Uuninakkivuoka – nakit ja muusi uudella tapaa

Laiskan kokin uuninakkivuoka valmistuu hetkessä. Perunamuusi onnistuu myös uunissa, joten turhaa tiskiä ei synny.

uuninakit

Puolivalmisteilla ruoka syntyy nopeammin ja ne sopivat mainiosti juurikin arkeen. Perunamuusin valmistus voi joskus tuntua hieman työläältä, joten kaupan pakastealtaan valmiit seokset toimivat ihan hyvin. Yhtä hyviä nämä ei tietenkään ole, mutta pienellä tuunauksella niistäkin saa ihan maukasta.

Kokeilin ensimmäistä kertaa valmistaa perunamuusia uunissa. Kaadoin pussin sisällön voideltuun uunivuokaan ja päälle pussin kyljessä olevan nestemäärän. Tällä kertaa veteen, sillä unohdin ostaa maidon. Vuoka laitetaan suoraan kylmään uuniin, joten muusi ehtii sulaa sitä mukaa, kuin uuni lämpiää. Uunin lämmettyä aikaa kuluu noin 20 minuuttia, kunnes muusi alkaa olla hieman kiinteämpää. Tässä vaiheessa muusia kannattaa sekoitella huolella.

Melkein valmiin muusin päälle kumotaan pussillinen nakkeja, hieman ketsuppia ja juustoraastetta. Vuoka takaisin uuniin vielä 20 minuutiksi ja uuninakit muusilla on valmista! Päälle hieman paahdettua sipulia ja tuoretta persiljaa.

Uuninakkivuoka

Ainekset (4 annosta)

400 g
perunamuusiaines (Oolannin)
8 dl
vettä tai maitoa
1 tl
suolaa
300 g
nakkeja
3-5 rkl
ketsuppia
100 g
juustoraastetta
1/2 dl
paahdettua sipulia
1/4 rku
persiljaa
50 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 40 min

Tee näin:

Kaada perunamuusiaines voideltuun uunivuokaan. Mittaa päälle vesi tai maito. Sekoita hieman. Nosta vuoka kylmään uuniin ja aseta uunin lämpötila 225 asteeseen. Pidä vuokaa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes muusi on hieman kiinteämpää.

Tee nakkeihin viillot ja nosta ne perunamuusin päälle uunivuokaan. Lisää juustoraaste ja ketsuppi.

Jatka paistamista uunin ylätasolla noin 20 min. Koristele valmis annos paahdetulla sipulirouheella.

 

ruoka uuniruoat perunat arkiruoka
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *