Niin keidas muuttuu raksaksi (ja muita tarinoita)

No niin, nyt on kuulkaas jyrä käynyt meidän tontilla. Vanhasta talosta ei ole jäljellä mitään, ei sahanpuruakaan. Niin tehokkaasti kävi purkufirma hoitamassa työnsä. Tuntuu niin hullulta, että vips, ihan tuosta vain, maisemaan juurtunut rakennus on poissa. Lopullisesti.

Hiukan kauhuissamme olemme olleet naapurissa asuvan, mitä herttaisimman Alisa-rouvan puolesta. Hän on se, joka tunsi vanhan talon asukkaat. Iäkäs rouva on vakuutellut urheasti monet kerrat, että ”minua ei haittaa”, ja että ”maailman on mentävä eteenpäin”, mutta tuntuu se hänestä silti varmaankin oudolta: oman kodin ikkunoista näkeekin enää vain talottoman pläntin, jolla marssii työmiehiä härpäkkeineen.

Nyt nimittäin kaivetaan maata – ja urakalla. Yhteen, kolmisenkymmentä metriä pitkään uomaan, saadaan kulkemaan vesijohto ja viemäriputki. Ajatuksenani on postata tänne blogiin vain jollain tapaa esteettisiä kuvia, mutta tällä kertaa arkirealismi voittaa. Sora tai multa eivät muuksi muutu :).

Vaikka piha on nyt raakalaismaisen voiman, myllerryksen ja kuoppien taidonnäyte, siellä tapahtuu herkkiäkin asioita. Kerronpa niistä teille erään. Vanhan talon keittiönikkunan alla on kasvanut ikivanha syyshortensia, joka kukkii valtoimenaan loppukesästä. Suorastaan suloista on, että raavaat talonpurkumiehet ottivat kiltisti huomioon toiveemme hortensian elämänkaaren jatkumisesta: se oli juurineen siirretty kauemmaksi talosta, ja odottaa nyt uudelleenistutusta jonnekin. Joskus. Sitten. En tiedä vielä milloin, mutta lempipensaallani on hyvät edellytykset ihastuttaa pihassamme tulevinakin vuosina.

Kasvien, kukkien ja puiden kanssa käydään tontilla varmasti muitakin jännitysnäytelmiä. Onneksi sen pinta-ala on kuitenkin suuri, 2000 neliömetriä, joten pystymme melko hyvin rajaamaan alueet, joista koneet ja työmiehet toivottavasti pysyvät poissa. Ostimmehan tontin aikoinaan juuri sen puutarhamaisuuden vuoksi. En tiedä, olisiko meistä rakentamaan autiolle soramaalle, jonne kaiken kasvillisuuden saisi kasvattaa a:sta ö:hön. Siinäkin on varmasti hyvät puolensa, mutta meille tämä mummolamainen keidas sopii paremmin.

Onko muuten teillä kellään kokemusta vanhalle tontille rakentamisesta ja siitä, onko  kasvillisuus on siitä jotenkin kärsinyt? Olisi todella mielenkiintoista kuulla!

Keitaasta tulikin mieleen, että koska tontilla ravaa nyt väkeä, meidän on otettava huomioon myös ihmisten inhimilliset tarpeet. Emme haluaisi marjapuskiamme käytettävän raksa-ajan käymälänä, joten olemme tilaamassa tontille meille kaikille festareilta niin tutun bajamajan. Kyllä, niitä vuokrataan myös yksityiskäyttöön.

Eli tämä keväinen helleaalto sujui raksalla hieman raffimmassa hengessä, mutta lopussa kiitos seisoo!