Sieniretki

Aikaisempi sieniretki tuotti huonon saaliin, siispä oli päästävä paremmille apajille. Tieto siitä, että vanhempieni luona oli hyvä sienisato sai minut hyppäämään ratin taakse ja suuntaamaan nokan kohti Satakuntaa. Saappaat jalkaan, kamera kaulaan, korit käteen ja metsään. 

Sieniä oli valtavasti ja etenkin kärpässienien määrä yllätti. Tosin niitä nyt ei ole mitään syytä poimia.

Suuntasin vanhalle sienipolulle, jota pitkin on tullut käveltyä monet kerrat. Vanha lato on muuttanut muotoaan vuosien saatossa, enää siinä ei ole kattoakaan.

Herkkutatteja oli vierivieressä, suurin osa niistä oli kuitenkin jo pilaantunut. Olisi vaan pitänyt lähteä sieneen jo aikasemmin syksyllä. Hyviä yksilöitä kuitenkin löytyi. Tatin pystyi testaamaan nopeasta painamalla sitä lakin päältä. 

Vieläkin löytyi muutamia kantarelleja, vaikka niidenkin aika alkaa olla ohi. Osa näistäkin oli mennyt jo huonoksi. 

Vanha pelto metsän keskellä oli jo kasvanut umpeen. Mieleeni vilahti karhuhavainnot, joita täällä päin oli tehty. Mikäs sen normaalimpaa kuin alkaa yskimään kovaan ääneen, että karhut tietäisivät sijaintini ja kiertäsivät minut kaukaa (tai tulevat vaan lounaalle).

Vanha haaroittunut puu pellon reunalla on kasvattanut valtavasti oksia runkoonsa. 

Valuva pihka voi olla kaunis näky kun valon säteet osuvat siihen. 

Lampaankääpä jäi tälläkertaa poimimatta.

Hämähäkkien kutomat verkot auringon valossa.

Aurinko alkoi laskea. Katsoin kelloa ja huomasin ajan vierähtäneen vauhdilla eteenpäin; olin ollut kolme tuntia metsässä.

Sienisaalis kokonaisuudessaan. Seassa oli vielä huonojakin sieniä, niitä ei vain metsän pimeydessä huomannut.  

Sienet on paras puhdistaa viinilasin kera.

Karvarouskut ja muutama haaparousku keitetään runsaassa vedessä, jonka jälkeen ne voidaan suolata. 

Sienet purkkiin suolan kanssa. Näemme joulukuussa sienisalaatin merkeissä. – Mika