Elämä jatkuu vaikka välillä pelottaa

Meillä oli erityisen raskas viikonloppu viime viikolla. Se että mun oma flunssa äityi kunnon flunssakuumeeksi, ei riittänyt, ei myöskään maailman synkät uutiset, vaan lisäksi mekin saimme henkilökohtaisia suru-uutisia, tuona synkkänä lauantai-aamuna. Maailma suri Pariisia, me surimme läheistä ihmistä.
Kovin sumussa on siis menty. Mun fyysinen kunto alkaa pikkuhiljaa palautumaan, mutta ajatukset on aika sekaisin vieläkin. Koitan hoitaa lapset ja samalla olla miehen tukena. Ihmeellisiä ajatuksia tulee mieleen, asioita täytyy järjestellä. Aika on jotenkin sekaisin, menee todella hitaasti mutta kuitenkin yhtä nopeaa kuin aina. Välillä tulee voimakkaita pelkotiloja. Kuka lähtee seuraavaksi? Mitä maailmalla tapahtuu seuraavaksi? Koska Suomessa räjähtää ja missä? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?
Toisaalta arvostus elämän hyvistä asioista on nyt ihan hirveän suuri. Tekee mieli rutistaa lapsia erityisen lujaa, nauttia tulevasta joulusta, ihailla kynttilänvaloa. Oma mieskin tuntuu taas erityisen läheiseltä, vaikka parisuhde onkin välillä aika vuoristorataa. Hassua muuten miten meillä ainakin arjen pienet turhat riidat repii meitä erilleen välillä, mutta sitten ne elämän oikeasti isot asiat kuroo yhteen. Kun oikeasti on hätä ja toinen onkin siinä vieressä tukena. Tai kun itse saa olla toisen tukena. Silloin tuntee että me kaikesta huolimatta ollaan tiimi.

Pelolle ei saa antaa liikaa tilaa, vaan kliseisesti täytyy vaan nauttia jokaisesta hyvästä hetkestä jonka elämässään saa. Eipä tee mieli rutista pienestä, ja vaikka välillä vähän rutiseekin niin sekin on vaan elämää. 
Lapset pitää parhaiten kiinni arjesta, ja siitä olen kiitollinen. Mikillä meinasi mennä jo hermo mun sairasteluun, viikon ajan kysyi joka päivä että joko leivotaan pipareita. No eilen leivottiin vihdoin. Teki niin hyvää. Miki leipoi itse koko taikinan, minä vähän heitin jauhoja sekaan välillä. Nestori ihmetteli vieressä ja rullasi omaa pikku kaulintaan, isoveljestä mallia ottaen. Juotiin glögiä, naurettiin Mikin ekoille pipareille jotka poika pienenä teki, ja talon valtasi ihana tuoksu. 
Kun piparit oli leivottu, innostuttiin kaivamaan myös Mikin kuusi esille. Se pääsi samaan paikkaan kuin edellisinä vuosina ja tuo taas kivaa valoa huoneeseen. 

Pikkuhiljaa joulu hiipii tähänkin kotiin. Joulukoristelaatikot on kaivettu esiin, ja sieltä pikkuhiljaa kaivan muitakin koristeita esille. Huomenna aion uskaltaa lähteä vähän liikenteeseenkin, eiköhän kunto ole jo sen verran hyvä silloin. Käyn ostamassa joululahjoja ja Mikin joulukalenteriin yllätyksiä. Olen päättänyt tänä vuonna tehdä hänelle itse kalenterin.

Mieli on taas vähän valoisampi, ja nämä arjen hömpötykset antaa voimaa. Vaikka kyllä sitä luntakin saisi tulla pimeyttä kirkastamaan!

-Henna-

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kirjoitit todella kauniisti. Ei anneta pelolle valtaa.
    Ja samalla haluan lähettää osanottoni suruunne!

  2. 4

    sanoo

    Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Tähän minä ainakin uskon:
    Jeesus sanoi: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
    (Joh. 3:16)

    Voimia!

    • 5.1

      sanoo

      Kiitos! Kyllä mä jonkin aikaa mietinkin että kirjoitanko, mutta en sitä voinut oikein ohittaakaan. On tämä myös päiväkirja itsellekin. Sekä tieto sinne yläkertaan että täällä muistellaan. 🙂

  3. 6

    sanoo

    Minä uskon samoin kuin Mitruska tossa ylempänä. Ilman uskoa olisi paljon raskaampaa elää… Voimia suruun ja mukavaa joulun odotusta kuitenkin 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Uskosta saa varmasti kovasti voimaa. Musta tuntuu että mä vielä haen omaa uskoani, ja se muuttaa muotoaan iän myötä. En usko kuitenkaan kirjaimellisesti mitään uskontoja. Ehkä jotain sieltä täältä.
      Kiitos. 🙂

  4. 7

    sanoo

    Voimia surun keskelle ja paranemista itsellesi .Elamassa tapahtuu valilla surullisiakin asioita ja maailmalla tapahtuu kauheita.Itse asun maailman ehka "sotaisemmalla"alueella Israelissa ja olen jo 'tottunut"naihin terroritekoihin jos niihin ikaan voi tottua.Mutta ei anneta pelolle valtaa ja mina ainakin uskon etta elamamme paivat ovat suuremmissa kasissa.Hyvaa joulun odotusta!

    • 7.1

      sanoo

      Kiitos! Ymmärrän tuon "tottumisenkin". Siinä Pariisin tapauksessa asiasta teki erityisen pahan juuri se, että se tuli niin puskista eurooppalaisille. Vaikka eihän se läheisen kuolema koskaan ole helppoa, tapahtui se miten hyvänsä. Uskon että tuollaiset tapahtumat jättää kyllä selviytyneille myös erityisen isot traumat. Miten sitä uskaltaa enää mihinkään lähteä….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *