Herkkusuille blogivinkki

Kuvat Alisa W.

Mä luen todella vähän mitään ruokablogeja. No en oikeastaan ollenkaan. Enempi tulee keittokirjoista ja lehdistä bongailtua ruokaohjeita. En muutenkaan ole mikään mestari keittiössä, ja teen pääosin nopeaa perusruokaa. Aina silloin tällöin innostun kokeilemaan jotain uutta.
Viime aikoina kun olen pyrkinyt taas syömään ja syöttämään muutakin perhettä terveellisemmin, olen etsinyt enempi terveellisiä ruokaideoita. Varsinkin nopeat tuorepuurot, smoothiet, itsetehdyt mehut jne kiinnostaa. Olen myös enempi ja enempi kiinnostunut kasvisruoasta. Varsinkin kun olen muutenkin huono syömään lihaa, ja tekemään lihasta mitään. Meillä liha on pääosin naudan jauhelijaa tai kanasuikaleita. Joka tapauksessa todella tylsillä ruoilla mennään vaikka mä rakastan hyvää ruokaa. Pitäisi vain olla se oma kokki joka kokkaisi meille joka päivä.

Sellainen kokki voisi olla vaikka Alisa W.
Lapsuudenystäväni vaimo, ja kahden pienen lapsen äiti Alisa yllätti minut uudella ihanalla Suusta suuhun-blogillaan. Blogissa on mm. terveellisiä, mielenkiintoisia ja helposti toteutettavia ruokia. Sellaisia joita minäkin uskallan kokeilla. Lisäksi sieltä löytyy ns. hienompia ja erikoisempia ruokia jotka on mulle ihan uutta mutta joita voisin myös kokeilla. Kaiken kruunaa herkullisen houkuttelevat kuvat.

Itse kokeilin vasta Kirsikkaista tuorepuuroa, niin hyvää! Helppo toteuttaa illalla, ja heittää huiviin aamulla kiireessä toisella kädellä kun toisella pitää tehdä tuhat asiaa. Muutamaa tuorepuuroa olen kokeillut, mutta tuo oli paras.

Ehdottomasti aion kokeilla myös ainakin seesaminuudelia, äyriäislasagnea, mausteista aamukahvia ja tonnikala-mozzarellapastaa.

Ihanien ruokaohjeiden lisäksi blogi sisältää myös ravintola-arvosteluja ja keittokirjaesittelyjä. Tällaiselle taviskokkaajallekin tulee into kokeilla uusia juttuja, ja käydä vähän erikoisemmissakin ravintoloissa.

Blogi on tosiaan vasta aloittelemassa, joten mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea sinne vielä putkahtaakaan. Alku näyttää ainakin todella lupaavalta Alisa! Tuli taas nälkä kun kuviasi selaili.

Käykäähän siis kurkkaamassa Suusta suuhun-blogi. Minä jatkan nyt seikkailujani Ranskassa ja palaan taas pian luultavasti innosta puhkuen takaisin.

-Henna-

Kommentit (2)
  1. P ja pienet
    12.2.2015, 12:47

    Kiitos vinkistä- kävin kurkkaamassa ja käyn varmasti toistekin! Luulen että useampi ohje menee kokeiluun.

  2. Hyvää ystävänpäivää koko teidän perheelle! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *