Kukkaseppele

Meillä oli viime viikolla juuri ennen mökille lähtöä, vähän erilaiset kuvaukset kotona. Tarkemmin en voi vielä kertoa, mutta sanotaan näin että tällä kertaa kuvausten keskipisteenä ei ollut meidän koti, vaan malli, jonka taustalle tarvittiin hempeä tausta eli meidän koti.
Oli mielenkiintoista seurata välillä sellaistakin työtä. Miten paljon tarvitaankaan ihmisiä ja erilaisia juttuja ja työvaiheita, muutamaan kuvaan.

Kuvauksiin tehtiin mm. monta tuollaista ihanaa kukkaseppelettä, joista minäkin sain yhden omaksi. Vastaavia olisi hauska tehdä itsekin, mutta en ole juuri koskaan innostunut mistään mistä on vain lyhyen aikaa iloa. Siis juuri kukkaseppeleistä, kukka-asetelmista, leipomisesta jossa pistetään hirveästi aikaa leivonnaisen ulkonäköön. Mä tykkään enemmän tehdä asioita jotka kestää, kuten kutoa. Täytyisi oppia unohtamaan tuollaiset säännöt, kyllähän nyt tämäkin kaunis seppele saa kuvissa lisää ikää.

Mä yritän täällä totuttautua tällaiseen ns. puolilomaan. Mulla ei ole hoitolapsia nyt, mutta en kuitenkaan ole täysin lomallakaan, koska uusista lapsista saattaa tulla soitto koska vaan seuraavan kuukauden ajan. Elokuun puolivälissä jään vasta täysin lomalle ja siitä äitiyslomalle. Joten olen tällä hetkellä vähän tällaisessa puolivalmiustilassa. Tämä on oikeastaan rehellisesti mun mielestä ikävin vaihe tässä työssä. Odotella että tuleeko töitä vai ei, ja sitten jos tulee, jättää kaikki menot ja suunnitelmat siihen ja valmistautua kiireellä töihin. Kaiken lisäksi tulothan on tässä kohtaa aivan todella pienet kun tavallaan niitä töitä ei ole.
Odotan siis sitä oikeaa lomaa jo kovasti. Jos sitä sitten jaksaisi tehdä tälle kodin kaaoksellekin jotain?

Nyt mä alan tutkimaan netin ihmeellisestä maailmasta kestovaippatarjontaa. Asia jota olen lykännyt ja lykännyt. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

-Henna-

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *