustavalkokuva talon ulkoa nyt.
    Kiitos vinkistä, täytyypä käydä tsekkaamassa tuo linkki!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *