Takinkääntäjän tunnustuksia
Minä olen tajunnut olevani takinkääntäjä. Ensin tuli kasvissyönti. Minä, isän pieni teurastusapulainen rakastuin kasvissyöjään ja se oli aikalailla saman tien menoa. Koin aluksi vastustusta anteeksiantamattomasta takinkäännöstäni, paljonkin, että nyt miehen takia alkaa tuollaisia sekoilemaan. Ja olihan se varmasti outoa ja yllättävää, koska minä oli ollut juuri niitä ihmisiä, jotka päivittelevät kasvissyöjiä, että kuin he pysyvät hengissä. (toki aika oli myös tuolloin eri, 14 vuotta sitten vielä kasvissyönti oli enemmän kummaa kun nyt.) Mutta mies antoi henkisen haasteen ja minä koukutuin tosi nopeasti ajatukseen siitä, etten sulattele sisälläni eläimen lihaa. Ja hengissä olen pysynyt.
Nyt on tullut uuden takinkäännön aika. Ihan pokkana minä, joka olen ollut vannoutunut kahvin juoja, olen alkanut koukuttua teen juontiin. Toki olen lapsesta asti juonut teetä, mutta varsinkin aikuisiällä hervemmin siitä lähtien kun 20-vuotiaana opin juomaan kahvia. Meillä onkin ollut pitkään kaveripiirissä kestovitsi, että teen juojia kutsutaan ”teeskentelijöiksi”. Nyt minusta itsestäni on tullut sellainen.
Olin viime kesänä ravintoterapeuttisiskoni innoittaman elimistön hiivaa poistavalla ruokavaliolla ja olin muutaman kuukauden täysin ilman sokereita. Siis mitään, esim riisi ja peruna olivat myös kiellettyjä. Tähän kuuriin kuului myös kahvin välttäminen ja niinpä annoin puolivanhingossa kaikille eri teelaaduille mahdollisuuden. Sanomattakin on selvää, että jos elää huipputerveellisesti ilman gluteenia ja sokeria ja vaikka mitä, elimistö puhdistuu ja olo on hyvä. Kun sitten vähitellen palasin normaaliin ruokavalioon ja napsautin rakkaan mokkamasterin päälle, oli vastassa järkytys.
Kahvista tulee minulle huono olo. Nyt tunsin sen ja voi ehkä sanoa että nyt viimein myönsin sen. Teestä ei tule ja nyt olen pääasiallinen teeskentelijä ja osa-aikainen kahvin ystävä. Kahvi on ok rauhallisina sunnuntai-aamuina, tai soijalattena kaupungilla, mutta ei enää joka välissä, mitä tahansa ja paljon. Tämä on aika kamalaa, koska rakastan hyvää kahvia. Tuoksua, makua, sitä että keitetään kahvit, kaikkea siinä. Nyt olen se tylsä tyyppi jolle kaivetaan palaverin alkuun väljähtyneitä liptonpusseja alalaatikosta.
Mutta on teenjuojan elämässä ilojakin: Mielettömän paljon vaihtoehtoja, kaikissa mahdollisissa makuvariaatioissa. On ihania teepannuja, huikean kauniita teepurkkeja ja -paketteja ja myös noloja ja luontaantyöntäviä nimiä. Miksi en ole aikaisemmin edes huomannut niitä? Seuratkaa vaikka, etenkin Suomessa pakatut teet nimetään Uskolliseksi ystäväksi, Muumi-teeksi tai Hetki itselle –teeksi? Ihan kun niitä valmistettaisiin lapsille tai johonkin terapiaryhmiin. Toista se on ottaa Presidentti Dark roast -paketti kaapista ja pistää mokkamaster porisemaan.
