Rikkinäinen ystäväni

Kirjoitin tästä aiheesta jo syksyllä, nimittäin suomenhevoseni Elhon tilanteesta, eli sen hankositeen vauriosta. Elho on lomaillut siitä asti ja nyt jalan turvotus oli laskenut sen verran, että uskaltauduin viemään sen klinikalle. Ei edelleenkään hyvältä näytä, eläinlääkäri määräsi lisää sairaslomaa.

Hevonen täyttää nyt 15 vuotta. Se on minulle erittäin rakas. Nyt olisi aikaa tehdä sillä varsa, mutta mitä minä varsalla, eläähän Elho itsekin vielä vuosia. Varsan tekeminen myytäväksi? –Tuskin kannattavaa, varsan kasvattaminen myynti-ikäiseksi on yhtä kallista, kun varsasta mitä luultavimmin saatava myyntihinta.

Lapset rakastavat Elhoa, sillä ratsastaminen on kuulemma kivempaa kuin muilla hevosilla. Mutta lapset ovat vielä niin pieniä, että ainakaan toistaiseksi eivät sitä käyttöönsä juurikaan kaipaa. Elhon jättäminen sunnuntaihevoseksi on nyt se ykkössuunnitelma. Sitä ennen se pitää vielä saada kuntoon.

Voi kun hevosen voisi nostaa pyörävaraston seinälle ja nostaa sitten lasten käyttöön kun se on heille sopiva.  Mutta ei, tämä menopeli, minun oma ex-ravurini, sekopää, intopinkeä estetykkini ramppaa tarhassa turhautuneena kun en vie sitä lenkille. Minä ramppaan samalla lailla ajatusteni kanssa; Kuntouttaako jalka ensin rauhassa kuntoon ja koittaa vielä paluuta kisakentille vai annanko jo olla?

Ihme laji tämä ratsastus. Urheilua, mutta silti se kisakumppani ja urheilun harrastamisen väline on samalla enemmän kuin pelkkä väline. Ainakin Elho on enemmän.