Lisää kuvia pojan huoneesta

Tässä vielä kuvapläjäys pojan huoneesta. Kerron samalla vähän mikä on mistäkin hankittu, ja mitä on tehty. Joitain uusia ja “uusia” vanhoja juttuja olen keräillyt tässä oikeastaan parin vuoden ajan jo, tulevaa huonetta ajatellen. Kun visio on päässä, on kivaa hiljalleen kerätä uusia esineitä ja sitten vihdoin remontin valmistuessa laittaa niitä paikalleen. Ihan parasta!:)
Yksi lemppari on ehdottomasti Tine K homen ihana, paksu musta-valkoinen päiväpeitto. Tilasin sen Tiirinkosken tehtaalta. Laadukas ja pitkäikäinen, varmasti vielä vaikka teinillekin sopiva peitto. Mähän muutenkin ajattelin huoneessa paljon sitä, että huone kelpaa vielä vanhenevalle Mikille, eikä tarvitse heti kaikkea muuttaa pojan kasvaessa. Varsinkin värimaailma on iätön ja teinillekin sopiva. Vaikka poika onkin vielä ihan pieni, niin ei mitkään Disney-tapetit kauaa hänelle kelpaisi. Toki ajan myötä tulee muuteltuakin juttuja, mutta pienillä jutuilla saa isoja muutoksia.

Lakanat on Ellokselta, tyynyt taitaa olla kaikki pikkuhiljaa H&M Homesta keräilty. Valaisin Ikeasta. Peitto vaihdettiin isompaan, patja paksumpaan ja sänkyä pidennettiin.
Nyt on Mikikin nukkunut koko yön omassa sängyssä, tähän asti kun poika hiipi joka yö viereen. Meillähän on nyt sängyt ihan vastakkain, makuuhuone kun on Mikin huoneen vieressä. Poika näkee siis meidät ja uskaltaa vihdoin nukkua yksin. (Tosin mulle tuli jo ikävä, vaikka tähän asti olen valittanut miten en mahdu nukkumaan Miki vieressä…)

Kynäpurkit on Granitista, piirustuslehtiö Tigerista. Mikin työpöytä on Ikeasta, mun mielestä ihan täydellisen kokoinen. Meinasin ensin ottaa pidemmän ja kapeamman, mutta onneksi on ystävät mukana auttamassa valinnassa. Tämä oli meinaan tosi kiva kun on niin syvä! Valkoinen kiiltävä pöytälevy ja mustat jalat myydään siis erikseen. Voipi olla että hankin itselleni saman pöydän mun tulevaan huoneeseen mutta eri jaloilla. Tossa on todella kiva työskennellä. Eilenkin rakenneltiin siinä legoja.

Kirjahyllyn kaivoin ullakolta. Kaipasin ihan perus hyllyä ja sellainen onneksi löytyi jo vaikka vähän kulahtanut olikin. Taustalevy oli irti, mikä on toisaalta kiva koska nyt seinän panelointi näkyy hyvin. Hyllyjen etureunat teippasin Ikean koristeteipillä, näin hyllyn ilme raikastui kummasti!
Hyllyn takana on siis jonkinlainen humiseva ilmastointikeskus. Se piti kovaa meteliä, joten mies paneloi koko kulman lattiasta kattoon helmiponttipaneelilla. Muihin seiniin paneelia tuli vain puoleenväliin, niinkuin meillä muissakin huoneissa on. Panelointi on lähinnä suojana lapsilta ja eläimiltä. Kulmassa oli myös luukku joka paneloitiin näkymättömäksi. Kaapilla kun harvoin tarvitsee käydä. Humina pieneni huomattavasti emmekä lisänneet mitään eristeitä luukun taakse niinkuin alunperin piti.

Nuo voimistelurenkaat on arvatenkin ahkerassa käytössä. Koska ne on tuossa lastenhuoneiden välisellä ovella, niissä tulee roikuttua aina kun ohi kävelee. Renkaat oli ihan viime hetken ajatus, joita haettiin juosten Mikin ollessa elokuvissa. Alkoi vissiin hermostuttaa että mitä Miki huoneestaan tykkää, niin piti hakea jotain superkivaa, luvattujen puolapuidenkin vielä puuttuessa. Nämä löytyi sopivasti mustana Prismasta aikuisten osastolta. Paketin kannessa muskelimies irvisteli, vähän kyllä nauratti.:D

 Edellisessä postauksessa jo kyseltiin että miksi huoneessa on vesipiste. Kerrottakoon siis jälleen että tämä talo toimi aiemmin eläinklinikkana, jonka jäljiltä melkein joka huoneessa on valmiiksi jo vesipiste. Lisäksi wc tilat on niin pienet, että helpompi lasten on pestä hampaat omissa huoneissaan, ja mahdollisten vauvojen peput pestä niissä myös.
Mikin allas on Ikeasta, kaakelit K-raudasta. Kuvassa näkyy myös se paneloitu “huminakulma”.

Tapetti on Karpalonkukka-tapetti Tapettitalosta. Paneelit on maalattu Uulan Into sisustusmaalilla, joka on mun suosikki. Lattia on maalattu Uulan puulattiamaalilla.

 Sohva on löytö Tori.fistä, julisteet tilasin ajat sitten netistä jostain julisteliikkeestä. Korit H&M Homesta ja Wanilla rosesta.

Naulakko on myös tilattu varmaan melkein 2 vuotta sitten ulkomailta.
Niinkuin näkyy, tekemistä vielä on. Tässäkin sähköt vielä roikkuu. Aina kun huone on muuttovalmis, kyllä tippuu työkalut kädestä samantein. Vielä odottaa listat maalausta ym mutta nyt hetki vaan ollaan. Ja rakennetaan legoja.

 Tässä vielä tällainen tuherrus pohjakuvasta.

Keltainen on naapuria, nuolesta mennään sisään. Siniset on remppaamatta, vihreä on Mikin uusi huone. Nyt kun pojan huone valmistui, aukeni koko asunto isommaksi. Aiemmin pojan huoneen läpi ei kuljettu ollenkaan, vaan makkariinkin käveltiin mun tulevan huoneen läpi, joka on siis täynnä rojua, remppatavaraa, purua jne. Nyt kulku makkariin helpottui huomattavasti, ja tuntuu että koti suureni hurjasti! Me ollaan jo reippaasti voiton puolella, radan puolen huoneet ovat valmiit, jee!:)

-Henna-

Kommentit (13)
  1. VillaVaahtokarkki
    11.11.2013, 17:10

    Onnittelut huoneen valmistumisesta! On kyllä niin rakkaudella rakennettu pienen pojan unelma ja tuo vesipiste on varsinaista luksusta.

  2. Iris//Kirppukoti
    11.11.2013, 17:30

    Mahti huone!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *