Jouluinen olohuone ja keittiö sekä nimikisa

Laitoin meille joulun kotiin jo tuossa parisen viikkoa sitten. Oikeastaan ihan hyvä että ehdin niin tehdä, ennen papan poismenoa. Olisi saattanut muuten jäädä tosi viime tinkaan joulukodin laitto. Vaikka joulufiilis on nyt ollut aika hakusessa, joulu tuo myös tietynlaista hyvää tähän arkeen. Joka päivä kotona palaa kynttilät, ja koti on jouluinen. Siitä saa edes hiukan hyvää oloa itsellekin. 

Yksi lemppari joulupaikkani on nyt tuo keittiön sohva. Se on kyllä tosi ihana kun siinä on joulutyynyt, ja kynttilät palaa pöydällä. Meidän joulu on jälleen perinteisen punainen, eikä tänne vanhaan taloon oikein osaa muuta kuvitellakaan. Punainen vaan kuuluu mun silmissä jouluun. 

Joululahjojakin olen koittanut miettiä, mutta en aio ottaa niistä stressiä vaikka suurin osa on vielä ostamatta.

Pieniä iloa arkeen tuo myös ajatus Mikin tulevasta joululahjasta. Eppu-kissamme poismenosta on reilu vuosi, ja päätin että nyt olen valmis uuteen kissaan. Miki saa joululahjaksi suloisen kissanpennun! Jouluna annan pojalle kortin jossa on kisun kuva ja viesti, ja vuoden alussa kissa tulee meille. Meillä ei ole ollut vielä kissaa ihan pennusta, joten siinä on Mikille vähän uutta tekemistä kun saa opettaa tytön tavoille.

Nimi on vielä mietinnässä. Tyttö on harmaa-raidallinen, ihan kuin lapsuuteni kissa Simba oli. Mikään ihan hirveän prinsessainen nimi ei saisi olla. Mielellään joku joka sopii meidän Osku-kissan ja Unto-koiran kanssa yhteen. Olen tosin vähän kallistumassa Minniin. Mikin Minni se olisi sitten, heh! Minni ei vaan sovi toisten eläinten kanssa, mutta eipä sen tarvitsekaan välttämättä sopia. Mikin luonteelle taas sopisi jos kissalla olisi joku humoristinen nimi. Tyyliin “Pieru”. No ei, haha! Ei niin paha kuitenkaan. Nimiä saa siis ehdottaa! Annan vielä tähän porkkanan: Jos joku keksii viikon sisään kissalle tulevan nimen, saa hän 10€ lahjakortin mun puotiin.

-Henna-

 

Kommentit (22)
  1. Ihanan näköistä teillä ❤ Miten olisi kissan nimeksi Viiru? Perinteiseen kotiin perinteinen nimi.

    1. hennaasemalta
      30.11.2016, 14:35

      Kiitos! Nimi on tosi kiva, mutta se muistuttaa ehkä liikaa eräästä kipeästä asiasta… Ei se nyt kuitenkaan vielä ole pois suljettu. Sopisi tyttökissallekin!

  2. Sari Koutonen
    30.11.2016, 12:08

    Orvokki

    1. hennaasemalta
      30.11.2016, 14:33

      Sitä mäkin hetken mietin, hmm…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *