Torstin nopo

Löysin tällaisen haalistuneen muovimopon viime talvena kirpputorilta. Tarpeeksi yksinkertainen ja tukeva Torstille ja jotenkin kaikessa muovisuudessaan söpökin vielä. Vein sen talliin jotta Torsti voi viihdyttää sillä itseään samalla kun äiti tekee tallitöitä. Tallissa mopo ei oikein kiinnostanut, mutta nyt kun toin mopon pihalle ja poika keksi raahata sen pienen mäen päälle, siitä on tullut Topen kesän viihdeväline numero yksi. Poika itse kutsuu sitä ”Torstin nopoksi” ja joka kerta minä huokailen. Totinen ”nopo” kuulostaa kaksivuotiaan sanomana vain niin siistiltä, että minua joka kerta vähän salaa itkettää.

Sitten nopo vain rullaa, sitä samaa pientä mäkeä työkaluvaraston ovelta alas pihalle, uudestaan ja uudestaan. Miten ihmeessä lapset jaksavat tuollaisia urheilumääriä, ihan tuosta vain? Sekin nopo, vaikka pieni onkin, on kuitenkin suhteessa Torstin omaan elopainoon aika iso raahattava. Vaan ei tunnun paljoa painavan kun uutta laskua jo pukkaa. Tuukka lupautui eilen Torstin kanssa laskemaan mäkeä, Torsti meni nopolla ja Tuukka pyörällä, joka kerta kisa oli tietenkin äärimmäisen tiukka ja Torsti väitti sitkeästi voittaneensa joka laskun. Ja aina vaan uudestaan. Välillä poika kaahasi noponsa kumoon, ei siinä ehtinyt mitään itkemään,  kun oli jo kiire kohti uutta laskua.

Päätin napata itseeni osan tätä nopoasennetta. Ihan kaikkeen.