Kuin tilauksesta

Heh, kuin tilauksesta eilen tuli aika kiva kuva vastaan kun eilisen postaamisen jälkeen pyörin Pinterestissä.
Eli eiliseen postaukseen liittyen, kun mietin sitä mahdollista taulua. Joku ylläolevan tyylinen taulu voisi olla kanssa aika kiva. Siis isoja/paksuja siveltimen vetoja mutta kuva kuitenkin esittäisi jotain.

Hmm…Joutuuko tässä menemään johonkin taidekurssille taas…? (Viimeksi olen ollut joskus varhaisteininä)

Tuossa jo yhdelle lukijalle kirjoitin että olen siis ennenkin öljyväreillä maalaillut tauluja, yksi taulu mulla oli seinälläkin tuolla toisella puolella. Viime kerrasta on vaan hirveästi aikaa, taisin olla joku 13-vuotias. Sen jälkeen en ole jaksanut keskittyä enää niin pikkutarkkaan maalaamiseen, ja enää ei osaa eikä ehdi aloittaa. Mummi ja pappa jotka ovat maalanneet paljonkin, eivät myöskään ole maalanneet enää vuosiin, joten hekään eivät ole enää inspiroimassa mua.
Muistan ikuisesti leppoisat päivät heidän kesämökillään jolloin kumpikin maalasi taulujaan. Tiedän että kun vielä sen öljyvärituubin avaan, se tuoksu tuo paljon muistoja mieleen, ja siitä tulee erittäin kotoisa olo.

Jos nyt kuitenkin ensin odottaisi että se oma ”ateljeeni” on valmis ja remppamaalaukset pääosin tehty…
(tai sitten ryntään heti huomenna taidekauppoihin)

-Henna-

Kuva: fabfindings.tumblr.com

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *