Liljoja, pullaa ja tärähtäneitä kuvia

Tämä on bloggaajien, ja yleensäkin kuvaajien pahinta vuodenaikaa. Pimeää, pimeää, yötä päivää pimeää. Sen huomaa varsinkin tällaisten taidottomien kuvaajien kuvista. Aion yrittää taas opetella asiaa uudestaan, ja näköjään jatkossa käyttää aina jalustaa. Pahoittelut siis huonoista ja tärähtäneistä kuvista.

Isäntä sai jonkun ihme kohtauksen viikonloppuna, ja toi mulle yhtäkkiä näin upean kimpun! Kukat on vieläkin kauniit tässä vieressäni, ei voi kuin taas ihmetellä että miten kasvit voikin olla näin upeita! Samoin kuin mun mies.

Jotta mä olisin vuorostani hyvä emäntä, leivoin eilen ihan hetken mielijohteesta korvapuusteja. Kun on kokoajan pimeää ja sateista, leipominen on kyllä parasta. Huomaan että se puuha lisääntyy aina näin joulun alla. Eiköhän niitä pipareitakin pidä pian tehdä lasten kanssa.

Meillä on enää neljä iltaa aikaa tehdä Mikin huonetta ennen paljastushetkeä. Ollaankin tosi hyvässä vauhdissa, jos vaan joka ilta pystytään huonetta tekemään niin kyllä tulee valmista. No, sähköt ja muutama lista jää väkisin vielä laittamatta. Eiköhän nekin kuitenkin pian hoidu.
Mä olen maalannut ja maalannut, mies on hoitanut puutyöt. Jotenkin ihana nähdä miten hänkin nauttii puutöistä, selkeästi nähnyt miten hän tämän remontin myötä on löytänyt sen uuden jutun jossa on hyvä ja josta tykkää. Jännä myös huomata miten tämä huone valmistuu paljon helpommin  kuin se ensimmäinen. Työtä on yhtä paljon, mutta hommat hoituu tosta noin vaan, ei mene aikaa siihen että pohtii että mitäs seuraavaksi ja miten.
Nyt sitä vaan tekee, koska osaa. Tapetointi on helppoa kuin mikä nykyään, samoin miehellä ne puutyöt. Eilen mies leikkasi kaakeleita lasinleikkurilla tosta noin vaan. Ne kun ei tosiaan ollut kovin helppoa alkuun, varsinkin kun seinät on aivan vinot eikä kokemusta ollut ennestään yhtään.
Eilen laitettiin vesipiste paikalleen, tänään mies meinaa kaakeloida seinän altaan takaa. Mulla on niitä maalaushommia, yllättäen… Myös sisustusjutut surisee päässä, mä olen niin innoissani koska huoneesta tulee kyllä hieno!
Myös sohva, kaappi, pöytä ym on jo viety paikalleen, nyt on vain täysi työ pitää poika poissa sieltä huoneesta ennen lauantain yllätyspaljastusta! Sitäpaitsi mua jännittää, itse olen huoneesta innoissani, mutta mitäs mahtaa tykätä itse tuleva asukki…?

-Henna-

Facebookin ja Instagramin puolella löytyy kuvia miltä huoneessa näyttää nyt.

Kommentit (6)
  1. Ilona / Keskeneräinen
    5.11.2013, 12:41

    Tää joutuu ostamaan aina itse kukkansa 🙁

    Mielenkiinnolla jään odottelemaan, mitä tuleman pitää Mikin huoneen suhteen 🙂 tsemppiä loppurutistukseen!

  2. Irmastiina Ruusukummusta
    5.11.2013, 13:38

    Eikös ole ihanaa omistaa osaava mies….minullakin on sellainen onni♥
    Upeita kukkia oleet saanut…:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *