Ei vieläkään…

Niin se vaan on vauvan sänky edelleen tyhjä, vaikka lasketusta ajasta on jo 10 päivää… Olo alkaa olla jo aika epätoivoinen, vaikka tiedän ettei tässä enää kauaa kestä. Mä olen kuitenkin jo syyskuun lopulta ollut sellaisessa jännittyneessä “joko pian”-tilassa, joten alkaa pikkuisen olla väsyneet fiilikset tähän odotteluun… Aika matelee, välillä kiukuttaa, välillä itkettää, välillä olo on vaan niin tukala että meinaa haljeta. Mitään merkkejä ei siltikään ole siitä että vauva olisi tulossa ulospäin…
Mä olen myös erittäin kypsä kaikkiin neuvoihin ja kyselyihin, anteeksi, tutut ja ystävät. Vaikka tietää että kaikki vain hyvällä kyselee, ja ymmärrän kyselyt erittäin hyvin, onhan kaikki hengessä mukana ja varmana itsekin kysyisin. Ottaa niin päähän vastata “ei vieläkään” vaikka se ei olekaan kysyjän vika, itse olen vain niin pinna kireällä. On se jännä miten sitä kypsyy välillä tiettyihin juttuihin niin että tekisi mieli eristäytyä koko maailmasta. Suurinosa raskausajasta meni kuitenkin niin että olisi tehnyt mieli kuuluttaa koko maailmalle että raskaana ollaan, vihdoin! Nyt kun se raskaus näkyy kilometrien päähän, ja vauvan olisi pitänyt tulla ulos jo ajat sitten, ei enää olekaan niin kuulutus-fiilis… Sen takia blogikin on varmaan niin hiljainen, ei tässä jaksa paljon liibalaabaa kirjoitella…

 Välillä myös tuntuu että tämä on jotain pottuilua joltain ylemmältä tasolta. Kun tässä on jo neljä vuotta vauvaa ooteltu, niin venytetään sitten sitä oottelua ihan viimeiseen asti. Varmaan synnytyskin kestää päiviä… Välillä olen myös todella pettynyt siihen, että en näytä tälläkään kertaa pääsevän kokemaan luonnollista synnytystä… Miki syntyi sektiolla ja näköjään saan nytkin lähteä synnyttämään ajanvarauksella… Olen jotenkin pettynyt kroppaani, se ei taaskaan toimi niinkuin kuuluu. Raskautuminen oli vaikeaa, ja nyt piruvie synnytyksen alkukin on vaikeaa!

Olen silti edelleen kiitollinen siitä että vauva potkii iloisesti mahassa, ja toistaiseksi ei tarvitse olla huolissaan vauvan terveydestä. Toki silti jännitän että jos joku meneekin vielä vikaan, se ehkä tekeekin tästä odotuksesta pahimpaa.
Onneksi mä kuitenkin nyt voin jo varmana sanoa että viikon päästä meillä on vauva, viimeistään. Ensi viikolla käynnistetään joka tapauksessa, vaikka mulla pieni toivo vielä onkin ettei siihen tarvitsisi mennä. Koitetaan vielä alkuviikko jaksaa tätä piinaavaa odottelua.

Mikikin alkaa olemaan todella kypsä tähän tilanteeseen. Jos tämä aika on pitkä, niin miltä tuntuu 6-vuotiaasta jolle on jo viikkoja sanottu että “kohta vauva syntyy”. Siltä varmaan tuntuu että koko vauvaa oikeasti edes tule… Toki on helpottavaa kun nyt voi sentään sanoa että viikon päästä meillä on varmasti vauva.

Mä olen yrittänyt tässä sunnuntain viettää siivoten ja pyykäten, sen verran mitä selkä kestää. Valmistelut vauvaa varten on tehty jo niin miljoonat kerrat, että eipä tässä ole enää kuin näitä perus siivoushommia. Mieskin on ollut tosi ahkera remontin suhteen. Pistin lattian maalin tilaukseen, jos vaikka isyyslomalla pääsisi sutimaan valkoista lattiaa mun huoneeseen…?

Onneksi tämä odottelu on kohta pelkkä muisto vaan, jolle myöhemmin sitten naureskellaan. Kaikki sukulaiset ja ystävät varmasti ovat suunnanneet ajatukset nyt meihin päin, ja olen helpottunut että pääsen kohta heillekin kertomaan uutisia. Äitikin on ollut tämän kuukauden valmiustilassa tulemaan lastenhoitajaksi, ei sekään kauhean kivaa ole näin pitkän aikaa… Aika moni siis huokaa “luojan kiitos!!”, sitten kun siihen päästään. Kunhan mä nyt ensin selviän siitä viimeisestä urakasta.

Nyt siis pieni blogitauko, mä en aio palata ennen kuin vauva on kainalossa. Pitäkäähän meille peukkuja ensi viikkoon!

-Henna-

Kommentit (23)
  1. Pidän peukkuja !

  2. miia ketunkololla
    19.10.2014, 14:55

    Kauniita kuvia. Jaksamista viime hetkiin ennen h-hetkeä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *