Kesä on täällä

Olipa mukava sunnuntai! Kesä saapui viimein Suomeenkin, ja toivotaan että näin jatkuu, lämpimästi!
Me oltiin tänään käsityökerholaisten kanssa Porvoossa. Oltiin ajateltu että perus kässäkerhon sijaan toukokuussa tehtäisiin joku retki, ja päädyttiin Porvooseen.
Oli tosi mukava päivä, Porvoo alkaa olemaankin sellainen joka kesäinen “pakko kohde”, meiltä kun ei aja sinne kuin reilu puoli tuntia. Vähän sai aamulla arpoa että mitä laittaa päälle, että onko tosiaan niin kuuma kuin luvattiin. Olihan se, todellakin!

Illalla aloiteltiin maalausurakka tämän kesän osalta. Kun saatiin lapset sänkyyn, mä maalailin pikkuisen kuistien koristeosia ja mies rapsutteli pihan puolella seinää. Tästä se taas alkaa, puuh. Tulee kyllä aina alussa pieni ahdistus siitä miten paljon on vielä tehtävää…

Mä sain myös ns. suhteilla edullisesti Kekkilän kaksiovisen vihervitriinikaapin josta olen unelmoinut. Tänään saatiin se loppuun kasattua, ja nyt odotan malttamattomana huomista reissua Plantageniin. Kuisti huutaa kesäkukkia, vitriini ja istutuslaatikot taimia. Tomaatteja ainakin vitriiniin, laatikoihin salaatinlehtiä, ja jotain muuta. Keittiössä kasvaa basilikan ja chilin taimet. Toisessa kasvatuslaatikossa puskee ylös viime kesän mansikat.
Arki siis alkaa taas, mies palaa töihin ja mulla on vielä pari viikkoa lasten kuskaamisia edessä, sitten se alkaa, loma! Siis lasten loma. Mikillä enää kolme kertaa kerhoa ikinä. En kestä, pikkuinen menee kohta eskariin!

-Henna-

Kommentit (2)
  1. Jenni/Lievestuore As.
    18.5.2014, 18:54

    Ihana Porvoo..mutta tuolla ei kyllä korkkareilla tepsuttelisi 😀

  2. Minä olen taas menettänyt sydämmeni Loviisalle, vaikka on Porvookin kyllä ihana<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *