Juhlat on juhlittu

Odotettu synttäri-juhlapäivä on ohi, ja tänään fiilis on vähän tällainen.
Bloginkin puolella on ollut hiukan hiljaista, pahoittelen, täällä on sairasteltu ja mä taidan olla seuraava. Toisaalta on ollut ihanaa tänään vaan pötkötellä, eilinen oli sen verran tapahtumarikas!

Vietimme mun 30-vuotispäiviä, ja koko päivälle olin järjestänyt ohjelmaa. Päivästä tulikin ikimuistoinen!
Aamupäivästä lähdettiin ystävän kanssa Helsinkiin. Meille oli varattuna kuumakivihierontaa ekohoitola Amankassa Meilahdessa. Reilun tunnin hieronta oli aivan ihana rentouttava aloitus päivään! Ulkona satoi ja oli koleaa, joten oli ihanaa pötkötellä lämpimien pyyhkeiden alla, kuumakivikäsittelyssä.

Tuosta jatkettiin kaunistautumaan. Taitava ystäväni taituroi mun hiukset isolle nutturalle, ja siitä jatkoimme hotellille meikkaamaan ja pukeutumaan.
Espanjalaisessa ravintola Nuevossa tapasimme kaikki läheiset, sukulaiset ja ystävät ja söimme ja joimme espanjalaisia herkkuja.
Illalla treffasimme lisää ystäviä läheisen hotellin baarissa. Nostimme maljat ja jatkoimme iltaa.
Yöksi takaisin hotellille miehen kanssa, ja ah, ihana hotelliaamupala!

Mä olin niin tyytyväinen että päätin järjestää juhlapäiväni näin, kaikki valmiina, ei stressiä eikä tuntien puurtamista keittiössä. Hemmottelua ja kaikki tärkeät ihmiset ympärillä. Kaikesta tuosta mulle jäikin päällimmäisenä käteen kaikki ihmiset. Mikä rikkaus oli saada istua siinä porukassa, tietää että he välittävät musta paljon, ja mä heistä!

Nyt mulla jatkuu vielä pari päivää loma. Mikin kanssa touhutaan jotain kun todella pitkästä aikaa ollaan päivät kaksistaan. Nyt niillä on Samin kanssa iskä-hetki. Pelaavat kaksistaan ja mä saan jatkaa vaaka-asennossa iltaa.
Lenkitkin on jäänyt tällä viikolla vähiin, huomenna alkaa arki ja sitten otan itseäni niskasta kiinni jos vaan terveys sallii! Mitä pidemmäksi tauko venyy, sitä kamalampaa on taas aloittaa…

Yritän myös tsempata tämän blogin suhteen, ainakin Mikin huoneesta tulossa juttua.

-Henna-

Kommentit (7)
  1. annieveliina
    23.2.2014, 18:10

    Aivan ihanan väriset hiukset teikäläisellä! 🙂

    1. hennaasemalta
      24.2.2014, 20:51

      Kiitos!:)

  2. Minna Hyrkäs
    24.2.2014, 04:44

    Ihanan kuuloinen juhlapäivä ollut sinulla, paljon paljon onnea!! <3 🙂

    1. hennaasemalta
      24.2.2014, 20:51

      Kiitos!:) Joo niin olikin!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *