Hyötykasvit kukoistaa

Onpas ollut ihanaa kun on saanut hakea omalta pihalta jo salaattia, yrttejä ja muutaman mansikankin. Salaattia on jo niin paljon että hyvä kun ehtii kaikkea syödä! Harmi ettei sitä voi säilöä mihinkään…

Mä olen enempi ja enempi nyt innostunut tuosta omasta kasvimaasta. Ensi vuonna hankin ainakin yhden kasvatuslaatikon lisää ja laitan ajoissa paljon taimia kasvamaan, nyt kun niissä onnistuin!
Nyt pitäisi saada raahattua niitä mansikoita jostain pakkaseen litratolkulla, tuosta omasta kuin ei kovin paljoa tule.
Miki aiheuttaa pientä jännitystä loppumetreille ennen häitä. Tuntuu olevan aivan kipeä, huono olo ja kurkku kuulemma kipeä… Mikä siinä on että aina kun olisi jotain tärkeää, joku sairastuu?

Huomenna olisi vielä pakko hoitaa sata asiaa. Nyt peukut pystyyn että kaikki sujuu hyvin ja sääkin suosii!

-Henna-

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Kasvatitko salaatit siemenistä? Jos, niin pieni vinkki ensi kesäksi: laita aluksi vain osa siemeniä kasvamaan ja laita aina vähän lisää kesän aikana. Salaatti kasvaa niin nopeasti ja näin pystytte syömään tuoretta paljon pidempään. Itse tein aikoinani juuri sen virheen, että löin maahan kaikki siemenet samaan aikaan ja millään ei pystytty syömään sitä määrää, minkä sato kerralla antoi. Mukavia häitä ja muutenkin hyvää kesää.

    terv. Anne K.

    • 1.1

      sanoo

      Heh, se oli tarkoituskin, mutta niitä lorahti sittenkin liikaa niinkuin näkyy.:D Noo, ensi vuonna sitä on taas vähän viisaampi.:)

  2. 2

    sanoo

    Herkkuistutuksesi näyttävät makoisilta. Oikein harmittaa, etten laittanut tänä vuonna salaattia laisinkaan. Toki vieläkin ehtisi =)

  3. 3

    sanoo

    Huippuhieno sato 🙂 Minun lavakaulukset odottavat edelleen tervausta autotallin seinään nojaten… *huoh*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *