Keittiön suunnitelmat valmiina

Mä olen nyt erittäin tyytyväinen. Pitkän ajan vääntämisen ja selvittelyn jälkeen meidän keittiösuunnitelma on vihdoin valmis.
Kävin tänään Ikeassa veivaamassa loppuun keittiösuunnitelman jonka olin kotona Ikean suunnitteluohjelmalla vääntänyt melkein valmiiksi. Oviksi tulee valkoiset peiliovet, taso keskivaaleaa puun näköistä laminaattia. Kaakeliksi tulee K-raudasta valkoista tiilen mallista ja kokoista kiiltävää laattaa.
Allas, hana ym näkyykin yllä. Keittiöstä tulee oikein kivan kokoinen ja vielä jää mahdollisuuksia laittaa sinne vaikka mitä. Olen miettinyt lapsille lastenkeittiötä sinne, tai pientä sohvaa, korituolia tms. Ne katsotaan sitten kun muu on valmista. Pääidea on, että lapset voi sielä leikkiä ja kaverit iskuskella rennosti korituolissa juttelemassa kun minä kokkaan. Keittiössä kun joutuu niin paljon viettämään aikaa.

Tapetitkin tilasin jo, sinne tulee tuota lukkoa niin kuin pitikin. Tämähän on kalastajan vaimossakin nähty kaunis tapetti.
Tässä vielä aiemmin näyttämäni keittiösuunnitelma:

Eli keittiö ei todellakaan valkoiseksi täysin jää, vaikka ensimmäinen kuva antaa niin ymmärtää.;)
Vielä pientä viilaamista on: Aloin vähän miettimään että jätettäisiin panelointi sittenkin johonkin 120 cm korkeuteen, ei 160 cm niin kuin piti. Helpompi ripustaa tauluja ym. Myös tuo jääkaappi on vielä mietinnässä, mikä koko ja merkki. Lattian värikin on vielä pikkuisen epävarma.
Rasittavinta on, että keittiön katto on todella epäsiisti ja vanha hilseilevä maali pitää ottaa pois, sama juttu pönttöuunin kanssa…Niin supertyhmää hommaa alkuun, kun muuten pääsisi jo läiskimään tapettia seinään…

Toisaalta, lattioita eikä seiniä ei tarvitse purkaa, joten ehkä pitäisi olla iloinen vaan että pääsee näinkin “helpolla”.
Toivottavasti meillä kuitenkin olisi keittiötalkoot kuukauden sisällä ja pääsisi vihdoin tosi toimiin!:)

-Henna-

ps. Pikkuisen pelottaa se huominen myrsky, pysyykö puut pystyssä jne…

Kommentit (17)
  1. Eskurin emäntä
    13.9.2011, 22:40

    Tuota nii… wanhan talon köökiä on täällä tehty jo pari kuukautta 😀 Lattia on niin montuilla, että säätöjalkojakin piti tuunata. Yks seinä oli niin kiero, että se piti oikaista jne. Saan kuitenkin unelmieni keittiön, Ikeasta

  2. Outi-Hyypiön elämää
    14.9.2011, 04:59

    Kivaa kun suunnitelmat etenee, hienolta näyttää. On varmasti ihanaa kun saa suunnitella alusta asti, saa just mitä haluaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *