Anturaa, sokkelia ja omenankukkia

Aurinkoisen kelin myötä päätimme lähteä pienelle ”kesäretkelle” tontilla käymään. Mieheni yritti ajomatkan aikana tsempata minua tulevaa näkyä varten, sillä hän ei ollut vähään aikaan käynyt raksalla (ja epäili kaiken olevan hyrskynmyrskyn maatöiden jäljiltä). Ravaat äijät koneineen eivät välttämättä jää siistimään ja putsaamaan jälkiään hurauttaessaan urakan päätyttyä seuraavalle työmaalle. Mutta, mutta, näky oli suorastaan siisti, lukuun ottamatta valtavia maakasoja tontin laitamilla.

Ja mitä silmäni näkivätkään: tulevan talomme reaalikokoiset raamit, eli anturan, joka oli valettu betonista maahan sorapatjan päälle.

Jotta tähän saakka oli päästy, paikallinen yrittäjä oli laatinut meille talon perustussuunnitelman. Suunnitelmassa määriteltiin kapillaarikatko, anturan paksuus ja sokkeliin tarvittavien harkkojen määrä sekä lujuuslaskelmat. Näistä saimme myös ynnättyä kaivuusyvyyden. Meidän tontillamme maaperä on valmiiksi kantavaa kivistä soraa, joten sitä kaivettiin pois vain sen verran kuin maan alle piiloon jäävät sorapatja, antura ja pinnan alapuolinen sokkeli vaativat.

Hiippailin ja harpoin kesäsandaaleissani pitkin anturaa ja kuvittelin mielessäni tulevan kotimme huoneet: tuossa on keittiön ikkuna, tästä lähtevät portaat sisään – ja lasiverannasta tulee näinkin suuri! Paikallinen urakoitsija, joka oli anturan valanut, oli myös paikalla ja kertoi, että talon pohja vaikuttaa tässä vaiheessa pienemmältä kuin miltä se valmiina tulee näyttämään. Pohja tuntui tosiaan aika kompaktilta, ja esimerkiksi talon toinen sivu, jolle on sijoitettu yksi makuuhuone, kylpyhuone saunoineen sekä kodinhoitohuone, tuntui nyt auttamattoman pieneltä…apua, toivotaan, että tila riittää!

Urakoitsija oli lastannut paikalle myös kevytsoraharkot, joista hän rakentaa talon sokkelin. Harkkoja olikin tontilla melkoinen läjä, sillä me haluamme sokkelista korkean, kuten vanhoissa taloissa on ollut tapana rakentaa. Minusta on hauskaa ajatella että taloomme kivutaan portaita pitkin kuistille, eikä marssita suoraan maantasolta sisään.

Urakoitsija kertoikin, että vielä jokin aika sitten sokkeleista tehtiin niin matalia, että ne saattoivat aiheuttaa kosteusongelmia. Meidän korkea sokkelimme on siis myös tämän kannalta parempi ratkaisu.

Kuten kuvistakin näkee, tontillamme on tällä hetkellä kaksi hyvin erilaista maailmaa: järvenpuoleinen osio on mullistuksen kourissa, kun taas niin sanottu yläpiha vihertää alkukesän loistossaan: omenapuut kukkivat valtoimenaan, raparperin varret kurkottelevat uteliaina penkistään ja marjapensaissa saatoin miltei jo kuulla, kuinka viinimarjat varttuvat.

Omenapuiden alla saatamme siis tänäkin kesänä viettää illanistujaisia, jos ummistamme silmämme alapihan myräkältä 🙂

Enää NELJÄ VIIKKOA siihen, kun Kontion miehet ajavat hirsien kanssa pihaan. Ne viikot tulevat vierimään nopeasti…