Syksyn valo ja arjen tulo

Lasten koulut ja meidän leffan kuvaukset alkavat maanantaina. Olen kyllä enemmän kuin valmis arkeen. Kotieläinpiha vie kesästä niin ison palan että tämä tämä muutama viikko ilman kotieläinpihaa on ollut kyllä kivaa aikaa lasten kanssa, vaikka meillä on Tuukan kanssa töitä jo ollutkin, Tuukalla enemmän, minulla vähemmän. Yllättävän hyvin nuo kolme lasta pystyvät tulemaan mukaan vaikka minne, koitan pitää kynnyksen matalana. Minulla on sellainen muistikuva ettei me lapsuudessani juuri koskaan käyty missään, enkä nyt tarkoita mitään matkoja tms. Mutta sitä, että jos pääsi mukaan ruokakauppaan niin sekin oli elämys. Eli olen tavallaan tarjonnut lapsilleni elämyksiä ottamalla heidät mukaan töihin!

Aika paljon on tullut istuttua hevosen selässä viime aikoina (Roolihenkilöni elokuvassa on pararatsastaja). Päivät venyvät pitkiksi mutta olen kyllä tosi innoissani. Ja olen innoissani myös syksyn tulosta kuten aina. Ratsastin tänään illalla ensimmäisen kerran pitkään aikaan niin, että ratsastuskentälle piti laittaa valot päälle. Valo mikä tulee nyt sisälle taloon on jotenkin ihanaa lämmintä valoa, ihan erilaista kun keskikesällä. Pimenevät illat ja ennen kaikkea aurinkoiset, viilenevät päivät ovat syksyn alkamisessa parasta.