Inspiroivia joulukuvia ja kuulumisia

 Mä en ole jaksanut mitään kuvailla täällä koiran tuoman kaaoksen keskellä, mutta kuitenkin teki mieli tulla jotain kirjoittamaan. Joten keräsin tänne Pinterestissä bongaamiani jouluisia kuvia. Muutenkin voisin aina välillä laittaa tänne näitä netistä bongattuja kuvia, jospa näistä saisi joku muukin inspiraatiota, niinkuin olen joskus ennenkin laittanut. Samalla kerron mikä mua just näissä kuvissa inspiroi.
Ekan kuvan värimaailma ja yksinkertaisuus on mun mieleen, samoin tuo hauska tapa koristella paperisilla kirjaimilla. Tätä koristelutapaa näkyy aika paljon Pinterestissä. Nuo kuluneet raput ovat myös kauniit!
Yllä oleva ikkunakuva on kiva koska siinä on niin perinteiset jouluvärit joista tykkään aina. Jouluna pitää olla punaista, siitä ei pääse mihinkään. Lisäksi ajattelin kokeilla tehdä tuollaisen mun arvontapalkinnon tyylisen koristeen tuossa vasemmalla ylhäällä.
Tuo kasvi kupissa on taas vaan yksinkertainen mutta kaunis idea laittaa kukka esille. Kukan ei tarvitse edes olla joulukukka, niin kuin ei tuossakaan, pelkkä astia ja koristeet tekee sen joulun.

 

 Tuo kuusi vanhassa peltipurkissa on mun lemppari! Niin ihana tuo purkki, tuollaisen kun bongaisi kirppikseltä…
Seuraavan kuvan värimaailma on myös tosi kiva, tuo taulukin on jotenkin kiva. Tosin ehkä vähän liian kylmän värinen mun makuun.

Vika kuva ei ole yhtään mun tyyliä koska on niin ”kamalan” valkoinen. Silti tämä kuva on kaunis yksinkertaisuudessaan, ja kertoo ettei joulukoristelun tarvitse olla liian runsasta. Pieni kuusi, pari jouluvalosarjaa ja kynttilät tekee jo paljon. Tosin itse henkilökohtaisesti koristelen paljon runsaammin, heh.

Ihania kuvia, mä aina huokailen tuolla Pinterestissä. Tykkään ihan hirveästi kun sielä saa kaikkia ideoita. Melkeinpä muotijuttuja katson eniten, koska sielä saa paljon ideoita että miten omiakin jo olemassa olevia vaatteita voi yhdistellä ihan uudella tavalla.

Lopuksi vielä kuulumisia. Meillä on viikko mennyt ihan uuden hauvavauvan lumoissa. Tai no, pahin lumous on jo ohi. Tänään just kirjoitin facebookiinkin ”Unto on söpöksi naamioitunut riiviö”. Sitä se on todella. Mielettömän söpö ja fiksu, mutta mahdoton. Oppinut jo istumaan käskystä, tunnistamaan nimensä, seuraamaan jonkinverran, tekemään tarpeensa ulos jos tämä emäntä vaan muistaa viedä jne. Luoksetulo, hihnassa kävely ja kohdentaminen ovat nyt harjoittelussa. Naksuttimen oon kokenut tosi hyväksi koulutustavaksi.
Arki on mennyt ihan sekaisin. Yöt oon valvonut enempi tai vähempi, aamulla viiden-kuuden aikaan pitää heti pompata ylös kun koira herää, ja viedä ulos. (Tämä aamu-uninen torkkuja on tosi iloinen tästä)

Välillä tuntuu että tekisi vaan mieli itkeä, välillä olen aivan intona meidän koirakaverista. Tänään aamulla olisi pitänyt ottaa videota. Mulla oli ihan hirvee kiire kun meille oli tulossa työhön liittyvää porukkaa heti aamusta, koira juoksi aamuvilliä rundiaan ympäri kämppää repien kaikkea mikä tielle tuli, mm meidän vaatteita. Olin tehnyt leivät lapsille pöydälle ja käskin lapset syömään ja itse juoksin koiran perässä. Lapset meni pöytään niin Eppu oli syönyt leipien päältä kinkut pois. Laitoin uudet kinkut, lapset haki nopeasti lisää vaatetta päälle, tuli takaisin ja taas oli kinkut syöty. Hirveä huuto että Eppu söi kinkut, Eppu istuu syyttömän näköisenä pöydällä, koira juoksee rundia ja mulla vielä yöpukukin päällä ja vieraat tulee ihan just. (Yöpuku johon koira oli repinyt reiän yöllä innoissaan)

Kämppä on ihan kaaos kun olen vain istunut lattialla koiran kanssa, joten ei tosiaan ole kuvaus huvittanut. Eiköhän tämä tästä kuitenkin, ihanaa kun luntakin tulee vihdoin!

Ja plaa plaa. Nyt lopetan. Ens kerralla omia kuvia, ehkä siitä pikku termiitistämmekin.

-Henna-

Kuvia klikkaamalla pääsee kuvien linkkeihin.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Voi eih! 🙂 Noh, meillä kai on tuollaista yhden lapsen ja kahden kissan kanssa ihan normistikin! Tuo pikkukissa vetää sitä rundia, aloittaen aamuyöstä, ja hyppii pöydillä ja syö kaiken minkä näkee ja ahmittuaan oksentaa.. ja minä kipitän siivoamassa oksennuskasoja milloin mistäkin. Ja se kiire, varsinkin aamuisin. Mutta, niin ihania nuo karvakasat on että ilman niitä ei voisi elää 🙂 Tsemiä arkeen ja kouluttamiseen! Kyllä se siitä helepottaa kun Untamo kasvaa. Ja äkkiähän ne kasvaa.

    • 1.1

      sanoo

      Jep, toi on aika perus arkea täällä, aina hirvee vilinä ja meteli, nyt Unton myötä vielä pahempi. Eläimet ja lapset on tietyllä tavalla niin samanlaisia, täällä mä raahaan sylissä Untoa kuin vauvaa, huokaan helpotuksesta kun se vihdoin nukahtaa ja hymyilen sen hassuille pikku jutuille. Vaikka hermo palaa 50 kertaa päivässä, en silti luopuis näistä millään.:)

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Kai olet muistanut ruokkia Oskun kerran Eppukin on joutunut huolehtimaan itse ruuistaan.
    Timo

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Tsemppiä hauvavauvan kanssa! On ihan totta, että elämä menee yleensä aika sekaisin, kun ensimmäinen koiruus tulee taloon. Mutta minäkin lohdutan, että kyllä se elämä siitä asettuu uomiinsa vähitellen, te tutustutte puolin ja toisin paremmin, arjen rutiinit koiran kanssa muodostuvat. Ja koirakin järkevöityy, jossain vaiheessa (tässä on isot erot, yksi meidän koirista alkoi rauhoittua vasta yli kaksivuotiaana, mutta se onkin vähän ylivilkas). Tuokin on tuttu tunne, että melkein itkettää väsymyksestä ja saattaa jopa kaduttaa, että on sen koiran hankkinut. Mutta sekin menee ohi, ihan varmasti! Tosi fiksulta tuo koiranne myöskin kuulostaa; noin pieni pentu ja noin paljon oppinut! Ihan varmasti saatte siitä mukavan perheenjäsenen! Ihanaa joulun odotusta!

    Terveisin Sirpa Helsingistä, kera neljän koiran, neljän lapsen ja mieskin talosta löytyy 🙂

    • 3.1

      sanoo

      No joo, mun mielestä meillä on jo tässä viiden päivän aikana tapahtunut isoja muutoksia parempaan. ja vaikeintahan tässä on mulle yrittää pärjätä tämän uuden asian kanssa, että mulla on eka koira. Että miten mä koulutan, kuinka usein vien ulos pissalle jne. Niiden opettelu on vaikeinta, koirahan tekee niinkuin emäntä neuvoo. Saatikka sitten tämä kaiken sovittaminen, koiran, kissojen ja lasten keskinäiset kanssakäymiset, uusi päivärytmi jne.
      ja kyllä, sen huomaa jo nyt että tämä on fiksu pentu, tosi nopeasti hoksaa asiat. Ruokaa saadessaankin istuu jo ennenkuin edes käsken istumaan. 😀

  4. 5

    sanoo

    Pennut on rasittavia. Söpöjä, mutta rasittavia. Meillä koiruus on jo kasvanut aikuiseksi, mutta on vielä vähän nuorikko ja muistan kyllä edelleen pentuajan. Toistahan ei tule, ennen kuin on unohtunut 😀 Ehkä vuoden päästä.

    Ja lohdutan, meillä mies totesi toisena yönä pennun taloon tulemisen jälkeen "Voisiko sen vielä palauttaa?" 😀 Kun kiljuminen vaan jatkui. Kyllä se siitä, kun penikka kasvattaa aivot hiljakseen. Pikkupentuaika on mun mielestä vielä pahempi kuin murkkuikä. Murkut tajuaa jo jotain ja ne saa tottelemaan, vaikka joutuisikin vääntämään rautalangasta, kun pikkupennut taas ei. Saavat vaan hepulin ja iskevät hampaat nilkkaan.

    Ja naksutinkoulutus on tosi näppärää, meillä kannatetaan myös.

    • 5.1

      sanoo

      Haha!:D Meillä onneksi koira vinkui vaan sen ekan yön, mutta pahinta on toi vaatteiden repiminen ja pureminen, varsinkin lasten kanssa…
      Eikä kukaan kertonu mulle että pennut saa tollaisia ihme hulluuskohtauksia, ja riehuu ja repii ihan hulluna.:O 😀
      Toisaalta oli kyllä niin hauskaa tänään lumia kolatessa, kun Unto juoksi ihan hulluna sielä lumihangessa ees taas.:D kunnon liikuntaa koiralle! Vaikkei se kyllä yhtään rauhoittanu sitä, vieläkin riehuu täällä…
      Naksutinkoulutus on hyvä, Unto tajuaa sen tosi nopsaan, siinä pitää vaan ite olla tosi tarkka että tekee kaikki liikkeet ja jutut oikein jotta onnistutaan.

    • 5.2

      sanoo

      Voi kuule, arvaa vaan. Meidän 1,8 vuotias neiti riemuhepuloi vieläkin pitkin pihamaata kuin jokin höyryjyrä 😀 Ja tekee sitä aikuisetkin.

      Repiminen ja riehuminen loppuu sit jossain vaiheessa, mutta jotkut pennut on ihan mahdottomia. Se repiminen kun on sitä saalistamisen opettelua, otetaan lahkeesta ja ravistellaan se kuoliaaksi. Toiset on muutenkin fyysisempiä kuin toiset, mut sitä voi kokeilla, et murisee pennulle, kun se tekee väärin ja jos nappaa hampailla kipeesti, kiljaisee kimeästi kuin koira, johon sattuu. Pentu oppii siitä käyttämään hampaitaan hellävaraisemmin, alkuun se ei välttämättä mene kaaliin ollenkaan.

      Meidän pennulla oli pakkomielle kumikenkiin, niitä ei voinut pitää kukaan, ellei halunnut koiranpentua varteen kiikkumaan. Ihan sama, vaikka olisi ollut lahkeet varsien päällä, silti se tiesi niiden olevan siellä alla. Liikkuvat ja heiluvat kumilelut.. -.-

      Mut kärsivällisyyttä, kyllä siitä ihan hyvä koira tulee 🙂

  5. 6

    sanoo

    Muistan elävästi meidän pentuajan. Se oli jotain muuta kuin pumpulinpehmeät odotukseni, mutta sitten tuli koirasta kiltti kuin ajatus- ajankanssa.

    Tuli mieleen kun katsoin kuviasi, että taidankin kaivaa vanhoja joulunumeroita esiin sisustuslehdistä, ja fiilistellä niitä.

  6. 7

    sanoo

    Pitkään olen käynyt täällä kurkkimassa ihanaa, suloista arkeasi. Nyt piti oikein liittyä lukjoiden joukkoon ja siirtää "sinut" oman blogini "Näitä seuraan" joukoon. Meidän talossa kahden, aikuisen koiran seurassa vipeltää vajaa viisikuinen pentu, joten tuttu tunne tuo koiramainen elämä, karvoineen, kurineen ja ennen kaikkea iloisten ystävien kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *