Siskon pieni paratiisi

Kerroin lentokoneessa lapsille että kun minä olin pieni, matkustimme pikkusiskoni ja äidin kanssa ruotsiin lentokoneella ja sisko kysyi pilviä katsellessaan, että voiko niiden päällä kävellä? “No voiko?” kysyi Hilma.

Kun saavuimme Geneven lentokentän yläpuolelle, Helga ihmetteli kun kaikkialla oli niin vihreää. Kuulemma oli ajatellut että Sveitsissä ja Ranskassa olisi kaikki pelkkää kaupunkia. Siskoni Veeran mies Mathias haki meidät kentältä ja ajoimme Ranskan puolelle, Annecyn lähelle siskoni perheen uuteen kauniiseen kotiin.

Ranskassa uitiin, lomailtiin, käytiin kaupoillakin ja kaikkea muuta kivaa. Siskolla on uima-allas ja tytöt oppivat paljon aikaisempaa paremmin uimaan jo ensimmäisenä päivänä. Torsti uskaltautui veteen minun seurassani ja kellukkeiden kanssa, mutta vasta toisena päivänä. Torsti lainasi siskon lasten vanhoja kellukkeita ja ne olivat niin hyvät että ostin samanlaiset kotiin. Sikäläisessä urheilukaupassa oli selkeästi enemmän ja monipuolisemmin uintivarusteita kuin Suomessa, ymmärrettävistä syistä.

Kuumuus yllätti lapset. Muistan lopun elämääni lasten ilmeet kun astuimme tämän varsin sateisen kesän jälkeen ulos kostean lämpimään iltaan. Että miten lämmintä! Aluksi se nauratti, sitten ällistytti ja välillä jopa itketti. Tytöt jaksoivat päivitellä ja ihmetellä sitä että serkut todella asuvat siellä ja niillä on melkein aina kesällä tällaista. Kysyin haluaisivatko he muuttaa sinne asumaan, vastaus tuli yhdestä suusta: Ei! Täällä on liian kuuma! Eli meillä asuu muutama tyyppi jotka eivät ole tehneet ongelmaa Suomen sateisesta ja kylmästä kesästä. Meillä on kuulemma ollut “just hyvä”! Toki Helga sanoi jossain siellä polskutellessa että haluaa uimalasit… ja räpylät… Ja uima-altaan!

Reissussa opittiin myös uutta.  Lähes joka ilta ennen ruokaa meillä oli aperetiivi. Eli koko porukka, lapset ja aikuiset kerääntyvät ennen ruokailua olohuoneeseen tai terassille ja juo lasin jotain hyvää juomaa ja napostelee jotain pientä suolaista. Sitten vain istutaan, syödään ja jutellaan. Ja vasta sen jälkeen, kunhan nälkä herää kunnolla, syödään ruoka. Ja lapset tietenkin rakastivat tätä. Minäkin näin tästä tavasta nyt ihan uuden puolen lasten kautta, kuinka tärkeä se oli siskon lapsille , saatikka nyt meidän lapsille kun osallistuivat tällaisiin hienouksiin ensimmäistä kertaa. Kun tulimme kotiin, piti meidänkin heti järjestää viikonloppuiltana aperetiivi, Tuukkaa nauratti, mutta tuli mukaan “aperolle” kuten sitä siskon perheessä kutsuttiin. Ja myönsi jälkeen pain sen olevan aika kiva perinne, luonteva tapa kokoontua yhteen jo ennen ruokailua.

Sisaruus, josta minulla on onni nauttia moninkertaisena, on minulle arvokas asia. Kun halasin isosiskoani lähtiessä, tirautin muutaman kyyneleen. Itkin tulevaa ikävää, mutta myös  ylpeydestä, kaikesta siitä mitä hän on saavuttanut kaukana poissa ja miten hän elää.  Ja siitä, että saimme olla ja kokea tämän:

Sisko asuu siis Ranskan Alpeilla. Istuimme ja juttelimme illat talon terassilla ja siellä oli niin kauniit näkymät etten meinannut saada sanaa suustani. Vuoret, alhaalla kaupungin valot, lämmin kesäilta ja kaskaiden sirkutus. Sillä jaksaa sateisemmassakin Suomessa helposti jouluun saakka. Uskomatonta miten visuaalinen kauneus voikin tuottaa niin paljon hyvää oloa ja mieltä.