Seikkailijakissa
Kissamme Muru katosi yllättäen lähes kaksi viikkoa sitten. Muru on leikattu tyttökissa ja käy usein öisin ulkona toisen kissamme Kitan kanssa, aamulla molemmat ovat oven takana odottamassa. Muru jätti eräänä aamuna tulematta ja muutaman päivän etsiskelyn ja odottamisen jälkeen olimme jo todella huolissamme, kissa ei ollut koskaan ollut noin kauaa poissa. Soitin lähimpään löytöeläintaloon, tuloksetta. Viikon päästä katoamisesta olin jo ihan varma että se on jäänyt auton alle tai joku villieläin on metsässä napannut sen. Kita oli katoamisen jälkeiset alkupäivät levoton ja etsi ystäväänsä, sitten sekin luovutti. Me kaikki luovutimme. Katselin jo netistä kissanpentuilmoituksia. Lapsia, etenkin Helgaa itketti, Kita oli yksinäinen.
Lähiaikoina moni ystäväni on menettänyt koiransa. Siitä johtuen olen taas pohtinut lemmikkien pitämistä ja siihen kuuluvaa raskasta luopumista. Eläimet rakastavat ihmistä niin varauksetta että tästä ehdottomasta rakkaudesta on niin kovin vaikeaa luopua. Kissaetsinnät turhauttivat ja tekivät surulliseksi. Minua vain kalvoi ja kiukutti ajatus siitä, että Muru vain yhtäkkiä katosi. Se on aivan mahtava, rohkea entinen villikissa, joka päätti aikanaan luottaa ihmiseen ja jäädä meille. Harvalla kissalla olen nähnyt sellaista pitkää pinnaa kun Murulla, joka loputtomasti jaksaa olla mukana Torstin leikeissä, peiteltävänä ja roikotettavana.
Eilen lapset kuulivat, kun joku naukui pusikossa. Kaikkien yllätykseksi Muru tuli kotiin. Se palasi vähän hoikempana, mutta hyvinvoivana. Olemme kaikki olleet niin iloisia että nyt sitä kohdellaan kuin mitäkin sankaria. Kävin äsken peittelemässä lapset nukkumaan. Keskellä siskonpetiä, kiinni Torstin kyljessä, kehräsi tyytyväinen seikkailijakissa.
Moi Olga. Meilläkin silloin joskus kun oli viellä kissa se rupesi tekemään ihan samaa. Oli kanssa entinen villikissa mutta se nyt ei liity varmaankaan tähän. Aluksi hän teki tosiaan kahden viikon reissuja. Jossain vaiheessa ne kesti jo jopa kuukauden ja yhden kerran se sit otti ja lähti. Sitä kesti noin vuoden verran ennen kuin se lopullinen katoaminen tapahtui. Joskus olen jonkun kuullut sanovan että kissat aavistavat kuolemansa ja lähtevät piiloon kuolemaan. Itseäni vaan mietityttää kun meillä tuota kesti lähes vuoden, et oliko se muka jotenkin sit sairas vai miten se sit noin pitkään noita reissujaan teki. Kaikesta huolimatta ihanaa loppukesää ja syksyn odottelua sinne 🙂
Haimme hesyltä “soma”kissan ja se on niin rakas ,monen kissan jälkeen aina tuntuu että se viimeisin on kaikkein rakkain.onkohan muilla näin?joskus naureskelenkin että Soma on niin viisas että että kohta se puhuu.kissaterveisiä kaikille. Helena