Haltiala

Miehellä alkoi eilen loma, ja ei kyllä paljoa parempaa säätä olisi voinut toivoa!

Jotta meillä ei ihan koko loma menisi remppahommiin, lähdimme eilen Haltialan kotieläintilalle aamupäiväksi katsomaan eläimiä ja syömään lounasta.

Ystäväni on kertonut monesti käyneensä tuolla, itse en ole saanut aikaiseksi vaikka paikka on ihan lähellä. Nyt on käyty, ja käymme varmasti uudelleen!
Ihana pikkuinen paikka, kotitila ja peltomaisemat ihan kauppakeskus Jumbon lähellä täällä Vantaalla.

Paikasta en osaa enempää kertoa, mutta hyvän ja täyttävän lounaan sieltä sai edulliseen hintaan ravintola Wanhasta Pehtoorista. Perus kotiruokaa, nakkisoppaa tai jauhelihakastiketta tällä kertaa. Lapsille on leikkipaikka ja eläimiä saa katsella jos ovat ulkona. Iltaisin myös sisälle pääsee katsomaan.

Tänään taidamme olla kotona ja jatkaa rapsuttelua. Saa nähdä millaisessa säässä, vielä ainakaan ei ole kovin lämmin…

-Henna-

Kommentit (3)
  1. Moikka Henna! Löysin blogisi muutama viikko sitten työkaverini suosituksesta. Ihastuin siihen niin paljon, että oli ihan pakko lukea kaikki tekstisi alusta saakka! Olen kotoisin Korson kieppeiltä eli toki siksikin blogisi kiinnostaa. Sinulla on aivan ihana sisustustyyli ja ihania kuvia! Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea ihanassa kodissanne tapahtuu jatkossa!

  2. Töölön tyllerö
    22.5.2012, 07:35

    Haltiala on ihana! Lampaiden rapsuttelusta ei saa ikinä tarpeekseen. Eivätkä varmaan ne lampaatkaan, koska ne kerjäävät aina lisää hellyyttä. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *