Ei vieläkään…

Niin se vaan on vauvan sänky edelleen tyhjä, vaikka lasketusta ajasta on jo 10 päivää… Olo alkaa olla jo aika epätoivoinen, vaikka tiedän ettei tässä enää kauaa kestä. Mä olen kuitenkin jo syyskuun lopulta ollut sellaisessa jännittyneessä ”joko pian”-tilassa, joten alkaa pikkuisen olla väsyneet fiilikset tähän odotteluun… Aika matelee, välillä kiukuttaa, välillä itkettää, välillä olo on vaan niin tukala että meinaa haljeta. Mitään merkkejä ei siltikään ole siitä että vauva olisi tulossa ulospäin…
Mä olen myös erittäin kypsä kaikkiin neuvoihin ja kyselyihin, anteeksi, tutut ja ystävät. Vaikka tietää että kaikki vain hyvällä kyselee, ja ymmärrän kyselyt erittäin hyvin, onhan kaikki hengessä mukana ja varmana itsekin kysyisin. Ottaa niin päähän vastata ”ei vieläkään” vaikka se ei olekaan kysyjän vika, itse olen vain niin pinna kireällä. On se jännä miten sitä kypsyy välillä tiettyihin juttuihin niin että tekisi mieli eristäytyä koko maailmasta. Suurinosa raskausajasta meni kuitenkin niin että olisi tehnyt mieli kuuluttaa koko maailmalle että raskaana ollaan, vihdoin! Nyt kun se raskaus näkyy kilometrien päähän, ja vauvan olisi pitänyt tulla ulos jo ajat sitten, ei enää olekaan niin kuulutus-fiilis… Sen takia blogikin on varmaan niin hiljainen, ei tässä jaksa paljon liibalaabaa kirjoitella…

 Välillä myös tuntuu että tämä on jotain pottuilua joltain ylemmältä tasolta. Kun tässä on jo neljä vuotta vauvaa ooteltu, niin venytetään sitten sitä oottelua ihan viimeiseen asti. Varmaan synnytyskin kestää päiviä… Välillä olen myös todella pettynyt siihen, että en näytä tälläkään kertaa pääsevän kokemaan luonnollista synnytystä… Miki syntyi sektiolla ja näköjään saan nytkin lähteä synnyttämään ajanvarauksella… Olen jotenkin pettynyt kroppaani, se ei taaskaan toimi niinkuin kuuluu. Raskautuminen oli vaikeaa, ja nyt piruvie synnytyksen alkukin on vaikeaa!

Olen silti edelleen kiitollinen siitä että vauva potkii iloisesti mahassa, ja toistaiseksi ei tarvitse olla huolissaan vauvan terveydestä. Toki silti jännitän että jos joku meneekin vielä vikaan, se ehkä tekeekin tästä odotuksesta pahimpaa.
Onneksi mä kuitenkin nyt voin jo varmana sanoa että viikon päästä meillä on vauva, viimeistään. Ensi viikolla käynnistetään joka tapauksessa, vaikka mulla pieni toivo vielä onkin ettei siihen tarvitsisi mennä. Koitetaan vielä alkuviikko jaksaa tätä piinaavaa odottelua.

Mikikin alkaa olemaan todella kypsä tähän tilanteeseen. Jos tämä aika on pitkä, niin miltä tuntuu 6-vuotiaasta jolle on jo viikkoja sanottu että ”kohta vauva syntyy”. Siltä varmaan tuntuu että koko vauvaa oikeasti edes tule… Toki on helpottavaa kun nyt voi sentään sanoa että viikon päästä meillä on varmasti vauva.

Mä olen yrittänyt tässä sunnuntain viettää siivoten ja pyykäten, sen verran mitä selkä kestää. Valmistelut vauvaa varten on tehty jo niin miljoonat kerrat, että eipä tässä ole enää kuin näitä perus siivoushommia. Mieskin on ollut tosi ahkera remontin suhteen. Pistin lattian maalin tilaukseen, jos vaikka isyyslomalla pääsisi sutimaan valkoista lattiaa mun huoneeseen…?

Onneksi tämä odottelu on kohta pelkkä muisto vaan, jolle myöhemmin sitten naureskellaan. Kaikki sukulaiset ja ystävät varmasti ovat suunnanneet ajatukset nyt meihin päin, ja olen helpottunut että pääsen kohta heillekin kertomaan uutisia. Äitikin on ollut tämän kuukauden valmiustilassa tulemaan lastenhoitajaksi, ei sekään kauhean kivaa ole näin pitkän aikaa… Aika moni siis huokaa ”luojan kiitos!!”, sitten kun siihen päästään. Kunhan mä nyt ensin selviän siitä viimeisestä urakasta.

Nyt siis pieni blogitauko, mä en aio palata ennen kuin vauva on kainalossa. Pitäkäähän meille peukkuja ensi viikkoon!

-Henna-

Kommentit
  1. 4

    Anonyymi sanoo

    Kun olin aikoinaan itse sokeriseurannassa osastolla, vieruspedissä oli äiti, jota oli käynnistelty jo viikko 🙁 Siitä viikon päästä oli vasta syntynyt… Siis kahden viikon käynnistyksen jälkeen. Mulla molemmat käynnistetty. Eka synty toisesta kapselista, toinen 3 päivän päästä kalvojen puhkaisulla. Joten älä vielä heitä kirvestä kaivoon, ettet vois kokea alatiesynnyrystä 🙂 Tsemppiä! -marja

  2. 7

    sanoo

    Voimia sinne. Ne on pitkiä päiviä, tympeitä tunteja ja mielettömiä minuutteja, ne viimeiset. Onneksi jotain tapahtuu kuitenkin koko ajan, kaikki on hetki hetkeltä valmiimpana syntymän ihmeeseen. Kotikonstein voi onneksi kypsytellä kohdunsuun tilannetta 🙂
    Onnea matkaan! Sinä olet tie sinun lapsesi syntyä!

  3. 8

    sanoo

    Äh, tiedän tuntee. Mulla meni toinen raskaus 11päivää yliaikaiseksi ja voi että oli pitkiä ja raskaita päiviä :/
    Käynnisteltiin ja kaikki meni hienosti. Kapseleilla ei tapahtunut oikein mitään, mutta kalvojen puhkaisun jälkeen tuli tyttö nopeasti maailmaan.
    Tiedän, ettei varmaan paljon lohduta, mutta kyllä ne loppuraskauden tuskat aika äkkiä unohtuu, kun saat vauvan syliisi. <3
    Tsemppiä!

  4. 11

    sanoo

    Ihan kuin olisi lukenut omia ajatuksiaan parin vuoden takaa! Meillä esikoinen syntyi käynnistettynä 42+3 ja toinen lähti sitten lopulta tulemaan itsekseen olikohan 41+3. Olin kyllä aivan varma noilla kakkosen loppuodotuspäivillä, että käynnistykseen menee ja sinun tavoin surin sitä, etten pääse kokemaan luonnollisesti käynnistyvää synnytystä. Noh, kakkonenkin kyllä teki hommasta jännän, koska synnytys tyssäsi ekalla sairaalaanmenokerralla ja tokallakin kerralla meinasi tehdä saman. Ja nuo eristäytymistunnelmat oli minulla myös samanlaiset, loppuaikoina en viitsinyt vastailla oikein puhelimeenkaan, kun ärsytti kaikki kauttarantain tiedustelutkin. Tsemppiä!

  5. 12

    Anonyymi sanoo

    Tsemppiä ja puhelin kiinni. Immeisten nyt pitäisi tajuata, että ihan varmasti ilmoitatte sitten, kun on syntynyt. Synnytysrauha nyt kehiin!

    Ja sitten vaan kotikonstit käyttöön. Vanhan kätilön konsti, sillä millä on alkuunkin saatettu, spermalla 😀 Muuten lepäile ja nuku niin paljon kuin voit. Tarvitset vielä niitä voimia.
    Hyvää synnytystä!

    Yks sijarikätilö

  6. 13

    sanoo

    Joo nyt mäkin lopetan tiedustelut, vaikka lupaan kyllä, että mielessä olette ihan päivittäin! 🙂 Ymmärrän tuon mitä sanoit pettymisestä omaan kroppaan. Itsellä oli vähän samoja tunteita ensimmäisen jälkeen: istukat ja maidontulot ja kaikki.. Kun itse raskaus meni niin hienosti ja sitten ykskaks, pam, aivan täysin päinvastoin.. Kyllä se vaan on jättänyt kytemään pienen ajatuksen siitä, että mitäs jos tälläkin kertaa. Mutta yritän olla luottavaisin mielin ja ajatella että kroppa toimisi nyt niin kuin kuuluu. 🙂

    Pidetään peukkuja! Edelleen! 😉

  7. 14

    Anonyymi sanoo

    Tsemppiä! Voimia! Kärsivällisyyttä! Iloa! Rentoutta!

    Syntymän ihme on ihme itsellenikin. Saisinpa sen joskus kokea. <3

  8. 15

    Ulpu sanoo

    Tsempit viime metreille ja itse koitokseen! Odottelu sucks, mulla molemmat tytöt syntyneet viikon yli lasketun ajan.

  9. 16

    sanoo

    Peukut pystyssä ja seistään varpaillaan. Muistan, miten hirveää oli jo viimeinen kuukausi, eikä meillä mennyt edes yliaikaa…. joten teleporttaan sinulle oikein ison voimahalin (tietenkin masukkia varoen) ja toivotan jaksamista viimeisiin päiviin.

  10. 18

    Anonyymi sanoo

    Tsemppiä viimeisiin odotuspäiviin <3 Lapseni ovat syntyneet viikoilla 42+2 ja 42+0, molemmat sinä päivänä kun olisi muuten käynnistetty. Suvun pitkistä raskauksista tietoisena kerroinkin lasketuksi ajaksi 2 vkoa yli 🙂 Terv. kira

  11. 19

    Anonyymi sanoo

    Tsempit täältäkin! Mulla kolme mennyt vähintään viikon yli ja nyt neljännestä oon jo sanonut kaikille viikkoa myöhäisemmän lasketun ajan vaikka toisaalta aina toivoo että jospa se sittenkin syntyis vaikka suurinpiirtein laskettuna aikana. Täällä onneksi käynnistetetään nykyään kun menee 10 päivää yli.

    Mua ei oo sukulaisten kyselyt rassannu eivätkä edes kysele kun tietävät että varmasti ilmoitan mutta sellaisten utelut ottaa aivoon joiden kanssa ei muuten ihan hirveästi ole tekemisissä. Tekisi mieli puraista pää poikki! 🙂

    Mutta nyt ei ole enää pitkästi, se on varmaa.

    t. Anna

  12. 20

    Anonyymi sanoo

    I feel you! Itsehän itkin jokaisena aamuna, joka meni lasketun ajan yli: "ei tääskaan käynnistynyt yöllä".
    Mutta niin vain tasan seitsemän kuukautta sitten lopulta syntyi 🙂

    Saat kaiken sympatiani <3 Voimia loppukoitokseen!

    Lasu

  13. 21

    sanoo

    Peukkuja ja enkeleitä, palaatte sitten kera iloisten uutisten, me jaksetaan kyllä ootella niitä 🙂

  14. 22

    sanoo

    Voi, kuulostipa tutulta koko tarina! Meilläkin isoveli oli kuusivuotias (tai no, päivää vaille 😉 ) kun pikkusisko viimein reilun 4 vuoden odotuksen jälkeen syntyi! Ja sektiolla molemmat, pikkusisko 12 päivää yli lasketun ajan. Hih! Oli se kyllä aikamoista kärvistelyä, ja miehen kanssa hymisteltiin että "ollaan nyt sitten raskaana oikein koko rahan edestä hmph.." 😉

    Siellä on varmaan nyt jo varsin vauvaiset tunnelmat. <3

  15. 23

    sanoo

    Toivottavasti vauva on jo kainalossa! Me kyllä jaksellaan odotella, pitäähän siitä vauvasta päästä myös nauttimaan rauhassa! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *