Fiskars

Loppuun vielä lyhyesti viikonloppureissun pikakohde Fiskars. Tarkemmin Fiskarsin ruukki.
Viime kesänä kävimme tuossa vieressä Billnäsin ruukissa, ja tällä kertaa ajattelimme vilkaista tämänkin paikan kun kerta ohi ajettiin. Kaikissa näissä paikoissa hassuinta on se, että ensin ajellaan pitkää tylsää tietä ja yhtäkkiä sieltä pumpsahtaa esiin tällaisia pieniä ja kauniita pieniä alueita! Kuten Fiskars, Billnäs, Tammisaari ja Hanko.

Fiskarskäynti oli melko sateinen mutta ihmisiä oli silti yllättävän paljon. Kiersimme pikkuputiikit, mutta lempparijuttu oli käynti pienessä suklaapuodissa jossa oli myös kahvila. Tuo kuvan vadelma-tummasuklaakakku suorastaan suli suussa, ja kakkuja tiskillä oli muutenkin vaikka kuinka monta ihanaa ja erilaista! Tiskin takana oli suloisessa rivissä tuollaisia ruusuisia kuppeja joista olisi tehnyt mieli ottaa kuva mutta en kehdannut. Muutenkin kahvila oli oikein soma!

En kuitenkaan ollut ainut joka kuvaili annostaan. Hiukan hymyilytti kun vastapäätämme istuutui nuori pariskunta, mies istui tottuneesti kiltisti odottamassa kun nainen kuvaili kauniit kakkupalat ja kahvit, ja kun operaatio oli valmis, uskalsi mieskin tarttua omaan annokseensa. Hih! En siis ollut yksinäni outo kakun kuvaaja.:) ja kyllä, tuo omakin ukko on niin tottunut että ei jaksanut paljon kommentoida kuvaamistani, jos kotonakin on joka nurkka kuvattu kymmeneen kertaan, niin miksei reissussakin.;)

-Henna-

Ps. Ensi kerralla paluu arkeen ja remppajuttuja.

Kommentit (4)
  1. Kyllä bloggaaja ravintolassa erottuu…

    Noi kaikki on todella hienoja paikkoja, vähän kuin olisi ulkomailla.

  2. Suklaapuoti on mun lemppari myös!! Suklaapuodin rouvalla oli ainakin ennen blogi ja meistä tuli blogituttujakin. Nyt blogi näyttäisi kadonneen. Heillä on myös B&B Fiskarsissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *