Irtiotto arjesta Tampereella

Meidän perhe on ollut viime aikoina todella pientä irtiottoa vailla, ja sellainen onneksi saatiin viikonloppuna. Saimme nimittäin hotelliyön Holiday Inn Tampere-Central Stationista Indiedays yhteistyön myötä*. Holiday Inn Tamperehan on uusi, syyskuussa avattu moderni hotelli, ja me pääsimme sen perheenä testaamaan.
Mitään suurempia suunnitelmia meillä ei muutoin ollut reissun suhteen, kunhan viettäisimme aikaa yhdessä.

Päätimme mennä junalla tällä kertaa. Pääsisimme nimittäin junalla ihan ovelta ovelle, nopeasti, ilman ajamista ja lapsillehan junailu itsessään olisi jo seikkailu. Meillä oli junassa omat eväät ja oma perheosasto varattuna. Nestoria oli helppo vahtia junassa, kun pienessä kopissa ei paljon tuhoja päässyt tekemään.
Junahan vei meidät tosiaan melkein ovelle. Holiday Inn-hotelliin nimittäin pääsee 1.raiteelta suoraan sisään. Hotellissa on myös oikein hyvät parkkitilat, jos sinne saapuu autolla. Muutenkin hotelli sijaitsee aivan Tampereen keskustassa, ja kaikki on lähellä. 

Mun mielestä tämän hotellin yksi parhaista jutuista on aula. Aulassa on todella viihtyisä ja moderni uudenlainen Open Lobby-oleskelutila. Tila on jaoteltu erilaisiin ryhmiin jossa saa rentoutua, selata lehtiä, surffata netissä ja vain seurustella muiden kanssa. Hotellin vastaanotto tarjoilee myös kahvia ja virvokkeita.
Pidin tilan värikkyydestä ja kotoisasta tunnelmasta. Sieltä löytyy istuimiakin jokaiseen makuun, keinutuoleista alkaen.
Hissialueen pirteä keltainen väri oli mukava, ja muutenkin aulassa oli paljon katseltavaa.

Huoneemme oli yksinkertainen, mutta siisti ja sänky todella mukava. Huoneessa sai valita itselleen pehmeän tai kiinteämmän tyynyn, ja tyynyt olivat ihanan isoja. Vastaanotosta saa halutessaan tilata pehmeän tai kiinteän höyhentyynyn.
Mikille siivoojat levittivät sängyn vuodesohvasta, ja Nestori sai oman pinnasängyn. Henkilökunta oli todella mukavaa, ja levittivät sängyt vasta illemmalla, niin meillä oli päivällä vielä enemmän tilaa olla huoneessa. Ajoissa hotelliin mennessä huoneemme ei ollut valmis, mutta sellainen järjestettiin silti heti jotta pääsimme matkan jälkeen hetkeksi lepäämään. Todella hyvää palvelua siis.
Huoneessa plussaa oli myös vedenkeitin kahville ja teelle, minä kun tykkään illalla vielä juoda kupin teetä. Usein kaipaan sitä kupillistani hotelleissa ollessani.

 Hotellin yhteydessä on ravintola Martina. Hotellin majoittuvat lapsiperheet saavat kids eat free-edun. Sillä ravintolassa alle 13-vuotiaat lapset saavat ilmaisen ruoan, vanhemman ruokaillessa mukana. Mun mielestä todella hyvä etu, koska lapset syövät muutenkin niin pieniä annoksia, ainakin meillä. Meidän pienimmälle sormiruokailijalle järjestettiin toiveestani muokattu annos, lihapullia ja sormin syötäviä kasviksia.
Aamupala oli todella kattava myös, jokaiselle jotakin. Mun mielestä hotelliyöpymisessä parasta onkin just hotellin aamupalat, ja tuolla se oli kyllä hyvä.

 Me vietimme lauantaipäivän Tampereen keskustassa. Kiertelimme ympäriinsä, kävimme kahvilla ja hiukan kaupoissa. Ihan fiilispohjalta, ilman kiirettä. Parasta lapsille taisi junamatkan lisäksi olla kuitenkin sänkyremuamiset, niinkuin vissiin kuvasta näkyy. Iskä heitteli ja hyppyytti ja hauskaa oli!

Sunnutaina palasimme kotiin, ja tuntui kun olisi ollut pidempäänkin poissa, eli teki oikein hyvää. Pitäisi useammin järjestää tällaisia koko perheen irtiottoja, useimmiten sitä ajoittaa vastaavat kesään, vaikka ympäri vuoden voi tehdä vaikka mitä.

Holiday Inn Tampereella on nyt viikonlopputarjous, jonka löydät täältä.  Suosittelen kyllä, tosi mukava hotelli perheellekin.

Nyt haukotellen suihkuun ja nukkumaan.

-Henna-

*co-creation

Kommentit (5)
  1. Vaikka olittekin yhteistyö hotellissa niin kai huomasitte käydä viereisessä Torni hotellissa. Sieltä näkyy hyvin koko keskusta. Ylös pääsee hissillä eikä maksa mitään. Ja saa poiketa vaikka ei olisikaan hotellinasiakas.
    Timo

    1. hennaasemalta
      6.10.2015, 20:44

      Eipä tullut käytyä, ja nyt harmittaa kun sanoit tuon… Täytyy kyllä joskus käydä!

    2. No teiltähän pääsee helposti Tampereelle vaikka päiväksi.
      Syysretki junalla.
      Timo

  2. Olipas kivannäköinen hotelli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *