Keittokirjoja

 Voisi kuvitella että olen kovakin kokkaaja, kun sain joululahjaksi taas kolme keittokirjaa. En mä kyllä ole. Enimmäkseen ruoanlaitto on jokapäiväistä pakkopullaa jonka mielelläni siirtäisin jollekin toiselle. Välillä kuitenkin innostun ja kokeilen uusia juttuja, jolloin se arjen pakkopulla muuttuu kivaksi harrastukseksi. Sitäpaitsi mä rakastan kirjoja, ja niistä myös keittokirjoja. Joten, olivat erittäin mieluisia ja toivottuja lahjoja.
Tänään ehdin kunnolla selata tuota Priscan ranskalaista keittokirjaa, ja sehän on vielä ihanampi kuin odotin! Prisca Leclerc: “Tarte Tatin” on siis tuo kirja. Ihania kuvia, houkuttelevia ruokia ja tosi selkeästi kerrottu mitä pitää tehdä. Jopa minä saatan osata. Kivasti oli myös kerrottu pätkiä omasta elämästä ja kirja oli hyvin jaoteltu. Monta reseptiä oli joita haluan kokeilla, ja meinaan jopa kokeilla tuota itse tarte tatinia. Uskon että tästä kirjasta tulee yksi mun suosikeista. Mun rakkaus Ranskaan ja heidän ruokakulttuuriin vaan lisääntyy kun tuota selaa.
Nyt tuli vaan vielä isompi tarve saada mun pitkäaikainen haave, kunnon uunipata.

 Mä niin tykkään Karita Tykän kirjoista, eikä tämä uusin ollut todellakaan pettymys. Karita Tykkä: “Lautasellinen kauneutta”. Ihana kirja, ihanat kuvat, ihania ja terveellisiä ohjeita. Ihana ihana! Tässäkin ihan hirveästi reseptejä joita haluan tehdä. Kasvisruokia, kasvispastaa, terveellisiä jälkiruokia… Just sitä mitä haluaa näin jouluähkyn jälkeen tehdä. Kirja sisälsi myös Karitan hyvinvointi-ohjeita. Plussana peruskaava smoothieille. Teen paljon smoothieita mulle ja lapsille, joten nyt oli kivan selkeät ohjeet, mitä kaikkea keskenään voi sekoittaa. Itse kun veivaan oikeastaan aina samaa. Tänään heitin sekaan pinaattia ja Nestorikin imaisi smoothien napaan hetkessä! Jopa Miki, joka aluksi vähän epäillen katsoi vihreää juomaa, joi kaiken.
Ehdottomasti kokeilen vaikka mitä tuostakin kirjasta.

Sitten se THE kirja joka jokaisen Korsolaisen pitää tietysti omistaa. Tottakai tämä meillekin korsolaisille lahjaksi saapui. Samuli Mänttäri: “Korsolainen kotiruoka”. Ulkonäkö ei ehkä hivele silmiä, mutta tämä on just niin korsolaisen näköinen kirja, sekä ulkoa että sisältä. Yllätyin miten terveellisiäkin ruokia tuosta löytyy. On perus hk:n sinistä mutta myös kaikkea muuta. Suht helpon näköisiä ohjeita, sekä aika äijämäinen ulkonäkö, eli sopii hyvin miehillekin. Sekä huumoria, itsekseni hihittelin kun kirjaa selasin. Varmasti tästäkin jotain kokeilen.

Voin sanoa että kohta pääsee meidän pojat kokemaan taas kaikenlaisia uusia makuja laidasta laitaan. On terveellisiä kasvisruokia, ranskalaisia herkkuja ja korsolaista mättöä. Saa nähdä miten uppoaa.

-Henna-

Kommentit (5)
  1. Ihanan oloisia kirjoja! Hyvä uunipata on hyvä olla. Sillä saa helpolla tehtyä ruokaa. Alkuvalmistelut ja uuniin moneksi tunniksi, ruoka kypsyy ja valmistuu ihan 'vahingossa'. Iso apu lapsiperheessä

    1. hennaasemalta
      30.12.2015, 22:13

      Se on ihan totta. Meillä on kyllä halpis lasinen uunipata jossa teen esim.karjalanpaistia. Haluaisin kuitenkin sellaisen jota voi ensin liedellä lämmittää…

  2. Keittokirjat ovat minulle vähän kuin sisustuskirjoja, aina ei tarvitse toteuttaa kaikkea, vaan voi fiilistellä kuvia ja tunnelmia. Jotenkin luin tuon korsolaisen korfulaiseksi ennen kuin luin uudestaan ja johan selkeni kuvan kansikin. 😀

    1. hennaasemalta
      30.12.2015, 22:14

      Korfulainen, haha. 😀 😀
      Mulla on sama juttu, valitsen keittokirjoja hyvin pitkälle ulkonäön perusteella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *